Reidar ystävineen toivottaa kaikille...
24. joulukuuta 2012
23. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 23/24
Reidar tykkää jouluaaton lähestyessä paneutua erilaisten pelien ja leikkien pariin. Niiden avulla aika kuluu mukavasti ja pukin odottelukin unohtuu hetkeksi.
Reidarin ajanvietesuosikkeja ovat palapelit. Reidar tykkää pyöriä ja möyriä palapelin paloissa, sekoittaa niitä oikein kunnolla ja puhallella niitä ilmaan. Koskaan niistä ei valmista palapeliä ainakaan Reidarin toimesta muodostu ja yleensä hän joutuu ainakin henkisesti palapelin selättämäksi, mutta kukin nauttikoon asioista siltä kantilta mihin omat kyvyt riittää.
Reidarin ajanvietesuosikkeja ovat palapelit. Reidar tykkää pyöriä ja möyriä palapelin paloissa, sekoittaa niitä oikein kunnolla ja puhallella niitä ilmaan. Koskaan niistä ei valmista palapeliä ainakaan Reidarin toimesta muodostu ja yleensä hän joutuu ainakin henkisesti palapelin selättämäksi, mutta kukin nauttikoon asioista siltä kantilta mihin omat kyvyt riittää.
22. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 22/24
On taas Reidarin käytännön vinkkien aika.
Kun lämpömittari näyttää reippaasti pakkasta (toivottavasti vain ulkona), niin myös sisätiloissa kannattaa varustautua sen mukaisesti. Vaikka Reidar onkin varsin lämminverinen kaveri, niin kyllä hänkin tarpeen mukaan talvipakkasilla hankkiutuu lisälämmikkeen pariin.
Ja nyt ei siis puhuta mistään sisäisestä lämmikkeestä vaan ihan konkreettisesta villasukkaan sukeltamisesta. Siellä sukassa sohvan nurkassa nököttäessä kelpaa sitten katsella ikkunasta tinttejä tai telkkarista tonttuja. Ja voi sitä sisäistä lämmikettäkin olla mukana jos aivan välttämätöntä on.
Kun lämpömittari näyttää reippaasti pakkasta (toivottavasti vain ulkona), niin myös sisätiloissa kannattaa varustautua sen mukaisesti. Vaikka Reidar onkin varsin lämminverinen kaveri, niin kyllä hänkin tarpeen mukaan talvipakkasilla hankkiutuu lisälämmikkeen pariin.
Ja nyt ei siis puhuta mistään sisäisestä lämmikkeestä vaan ihan konkreettisesta villasukkaan sukeltamisesta. Siellä sukassa sohvan nurkassa nököttäessä kelpaa sitten katsella ikkunasta tinttejä tai telkkarista tonttuja. Ja voi sitä sisäistä lämmikettäkin olla mukana jos aivan välttämätöntä on.
21. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 21/24
Huh huh! Reidar tässä joulutohotuksissaan meinas ihan kokonaan unohtaa oman rakkaan kalenterinsa. Palataanpa siis äkkiä oikeille raiteille.
No niin, Reidarhan sai eilen postissa uutta vuotta enteilevän räjähdemainoksen ja selvää lienee on, että innostus tästäkin asiasta oli taas jotain aivan naurettavaa.
Juu, aivan oikein arvasitte, Reidar haluaisi olla ilotulite. Räiskyvä ja värikäs uudenvuodenraketti, kuten muodostaankin voi hyvin päätellä. Tällä kertaa on kyllä jo melkein pakko pitää sormia ristissä, jotta tämä Reidarin toive ei missään vaiheessa käy toteen.
No niin, Reidarhan sai eilen postissa uutta vuotta enteilevän räjähdemainoksen ja selvää lienee on, että innostus tästäkin asiasta oli taas jotain aivan naurettavaa.
Juu, aivan oikein arvasitte, Reidar haluaisi olla ilotulite. Räiskyvä ja värikäs uudenvuodenraketti, kuten muodostaankin voi hyvin päätellä. Tällä kertaa on kyllä jo melkein pakko pitää sormia ristissä, jotta tämä Reidarin toive ei missään vaiheessa käy toteen.
20. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 20/24
Reidar on rakastunut!
Tai Reidarilla on jo joulu!
Tai ainakin siltä siitä tuntuu.
Reidar on nimittäin löytänyt jälleen uuden ystävän ja tällä kertaa yhteenkuuluvaisuuden tunne on vahvempi kuin koskaan.
No joo, luontevaa kanssakäymistä ajatellen kokoero toki on melkoinen. Ja onhan se myös hieman outoa pitää elotonta kapistusta ystävänään. Reidarin aiempiin edesottamuksiin suhteutettuna tämä vaikuttaa kuitenkin kohtalaisen tavalliselta toiminnalta.
Ja Reidarin puolustukseksi voi sanoa, että onhan niitä muitakin omituisia tapauksia.
Tai Reidarilla on jo joulu!
Tai ainakin siltä siitä tuntuu.
Reidar on nimittäin löytänyt jälleen uuden ystävän ja tällä kertaa yhteenkuuluvaisuuden tunne on vahvempi kuin koskaan.
No joo, luontevaa kanssakäymistä ajatellen kokoero toki on melkoinen. Ja onhan se myös hieman outoa pitää elotonta kapistusta ystävänään. Reidarin aiempiin edesottamuksiin suhteutettuna tämä vaikuttaa kuitenkin kohtalaisen tavalliselta toiminnalta.
