Päivä 17: Ähtäri - Petäjävesi. Ja mammuttihavainto!

Joskus sitä voi näköjään tehdä pikaisia lyhyen tähtäimen muutoksiakin suunnitelmiin tällaisella reissulla. Tarkoitushan oli lähteä Ähtäristä kohtalaisen suoraan etelään, ja sieltä suunnata Haapamäen ja Keuruun kautta Petäjävedelle. Syynä tähän oli se, että Multian kautta menevä toinen vaihtoehto vaikutti palvelujen osalta suppeammalta. Haapamäki-Keuruu reitti ei sekään hirveitä lupaillut, mutta olisi noilta osin kuitenkin ollut pienempi paha.

Nyt kuitenkin eilen pyörittelin ja mittailin karttaa uudelleen, ja totesin Haapamäki-Keuruu vaihtoehdon olevan liki 100 km kun taas Multian kautta matkaa tulisi reilu 80. Päätin siis jalkoja säästääkseni valita kuitenkin lopulta Multian kautta menevän reitin. Senkin uhalla, että siellä lounaspaikkaan olisi matkaa reilu 50 km. Eikä taukopaikkoja matkan varrella sitä ennen tiedossa. Tämän asian suhteen koin lopulta iloisen ja persoonallisen yllätyksen, mutta siitä hieman tuonnempana.

Palataanpa vielä hiukan viimeisen parin yön majapaikkaani eli Valkeisen Lomaan. Pariin otteeseen olen jo kehunut paikkaa monin tavoin, mutta koska mikään ei ole täydellistä, niin kerrotaan nyt muutamia juttuja, jotka olisivat voineet olla paremminkin. Se mitä muutamien majapaikkojen kohdalla olen kehunut, on ollut jonkinlainen kuivausteline vaatteille. Sellaista mahdollisuutta ei ainakana miun Konstan Kammarissa ollut. Jouduin ripustelemaan vaatteita suihkutilassa mihin nyt satuin saamaan. Ja kyllä majoitustilan viimeistelyssäkin olisi vielä voitu panostaa vähän enemmän. Ainakin yksi lattialista puuttui ja se mikä ehkä eniten rikkoi tunnelmaa, oli puulattian päälle vedetty muovimatto. Kunnon puulattia olisi sopinut paikkaan paljon paremmin. Ympäristön osaltakin on sanottava, vaikka miljöötä jo viehättäväksi ja maalaismaiseksi kehuinkin, että hieman sekaisen oloinen se paikoitellen oli. Ehkä innolla kehittyvälle yritykselle on käynyt vähän niin, että yritetään tarjota kaikkea mahdollista. On grillikatosta, kylpypaljua, tramboliinia, leikkimökkiä, poroaitausta jne. Toki yritys markkinoi itseään hyvin paljon lapsiperheille, että ehkä siinä sitten pitää olla vähän kaikkea mahdollista tarjolla. Mutta noin kokonaisuutena Valkeisen Loma ei ihan täysin sykähdyttävää vaikutusta jättänyt.

Ja nyt lopulta tähän päivään. Olin aamiaisen ja pakkaamisen osalta niin rivakalla tuulella, että kun kello tuli puoli kymmenen, niin olin jo pyörän selässä sotkemassa eteenpäin. Tuulesta ei ollut tietoakaan ja aurinkokin vilahteli taivaalla sillon tällön, joten matkaa oli mukava taittaa. Tosin päivän alussa eka puoli tuntia on yleensä aina vähän takkuista, mutta sen jälkeen homma yleensä lähtee rullaamaan. Tiedä sitten oliko eilinen rento eläintentuijottelu lepuuttanut jalkoja vai mistä johtui, mutta vauhtia tuntui riittävän koko päivän ajan. Ehkä jossain takaraivossa nyki sekin, että lounaspaikkaan tosiaan on se reilu 50 km matkaa eli mitä nopeammin siellä on niin sitä parempi.