Ja Reidarin puolustukseksi voi sanoa, että onhan niitä muitakin omituisia tapauksia.
19. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 19/24
Reidar haluaa muistuttaa kaikkia siitä, että vaikka joulun aikaan tuleekin mässäiltyä ja herkuteltua, niin välillä kannattaa ottaa sekaan myös kevyempiä herkkuja.
Nämä kevyemmät herkut ovat tietenkin hedelmiä ja niistähän Reidar tykkää. Tähän aikaan vuodesta erinäiset mandariiniklementiinisatsumat ovat parhaimmillaan ja niitä Reidarinkin on helppo syödä, koska ovat enimmäkseen vettä. Sen kun vaan imeskelee.
Reidarin suosikkihedelmä on kuitenkin banaani, joka jo ulkomuotonsa puolesta on niin lähellä Reidarin omaa solakkaa olemusta, että hän vallan herkistyy aina banaanin nähdessään.
Nämä kevyemmät herkut ovat tietenkin hedelmiä ja niistähän Reidar tykkää. Tähän aikaan vuodesta erinäiset mandariiniklementiinisatsumat ovat parhaimmillaan ja niitä Reidarinkin on helppo syödä, koska ovat enimmäkseen vettä. Sen kun vaan imeskelee.
Reidarin suosikkihedelmä on kuitenkin banaani, joka jo ulkomuotonsa puolesta on niin lähellä Reidarin omaa solakkaa olemusta, että hän vallan herkistyy aina banaanin nähdessään.
18. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 18/24
Reidar on vuosien varrella huomannut, että pumppuna oleminen ei ole ihan kevyttä puuhaa. Vaatii melkosia keuhkoja ainakin tuon kokoiselta kaverilta se homma.
Niinpä Reidar yrittääkin aina silloin tällöin kuntoilla erinäisin tavoin. Yleensä siitä ei mitään valmista synny ja kehittyminen jää fyysistä jaksamista enemmän vain henkisen karaistumisen puolelle. Silkalla sisulla siis tekee jatkossakin Reidar omaa työtään.
Niinpä Reidar yrittääkin aina silloin tällöin kuntoilla erinäisin tavoin. Yleensä siitä ei mitään valmista synny ja kehittyminen jää fyysistä jaksamista enemmän vain henkisen karaistumisen puolelle. Silkalla sisulla siis tekee jatkossakin Reidar omaa työtään.
17. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 17/24
Palkkioksi eilisestä laiskottelusta ja kiukkuilusta Reidar sai viettää tovin jos toisenkin raittiissa ulkoilmassa. Oppiipahan olemaan.
Ja luulisi oikeastaan olevan tyytyväinen, koska muiden epämääräisten toiveiden lisäksi Reidarilla on myös halu toimia joulukoristeena. Noh, siinäpä nyt koristaa oven pielessä.
Ja luulisi oikeastaan olevan tyytyväinen, koska muiden epämääräisten toiveiden lisäksi Reidarilla on myös halu toimia joulukoristeena. Noh, siinäpä nyt koristaa oven pielessä.
16. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 16/24
Tänään Reidarilla on ollut sunnuntai ja Reidaria on selvästi laiskottanu. Ei ole ajallaan saanut edes kalenterin luukkua avattua.
Lisäksi Reidar on tänään säikytellyt viatonta piruparkaa! Tästä Reidar kyllä kuulee vielä. Kurinpitotoimia odotellessa!
Lisäksi Reidar on tänään säikytellyt viatonta piruparkaa! Tästä Reidar kyllä kuulee vielä. Kurinpitotoimia odotellessa!
15. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 15/24
Liekö kukaan huomannut, mutta kahden edellisen päivän kuviin oli Reidarilta hassun hauskasti jäänyt aivan väärät luukkujen numerot. Siinä tuli kolmena päivänä peräkkäin mukamas avattua 12. päivän luukku. Tilanne on nyt korjattu ja voisi ajatella Reidarin häpeävän tilannetta suunnattomasti.
Vaan kun ei häpeä. Reidarin arvoihin ei millään muotoa kuulu erinäinen tarkkuus tai täsmällisyys, joten tällaisia tilanteita pääsee syntymään alvariinsa. Mutta on Reidarilla sentään jotain arvoja. Reidar tykkää luomusta. Kaiken pitää olla Reidarilla luomua! Luomumysliä, luomujogurttia, luomuleipää, luomutonttuja. Erityisen ylpeä Reidar on luomuviiksistään. Paitsi, että eivät ole luomuviikset. Ihan silkkaa tekokuitua on joka haiven. Mutta ei kerrota sitä Reidarille. Eläköön harhassaan.
Vaan kun ei häpeä. Reidarin arvoihin ei millään muotoa kuulu erinäinen tarkkuus tai täsmällisyys, joten tällaisia tilanteita pääsee syntymään alvariinsa. Mutta on Reidarilla sentään jotain arvoja. Reidar tykkää luomusta. Kaiken pitää olla Reidarilla luomua! Luomumysliä, luomujogurttia, luomuleipää, luomutonttuja. Erityisen ylpeä Reidar on luomuviiksistään. Paitsi, että eivät ole luomuviikset. Ihan silkkaa tekokuitua on joka haiven. Mutta ei kerrota sitä Reidarille. Eläköön harhassaan.
14. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 14/24
Reidarin ajantaju ei aina ole ihan maailman terävintä luokkaa. Oikestaan Reidar ei kovinkaan usein hahmota lainkaan missä vaiheessa päivää, viikkoa, kuukautta tai vuotta ollaan menossa. Se että Reidar aloitti tämän joulukalenterinsa oikeaan aikaan on puhdas sattuma.
Kun Reidarin harhaiseen ajantajuun vielä sekoittaa äärimmäisen lyhyen muistin ja kärsimättömyyteen, niin soppa on valmis. Kesken joulun odotuksen Reidar voi saada päähänsä ajatuksen, että koska se joulu ei vielä ole tullut, niin se onkin todennäköisesti jo mennyt ja hauskaa oli ja nyt on jo syytä siirtyä odottamaan seuraavia juhlahetkiä, joista nyt ensimmäisenä sattuu ajallisesti täysin väärässä järjestyksessä tulemaan mieleen vaikkapa vappu, joten HAUSKAA VAPPUA!
Pitää vielä varoittaa kaikkia, että jos satutte Reidariin törmäämään joulun aikana, niin vahtikaa ettei se pääse lähelle joulukuusta. Olettaisi sen todennäköisesti hyväksi juhannuskoksi ja tuikkaisi tuleen. Joten ollaan tarkkana!
Kun Reidarin harhaiseen ajantajuun vielä sekoittaa äärimmäisen lyhyen muistin ja kärsimättömyyteen, niin soppa on valmis. Kesken joulun odotuksen Reidar voi saada päähänsä ajatuksen, että koska se joulu ei vielä ole tullut, niin se onkin todennäköisesti jo mennyt ja hauskaa oli ja nyt on jo syytä siirtyä odottamaan seuraavia juhlahetkiä, joista nyt ensimmäisenä sattuu ajallisesti täysin väärässä järjestyksessä tulemaan mieleen vaikkapa vappu, joten HAUSKAA VAPPUA!
Pitää vielä varoittaa kaikkia, että jos satutte Reidariin törmäämään joulun aikana, niin vahtikaa ettei se pääse lähelle joulukuusta. Olettaisi sen todennäköisesti hyväksi juhannuskoksi ja tuikkaisi tuleen. Joten ollaan tarkkana!
13. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 13/24
Lucian päivän kunniaksi Reidar ottaa tänään rauhallisesti ja toivottelee vain tylsästi kaikille lämpimän sydämellisiä ajatuksia koko komeudellaan.
12. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 12/24
Puolivälissä joulun odotusta mennään ja Reidar on aivan täpinöissään. Reidarilla on useampiakin joulukalentereita, joita hän aina aamuisin aukoo ja jokainen luukku lisää joulun odotuksen jännitystä. Suosikki on kuitenkin vanha kunnon suklaakalenteri, jolla aamut lähtee makeasti käyntiin. Ja koska kalenterin suklaat ovat sellaisia peruskonvehdin kokoisia, niin Reidarin kaltaisella hampaattomalla ja kielettömällä kaverillahan menee oikeastaan koko päivä mukavasti siinä kun yrittää hitaasti mutta varmasti saada suklaan syötyä.
Tämän vuotisen suklaakalenterin parissa aika kuluu muutenkin kuin siivillä, sillä Reidar voi oman harhaisen mielensä sopukoissa kuvitella olevansa mukana tuossa talvisessa pulkkamäkiriehassa.
Tämän vuotisen suklaakalenterin parissa aika kuluu muutenkin kuin siivillä, sillä Reidar voi oman harhaisen mielensä sopukoissa kuvitella olevansa mukana tuossa talvisessa pulkkamäkiriehassa.
11. joulukuuta 2012
10. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 10/24
Pysytään ystävien parissa. Erinäisten konkreettisten ystävien lisäksi Reidarilla on myös muutamia oudompia virtuaalisia ystävyyssuhteita.
Yksi näistä Reidarin juuri nyt ajankohtaisista virtuaaliystävistä on tietysti Gävlen olkipukki. Lisäjännitystä Reidarille tähän ystävyyteen tuo se, että koskaan ei aamulla tiedä onko olkipukki enää hengissä vai onko se jo tuikattu tuleen. Viime vuonna pukki poltettiin heti joulukuun alussa, joten syystäkin Reidar pitää tämän vuotista ystävyyssuhdetta jo kunnioitettavan pitkänä.
Yksi näistä Reidarin juuri nyt ajankohtaisista virtuaaliystävistä on tietysti Gävlen olkipukki. Lisäjännitystä Reidarille tähän ystävyyteen tuo se, että koskaan ei aamulla tiedä onko olkipukki enää hengissä vai onko se jo tuikattu tuleen. Viime vuonna pukki poltettiin heti joulukuun alussa, joten syystäkin Reidar pitää tämän vuotista ystävyyssuhdetta jo kunnioitettavan pitkänä.
Gävlen olkipukin eloa voi seurata osoitteessa:
9. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 9/24
Joulun alla on mukava viettää aikaa ystävien parissa. Kaikista epätodennäköisyyksistä huolimatta Reidarillakin on ystäviä. Jopa useampia.