Siinä ruuan perässä kiiruhtaessa pääsi kuin puskista yllättämään matkan tähän asti persoonallisin ja hauskin taukopaikka. Olin sotkenut puolisentoista tuntia ja 30 km, kun tulin Multian Väätäiskylän kohdalle. Kylän kohdalla reitti jatkui risteyksestä etelään kohti Multian keskustaa ja samaisessa risteyksessä oli myös kioskista vihjaava kyltti. Katselin, että jaa no sepäs mukavaa, käydäänpä nauttimassa kioskissa jotakin. Kun tulin lähemmäs tätä kioskia niin ajatukset olivat jotain sen suuntaista kuin "onpa aika pikkanen, onkohan edes aukikaan, onkohan nyt ees mikään oikee kioski". Hidastin vauhtia ja katselin ja pohdiskelin pysähtyäkö vai ei. Tienhaarassa näin sitten kyltin, joka ainakin selvensi sitä onko kioski auki vai ei.

Tuon kyltin kohdalla alkoi jo hahmottua muutenkin, että nyt on poikkeuksellinen kioski kyseessä. Kioski sijaitsee omakotitalon pihalla, tai tarkemmin ottaen pihan nurkalla, tien vieressä. Ja kaikesta näkee, että tämä "yritys" on laitettu pystyyn ihan vakavissaan. Kioskirakennus on hyvännäköinen ja ympäristökin on mietitty teemaan sopivaksi. Riukuaita, vanha polkupyörä ja asianmukainen tienviitta tekevät kokonaisuudesta yhtenäisen. Ja sen lisäksi, että kioski on kesän ajan auki ympäri vuorokauden, niin siellä ei myöskään ole lainkaan henkilökuntaa. Myöhemmin tehty googlettelu selvensi, että kyseessä on Väätäiskylän Itepalvelu-kioski, joten nimestäkin on jo helposti pääteltävissä kioskin toimintaperiaate. Ota mitä haluat ja maksa hinnaston mukaan. Ja tarjollahan on vaikka mitä!

Kioskissa toimii myös kirjasto, johon voi tuoda omiakin kirjoja jatkokäyttöön. Lisäksi viereisessä rakennuksessa oli kylälle kuin kylälle ominainen palvelu, eli kirpputori, jossa oli myynnissä mm. lehtiä, vaatteita, koriste-esineitä ja kahviastiastoja. Pellon reunalla oli vielä huussikin, joten paikka tarjoaa kaiken mitä vain ohikulkeva matkailija voi tarvita. Itse nautiskelin paikassa hyvillä mielin mansikkajäätelön. Eipä voi muuta sanoa kuin, että aivan loistava idea kaiken kaikkiaan! Ja pyörämatkailijan näkökulmasta tällaiset pienet ihmeet ovat juuri niitä toivottuja ja todellisia helmiä, joita matkan varrelle onneksi silloin tällöin osuu.

Siinä jäätelöä lipoessani pihaan kurvasi pakettiautolla joku paikallinen mies, joka oli kuullut kioskista paikallisuutisista ja lukenut lehdestäkin, ja päätti nyt tulla ihan paikan päälle sitä ihmettelemään. Siinä kumpikin kiiteltiin ja kehuttiin hienoa ideaa. Jotenkin keskustelu sitten ajautui Suomen byrokratian kiemuroiden kautta siihen, että kun osa suomalaisista ei enää edes halua tehdä töitä, koska valtio maksaa elämisen. Kuten kuulemma hänenkin kahden naapurin osalta tilanne on. Ja että kyllä tässä Suomessa alkaa elintaso laskea kun yritetään tasapainottaa Euroopan taloutta. Lähinnä keskustelu eteni niin, että mies kertoi näkemyksiään, joihin mie sitten tyydyin nyökyttelemään ja myötäilemään suunnilleen toteamalla, että kyllä näin on ja perikato koittaa! Perikadon ennustus varmaan oli myös se ohi ajanut auto, jonka peräkärryllä oli parimetrinen muovipulloista tehty mammutti. Tuo näky ja hetki oli ehkä reissuni tähän asti omituisin. Harmi etten ehtinyt ottaa kuvaa. Noh, mies lähti siitä sitten jatkamaan matkaansa kohti Ähtäriä ja mie kohti Multiaa. Ja kioski jäi aurinkoiseen kesäpäivään odottamaan perikatoa.

Polkeminen jatkui hyvällä tahdilla myös tauon jälkeen. Lounaspaikkaan oli itepalvelukioskilta matkaa vielä reilu 20 km ja jäätelöstä huolimatta pieni nälkä alkoi hiljalleen hiipimään kupuun. Matkan varrelle osui myös pienimuotoista luonnon komeutta Palsankosken muodossa. Koski oli merkitty ihan koskikalastuspaikaksi, joten ehkä sieltä joskus jotain eväkkäitä saa vaikka värin perusteella näyttikin enemmän siltä, että uomassa virtaa laihaa kotikaljaa.