Näin juuri joulua lähestyttäessä Reidar on ottanut tavaksi pysyä mahdollisimman läheisissä ja lämpimissä väleissä erityisesti tonttuystävänsä kanssa. Joku voisi sanoa tätä taikauskoisuudeksi, mutta Reidarin mielestä kyse on vain normaalista joulun aiheuttamasta herkistymisestä. Reidaria tosin hieman häiritsee se, että vaikka tonttu muuten onkin oikein mainio heppu, niin aina joulua edeltävinä viikkoina tämä tuppaa olemaan varsinainen kyylä ja kyttääjä.
Näin juuri joulua lähestyttäessä Reidar on ottanut tavaksi pysyä mahdollisimman läheisissä ja lämpimissä väleissä erityisesti tonttuystävänsä kanssa. Joku voisi sanoa tätä taikauskoisuudeksi, mutta Reidarin mielestä kyse on vain normaalista joulun aiheuttamasta herkistymisestä. Reidaria tosin hieman häiritsee se, että vaikka tonttu muuten onkin oikein mainio heppu, niin aina joulua edeltävinä viikkoina tämä tuppaa olemaan varsinainen kyylä ja kyttääjä.
8. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 8/24
Reidarin kultturellit harrasteet saavat jatkoa. Tämän omaelämäkerrallisen seurannan alussa tuli jo todettua Reidarin kiinnostus kirjallisuutta kohtaan. Tämän lisäksi Reidar on myös innokas elokuvaihmi... pumppu... otus!
Kirjojen osalta Reidar yrittää vielä pitää jonkinlaista intellektuellia imagoa yllä (vaikka onkin sitä mieltä, että osan kirjoista voisi polttaa lukemisen jälkeen), mutta elokuvien kohdalla hän on melko kaikkiruokainen ja myötämielinen. Toki suosikkilistalta löytyy klassikkoelokuvia, mutta Reidarin mielestä perikato ei kohtaa vaikka kaikkia elokuvia ei sellaisiksi voisikaan laskea. Reidarin pahin painajainen ennen joulua onkin se, että elokuvia ylipäätään olisi liian vähän katseltavaksi.
Kirjojen osalta Reidar yrittää vielä pitää jonkinlaista intellektuellia imagoa yllä (vaikka onkin sitä mieltä, että osan kirjoista voisi polttaa lukemisen jälkeen), mutta elokuvien kohdalla hän on melko kaikkiruokainen ja myötämielinen. Toki suosikkilistalta löytyy klassikkoelokuvia, mutta Reidarin mielestä perikato ei kohtaa vaikka kaikkia elokuvia ei sellaisiksi voisikaan laskea. Reidarin pahin painajainen ennen joulua onkin se, että elokuvia ylipäätään olisi liian vähän katseltavaksi.
7. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 7/24
Vaikka Reidar viihtyykin keittiössä ruuanlaiton seuraamisen parissa ja nautiskelee monenlaisista ruuista, niin itsenäisyysjuhlinnan jälkeisiin tunnelmiin hän hakee yleensä aina ravintoa läheiseltä ravitsemisyrittäjältä.
Tai hakee ja hakee, ei tietenkään hae. Milläs haet. Sen sijaan Reidar rimpauttaa puhelimella tai laittaa tilauksen netitse, ja kohta on apetta edessä ja voi alkaa odotella viikonloppua.
Tai hakee ja hakee, ei tietenkään hae. Milläs haet. Sen sijaan Reidar rimpauttaa puhelimella tai laittaa tilauksen netitse, ja kohta on apetta edessä ja voi alkaa odotella viikonloppua.
6. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 6/24
Reidar ja itsenäisyys.
Kyllä, Reidar tykkää itsenäisyydestä ja olisi myös itse mielellään täysin itsenäinen. Vaan hankalaahan se tämäkin on Reidarille. Kädetönnä ei voi oikein itsenäisesti tehdä mitään, jalatonna hankala itsenäisesti liikkua mihinkään ja suhteellisen suppeella ajattelukyvyllä vaikeaa tehdä mitään omia päätöksiä tahi tuoda järkeviä ajatuksia julki.
Mutta aina ja kaikkialla ja kaikissa tilanteissa Reidar on kuitenkin hengessä mukana!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
5. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 5/24
Reidar on eilisestä asti tuijotellut hypnoottisena ikkunasta ulos yhdellä ainoalla suurella mustalla silmällään. Nauliintunut katse on seuraillut taivaalta alas leijailevia lumihaituvia, jotka ovat hiljalleen peittäneet maata yhä paksunevana kerroksena.
Tähän neuroottiseen tapitukseen on syynä Reidarin hurahtaminen hiihtoon. Näin siitäkin syystä vaikka hiihto ei Reidarin fysiikalle sovi yhtään sen paremmin kuin jo aiemmin esillä ollut tenniskään. Luultavasti Reidarin fanaattisuus johtuukin lajia enemmän vain siitä, että suksisauva nyt sattuu olemaan olemukseltaan samanlaisen putkimaisen solakka kuin Reidar itsekin. Reidarin voikin nähdä usein tarrautuneena suksisauvan kylkeen suorastaan hysteerisellä innolla.
Tähän neuroottiseen tapitukseen on syynä Reidarin hurahtaminen hiihtoon. Näin siitäkin syystä vaikka hiihto ei Reidarin fysiikalle sovi yhtään sen paremmin kuin jo aiemmin esillä ollut tenniskään. Luultavasti Reidarin fanaattisuus johtuukin lajia enemmän vain siitä, että suksisauva nyt sattuu olemaan olemukseltaan samanlaisen putkimaisen solakka kuin Reidar itsekin. Reidarin voikin nähdä usein tarrautuneena suksisauvan kylkeen suorastaan hysteerisellä innolla.
4. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 4/24
Joulun alla Reidar viihtyy erityisen hyvin keittiössä ja tietysti ruuanlaiton parissa. Padat ja laatikot saavat Reidarin jakamattoman huomion. Purukaluston rajallisuudesta johtuen liemiruuat ovat Reidarin suosikkeja.
Itsehän Reidar ei tietenkään ruokaa laita, koska siitä ei mitään tulisi, mutta hän seuraa äärimmäisen kiinnostuneena muiden ruuanvalmistusta. Reidar ottaa itselleen keittiöstä aina hyvän paikan, josta voi tarkkailla kokkailun etenemistä. Ja josta hänen on helppo syöksähtää putoavien ruuanmurenien perään imaistakseen ne kitusiinsa.
Itsehän Reidar ei tietenkään ruokaa laita, koska siitä ei mitään tulisi, mutta hän seuraa äärimmäisen kiinnostuneena muiden ruuanvalmistusta. Reidar ottaa itselleen keittiöstä aina hyvän paikan, josta voi tarkkailla kokkailun etenemistä. Ja josta hänen on helppo syöksähtää putoavien ruuanmurenien perään imaistakseen ne kitusiinsa.
3. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 3/24
Kirjallisuusharrastajuuden lisäksi Reidarin intohimona on antaa itsestään aina sporttinen vaikutelma, missä ikinä hän sattuu kulkemaankaan.
Yksi Reidarin suosikkilajeista on tennis, jota hän harrastaa useita kertoja viikossa. Tai harrastaisi, jos siitä vain jotain tulisi. Kädettömänä pötkönä Reidar on tennispelaajana äärimmäisen huono. Pallopoikana toimiminenkaan ei suju paljoa paremmin. Käytännössä Reidarin tennisharrastus rajoittuukiin pikkulasten leikkitennismailana toimimiseen.
Yksi Reidarin suosikkilajeista on tennis, jota hän harrastaa useita kertoja viikossa. Tai harrastaisi, jos siitä vain jotain tulisi. Kädettömänä pötkönä Reidar on tennispelaajana äärimmäisen huono. Pallopoikana toimiminenkaan ei suju paljoa paremmin. Käytännössä Reidarin tennisharrastus rajoittuukiin pikkulasten leikkitennismailana toimimiseen.
2. joulukuuta 2012
Reidar Joulupumppu 2/24
Reidar Joulupumppu on innokas lueskelija ja hän käyttää myös joulun alla paljon aikaa kirjojen parissa. Ulkopuolisille Reidar haluaa antaa käsityksen, että hänen lempikirjallisuuttaan ovat erinäiset enemmän tai vähemmän klassikkoteokset. Todellisuudessa Reidar kuitenkin lukee mieluiten polkupyörän korjausopasta.
Tai eihän Reidar mitään lukea osaa. Kuvia katselee. Onneksi romaaneissakin on kivoja kansikuvia.
Tai eihän Reidar mitään lukea osaa. Kuvia katselee. Onneksi romaaneissakin on kivoja kansikuvia.
1. joulukuuta 2012
Fillarnistin joulukalenteri aukeaa!
Reipasta ja railakasta joulukuun 1. päivää kaikille!
Nyt on vihdoin lupa alottaa joulun odotus aivan virallisesti. Päätin omalta osaltani kantaa korteni tähän kekoon ja kehitellä jonkin sorttista joulukalenteria Fillarnistin seuraajien riemuksi tai rasitteeksi. Näkökulman voi kukin valita mielensä mukaan.
Koska suklaakalenteri on näin netin välityksellä kirjaimellisesti aika mauton idea enkä laulaa tai piirtääkään osaa, niin ajattelin, että ehkäpä elämäkerrallinen joulukalenteri sopisi tähän kuin lakki päähän, torttu suuhun tai tiuku ohjaustankoon.
Säästän teidät kuitenkin omalta elämäkerraltani ja annan jouluilon levittämisen vanhan ystäväni tehtäväksi. Joten saanko esitellä, Fillarnistin joulukalenterin päähenkilö ja oman elämänsä sankari...
Reidar on hieman vaitonainen kaveri, mutta on kuitenkin luvannut johdatella teidät lukijat näiden tulevien viikkojen aikana kohti rauhaisaa joulun viettoa. En tiedä mitä kaikkea Reidar on mielessään kehitellyt kerrottavaksi, mutta se selvinnee matkan varrella.
Mukavaa joulun odotusta itse kullekin ja pysytelkää kuulolla!
Nyt on vihdoin lupa alottaa joulun odotus aivan virallisesti. Päätin omalta osaltani kantaa korteni tähän kekoon ja kehitellä jonkin sorttista joulukalenteria Fillarnistin seuraajien riemuksi tai rasitteeksi. Näkökulman voi kukin valita mielensä mukaan.
Koska suklaakalenteri on näin netin välityksellä kirjaimellisesti aika mauton idea enkä laulaa tai piirtääkään osaa, niin ajattelin, että ehkäpä elämäkerrallinen joulukalenteri sopisi tähän kuin lakki päähän, torttu suuhun tai tiuku ohjaustankoon.