Tämänkertaiseksi lounaspaikaksi ei paljon löytynyt vaihtoehtoja. Joitakin epämääräisiä vaihtoehtoja Multialla oli, mutta oikeastaan ainut, joka nettisivuillaan ilmoitti tarjoavansa myös ruokaa, oli Sinervän Leirintä. Sinne siis suuntasin yksin tein, enkä lopulta kovin pitkään viipynyt. Leirintäalueen kahvilassa oli tarjolla tänään hampurilais- ja pizzabuffet. Lisäksi tarjolla oli myös karavaanaritunnelmaa useamman ympäriinsä pyörivän ja sinkoilevan lapsiperheen muodossa. Tämä yhdistelmä aiheutti sen, että otin pikaisesti burgerin ja pari pizzapalaa lautaselle, söin ne ripeästi kahvilan terassilla ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Ei siis elämyksellinen lounas. Tai sitten vähän liiankin.

Multialta oli päivän päätepisteeseen Petäjävedelle vielä matkaa kolmisenkymmentä kilsaa, joten sitä oli sitten lähdettävä tahkomaan. Lounaan jälkeen on aina vähän sama fiilis kuin aamuisinkin, eli meno on hitusen tahmeaa. Siitä kuitenkin vertyy aika nopeasti ja homma alkaa taas edetä. Aurinkoisen sään ja mukavan tien lisäksi matkavauhtia lisää myös ihan yksinkertaisesti, ja varsin usein, maisemat. Tätä kun tuijottelee kilometri toisensa perään, niin kyllä siinä alkaa väkisinkin jalat toimia siihen tahtiin, että maisemasta pääsisi eroon mahdollisimman pian.

Onneksi maisemat välillä voivat olla myös tämän kaltaisiakin.

Siinä polkimia runtatessa matka eteni niin, että saavuin yllätten Petäjäveden keskustaan. Totesin jo Ähtäriin saapuessani hyväksi ratkaisuksi sen, että käy ennen majapaikkaan menoa jo syömässä. Näin ei tarvitse enää illan aikana lähteä mihinkään, vaan jää enemmän aikaa vaikkapa olympialaisten seuraamiseen. Kävin siis tälläkin kertaa ottamassa vähän apetta ja paikkana oli Kyläseppä. Huoltoaseman ravintola siis, mutta ei vieläkään ABC. Jos oli lounasruoka ollut vähän niin ja näin, niin ei kyllä tämä päivällinen siitä paljon parantunut. Epämääräisissä soosseissa uineita kanoja ja lohia, ja pari valmissalaattiakin salaattipöydässä. Mutta tuli siinä sen verran syötyä, että taitaa illan pärjätä. Varmuudeksi hain myös tälläkin kertaa kaupasta iltapalaevästä.

Ostosteni kera siirryin sitten keskustasta majapaikkaani, joka tällä kertaa on Maatilamatkailu Kumpunen. Ja on sanottava, että heti ensivaikutelmasta alkaen nyt ollaan yhdessä reissun parhaimmista paikoista. Piha-alue rakennuksineen näytti silmään heti hyvältä ja tyylikkäästi kunnostetulta. Hyvää vaikutelmaa vahvisti päärakennuksen oven avaamaan tullut tilan emäntä, joka toivotti kädestä pitäen tervetulleeksi, ja kyseli tietojeni ottamisen ja maksun hoitamisen jälkeen laitetaanko sauna lämpiämään. Lisäksi sain vielä varaamani aittamajoituksen sijaan valita halusinko tosiaan aittaan vai ottaisinko huoneen paremmin mukavuuksin varustetusta päätalosta kun kerta nyt tilaa sattuu olemaan. Valitsin päätalon, koska pitäähän miesten keihäsfinaali sentään nähdä ihan telkkarista eikä vaan läppärin ruudulta. Saunan jälkeinen raukeus ja rentous tosin saattaa hiukan haitata intensiivistä kisan seuraamista.

Täällä siis ollaan, ja hyvältä tuntuu ja näyttää. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Päivän kokonaiskilometrit 87 (taas!).