Säästän teidät kuitenkin omalta elämäkerraltani ja annan jouluilon levittämisen vanhan ystäväni tehtäväksi. Joten saanko esitellä, Fillarnistin joulukalenterin päähenkilö ja oman elämänsä sankari...
Reidar Joulupumppu!
Reidar on hieman vaitonainen kaveri, mutta on kuitenkin luvannut johdatella teidät lukijat näiden tulevien viikkojen aikana kohti rauhaisaa joulun viettoa. En tiedä mitä kaikkea Reidar on mielessään kehitellyt kerrottavaksi, mutta se selvinnee matkan varrella.
Mukavaa joulun odotusta itse kullekin ja pysytelkää kuulolla!
14. marraskuuta 2012
Närkästynyt suksija tuohduksissa
Hiihtokauteen valmistautuva fillaroitsija sai tänään havaita, että välineasiat voi näemmä vajaan vuoden aikana hankaloitua varsin helposti. Samassa rytinässä on myös kaupungista kaikonnu osa sujuvasta asiakaspalvelusta.
Lähdin metsästämään kaupungilta lisää pitoteippiä tulevien hankien hohde mielessäni ja hommasta tuli melkoinen urakka. Keskustasta löytyy näitä urheiluputiikkeja kolme kappaletta, Sportia ja kaksi Intersportia, joten siitä vain järjestään käymään läpi.
Ekan Intersportin hyllyillä ei teippejä näkynyt, mutta mukaan tarttui sentään voiteenpoistoainetta viimetalvisten tarranauhojen poistoa helpottamaan. Myyjä jopa auliisti kertoi miten teipit saa parhaiten pois. Ohjeistuksessa ei nyt ihan vilahtanut kaikki silitysraudasta lehtipuhaltimen kautta täryporaan, mutta kovin hankalalta asia saatiin kuulostamaan. Vinkeistä huolimatta uskoisin selviäväni yksinkertaisesti voiteenpoistoaineella ja siklillä.
Varsinainen teipin metsästys jatkui seuraavaksi Sportiassa, jossa vaihtui juuri kesän aikana yrittäjä. Edellisen yrittäjän mukana lähti ilmeisesti myös käsitys fiksusta asiakaspalvelusta. Tepastelin liikkeen alakertaan hiihto-osastolle voidehyllyn eteen patsastelemaan. Paikalle viiletti heti perässä myös yksi liikkeen myyjistä ja keskustelu käynnistyi.
Minä: "Olisko teillä pitoteippiä?"
Myyjä: "Miks pitäis olla?"
Minä: (parin sekunnin hölmistynyt hiljaisuus) "Koska ihmiset käyttää sitä?!"
Myyjä: "Ai jaaaa" (sellaisella sopivan nenäkkäällä asenteella ja äänellä)
Myyjä oli varmaan omasta mielestään hirmu hauska ja nokkela, mutta miulla tuo avaus ilmeisesti sai sen verran aivot lyömään tyhjää, että en nyt sanatarkasti muista miten keskustelu tosta eteni. Sen verran jäi mieleen, että myyjän mukaan kukaan ei enää käytä teippejä tai jotenkin tyyliin "voihan niitä käyttää jos tykkää nyppiä roskia ja neulasia suksien pohjista". Totesin hiihtäneeni teippien avulla viime talvena reilu 600 km ilman ongelmia. Tähän sain vastaukseksi tiukkaa analyysiä siitä, että "joo toimiihan ne tietyillä keleillä ja jos latu on puhdas". Miun oman kokemuksen perusteella nämä "tietyt sopivat kelit" oli viime talvena kaikki mahdolliset nollakelin ja -20 pakkasen välillä. Ehkä miulla on sitten vaan ollu tuuria. Myyjä yritti kai jotenkin paikkailla sanojaan kertomalla, että hänelläkin on kyllä yhdet teippisukset, joita käyttää niin kauan kun ne kestää. Tämä nyt ei kauheesti enää jaksanut kiinnostaa vaan lähdin liikkumaan kohti ovea. Ainoana plussana kyseisestä liikkeestä ja "asiakaspalvelusta" voi mainita saadun vinkin siitä, että kadun toisella puolella oleva toinen Intersport luultavasti myy teippejäkin. Sinne siis.
Herra Sportia oli kuin olikin oikeassa. Intersportin alakerrasta löytyi etsimääni tarviketta vaikka sielläkin myyjä ensin oli vähän epäileväisen olonen, että onkohan heillä sitä vai ei. En sitten malttanut olla kertomatta naapurissa saamastani kohtelusta ja tiedustelin, että onkos tää teippi nyt jotenkin jo menneen talven lumia vai mikä tässä on niin hankalaa? Myyjä totesi, että pari vuotta sitten teippejä meni vielä todella paljon mutta nyt menekki on enää vain murto-osan siitä. Varsinaista syytä ei selvinnyt, mutta nykyään ilmeisesti käyttävät enemmän pikapitovoiteita. Ja toki myös nanopohjasuksia. Totesin myyjälle, että pitää ehkä ostaa useempi rulla varastoon, jotta pärjää tulevinakin talvina. Tyydyin lopulta yhteen rullaan, mutta ehkä vois ihan kannatuksen vuoksi käydä hakemassa pari lisää. Palvelukin oli sen verran asiallisempaa, että liikettä kelpaa tukea jatkossakin.
Niin ja vielä terveiset Sportialle: menetitte juuri yhden uuden asiakkaan.
28. lokakuuta 2012
Nasta meininki - katso kuva!
Mittari vaipuu alle nollan, maassa kuuraa, pihatonttu kohmeessa, linnut pörrää talipallojen ympärillä, taivas on kirkas ja napakka, ja Fillarnistilla nasta meininki! Toisin sanoen pyöräilykaudessa on koittanut siirtyminen syksystä talveen ja Radonista Helkamaan.
Ainotar sai tänään kesärenkaiden tilalle nastaista kumia, joilla kelpaa sukkuloida kinosten ja jäätiköiden yli ja läpi kevääseen asti. Tämä punainen paholainen on viimeksi työskennellyt heinäkuussa Ilosaarirockin aikaan ja on siitä asti lepäillyt varaston nurkassa. Pientä ruosteen alkua oli ketjuihin näyttänyt ilmestyneen, mutta muuten ei mainittavampia "makuuhaavoja" paljastunut.
Pientä tuhoa onnistuin omatoimisesti aiheuttamaan koittamalla kiristää ohjaustangossa olevaa erillisen lampun pidikettä. Kiristelin niin, että joku muoviosa siitä petti ja kapistuksesta tuli käyttökelvoton. Pitänee siis tilata uusi. Onhan tuossa kulkupelissä toki toi kiinteekin lamppu, mutta se on siinä vaan rekvisiittana. Tuollanen perinteinen dynamo ei kunnon lumikelillä kuitenkaan toimi kunnolla. Enkä kyllä oo tainu edes kokeilla toimiiko se tossa enää ylipäätään.
Reissussa ja päivittäisessä ajossa palvellut Radon saa siis nyt siirtyä talviunille. Viimeinen pesu ja voitelu sille pitää vielä tehdä, mutta säästän sen ensi viikkoon, kun lupailee vielä sopivaa plussakeliä muutamana päivänä. Huollossa käyttämisen osalta en oo vielä päättäyny hoidanko asian nyt vai keväällä. Katellaan mihin päädyn.
Ainotar sai tänään kesärenkaiden tilalle nastaista kumia, joilla kelpaa sukkuloida kinosten ja jäätiköiden yli ja läpi kevääseen asti. Tämä punainen paholainen on viimeksi työskennellyt heinäkuussa Ilosaarirockin aikaan ja on siitä asti lepäillyt varaston nurkassa. Pientä ruosteen alkua oli ketjuihin näyttänyt ilmestyneen, mutta muuten ei mainittavampia "makuuhaavoja" paljastunut.
Pientä tuhoa onnistuin omatoimisesti aiheuttamaan koittamalla kiristää ohjaustangossa olevaa erillisen lampun pidikettä. Kiristelin niin, että joku muoviosa siitä petti ja kapistuksesta tuli käyttökelvoton. Pitänee siis tilata uusi. Onhan tuossa kulkupelissä toki toi kiinteekin lamppu, mutta se on siinä vaan rekvisiittana. Tuollanen perinteinen dynamo ei kunnon lumikelillä kuitenkaan toimi kunnolla. Enkä kyllä oo tainu edes kokeilla toimiiko se tossa enää ylipäätään.
Reissussa ja päivittäisessä ajossa palvellut Radon saa siis nyt siirtyä talviunille. Viimeinen pesu ja voitelu sille pitää vielä tehdä, mutta säästän sen ensi viikkoon, kun lupailee vielä sopivaa plussakeliä muutamana päivänä. Huollossa käyttämisen osalta en oo vielä päättäyny hoidanko asian nyt vai keväällä. Katellaan mihin päädyn.
19. lokakuuta 2012
Niin syksyä, niin syksyä...
Kyllä on meinaan syksyä.
Kesällä en jostain syystä henk.koht. havainnut sitä monien valittamaa jatkuvaa sadetta, mutta nyt syksyllä se ei oo jääny huomaamatta. Sade nyt sinänsä ei haittaa, mutta märkä keli ja kaikki pyörätiet peittävä lehtimuhju on vähän tympee yhdistelmä. Kerran kun polkasee töihin ja takaisin niin pyörä on sen näköinen kuin olisi isommankin rapakon läpi sotkenut. Osansa tähän vähemmän viehättävään näkyyn on tietysti pyörän värilläkin. Onhan musta pyörä komee ja tyylikäs, mutta kyllä siinä myös näkyy joka ikinen pienikin kuraroiske saman tien.
Ai niin ja kyllä se sadekin haittas yhtenä aamuna. Tai no, ei se varsinaisesti haitannut, mutta huomasin ettei ole varusteet sittenkään vielä sitä mitä pitää, koska ei pitänyt. Nimittäin kunnolla sadetta se edellisessä postauksessa mainituksi tullut "sadetakkimaista materiaalia" oleva pusakka, tai millä termeillä sitä nyt olinkaan ylistävinäni. Tarkottaa siis sitä, että ennen kun ensi kesän reissu koittaa, niin ohuen, pieneen tilaan menevän ja sateenpitävän pusakan etsintä jatkukoon edelleen.
Mutta ei miulla tässä nyt tän ihmeempää asiaa ollu. Kunhan vähän jotain naputtelin välillä tännekin. Niin paitsi että pohjosessa päin tuntuu jo kovasti yrittävän tulla lunta maahan. On siis vaan ajan kysymys kun tälläkin korkeudella saa alkaa valmistautumaan talvipyörään siirtymiseen ja nastarenkaiden vaihtoon. Mut siihen asti nautitaan lehtimössöstä ja kurasta oikeen ilon kautta! Ja kynttilöitä poltellen. Niistäkin Fillarnisti tykkää.
Niin ja aina jos näyttää, että blogin puolella on hiljasta, niin kannattaa käydä kyttäilemässä (ja tykkäilemässä) Fillarnistia Facebookissa. Siellä tapahtuu jatkuvasti ja sinne pääsee vaikka tuosta kuvaa klikkaamalla tai sivupalkin lootan kautta. Ettäs tiiätte.
Kesällä en jostain syystä henk.koht. havainnut sitä monien valittamaa jatkuvaa sadetta, mutta nyt syksyllä se ei oo jääny huomaamatta. Sade nyt sinänsä ei haittaa, mutta märkä keli ja kaikki pyörätiet peittävä lehtimuhju on vähän tympee yhdistelmä. Kerran kun polkasee töihin ja takaisin niin pyörä on sen näköinen kuin olisi isommankin rapakon läpi sotkenut. Osansa tähän vähemmän viehättävään näkyyn on tietysti pyörän värilläkin. Onhan musta pyörä komee ja tyylikäs, mutta kyllä siinä myös näkyy joka ikinen pienikin kuraroiske saman tien.
Ai niin ja kyllä se sadekin haittas yhtenä aamuna. Tai no, ei se varsinaisesti haitannut, mutta huomasin ettei ole varusteet sittenkään vielä sitä mitä pitää, koska ei pitänyt. Nimittäin kunnolla sadetta se edellisessä postauksessa mainituksi tullut "sadetakkimaista materiaalia" oleva pusakka, tai millä termeillä sitä nyt olinkaan ylistävinäni. Tarkottaa siis sitä, että ennen kun ensi kesän reissu koittaa, niin ohuen, pieneen tilaan menevän ja sateenpitävän pusakan etsintä jatkukoon edelleen.
Mutta ei miulla tässä nyt tän ihmeempää asiaa ollu. Kunhan vähän jotain naputtelin välillä tännekin. Niin paitsi että pohjosessa päin tuntuu jo kovasti yrittävän tulla lunta maahan. On siis vaan ajan kysymys kun tälläkin korkeudella saa alkaa valmistautumaan talvipyörään siirtymiseen ja nastarenkaiden vaihtoon. Mut siihen asti nautitaan lehtimössöstä ja kurasta oikeen ilon kautta! Ja kynttilöitä poltellen. Niistäkin Fillarnisti tykkää.
Niin ja aina jos näyttää, että blogin puolella on hiljasta, niin kannattaa käydä kyttäilemässä (ja tykkäilemässä) Fillarnistia Facebookissa. Siellä tapahtuu jatkuvasti ja sinne pääsee vaikka tuosta kuvaa klikkaamalla tai sivupalkin lootan kautta. Ettäs tiiätte.
30. syyskuuta 2012
Laulavien sadepisaroiden torjuntaa
Koska syksy on kurjaa, märkää, kuraista ja kaikin puolin niin kamalan surkeeta aikaa, niin aattelin kertoilla miten tällanen pyöräilijänplanttu suojautuu liialta märkyydeltä reissuillaan. Lisäksi kun ainakin yksi onneton lukija on eksynyt tänne Googlen kautta hakusanoilla "pyöräilijän sadevaatteet" tai "sadevarusteet", ja jouduttuaan lähtemään melkolailla tyhjin käsin pois, niin sekin toimikoon tässä pontimena alkavalle paasaukselle.
Nythän on niin, että kun pyöräilijä innoissaan polkee tiellä/polulla/pellolla ja kesken kaiken alkaa sataa, niin hänen kohtalonaanhan on epäilemättä kastuminen. Se, miten paljon kyseinen pyöräilijä lopulta kastuu, riippuu tietysti monista seikoista. Sateen voimakkuudesta, kestosta ja ohi ajavien ajoneuvojen roiskinnan määrästä. Sekä siitä, mitä pyöräilijällä on päällään. Jos ei ole mitään, kastuu kokonaan ja jos on riittävästi, ei kastu lainkaan. Tai ainakaan jos päällä on sellaista, mikä edesauttaa kuivana pysymistä.
Viime vuoden reissullani mukana oli sateen varalta hyvin tyypillinen Haltin drymaxx-ulkoilupuku eli siis vastaava kuin gore-tex. Sellainenhan pitää tuulen hyvin ja vedenkin melko hyvin, mutta pitempi aika vähän rankemmassa sateessa ei enää ole kovin herkkua. Etenkin gore-tex lenkkareissa ongelma on se, että kun ne sitten kerran päästävät veden läpi, niin ne eivät kuivu seuraavaan vuorokauteen. Ja vähän sama tunnelma on takin ja housujenkin kanssa. Nihkeän kostean takin pukeminen reissulla tauon jälkeen päälle on vähän inha tunne. Tämän vuotisen reissun osalta päätin jo keväällä, että sadevarusteisiin pitää saada vähän parannusta. Käydäänpä siis läpi millaisilla tamineilla varauduin yllättäviin tai ennustettuihin säämuutoksiin.
Yleensähän leppoisassa kesäsäässä voi matkaa taittaa teknisessä t-paidassa tai pitkähihaisessa, mutta jos sattuu viileämpää tai tuulisempaa keliä, niin mielellään niiden päälle pistää jotain kevyttä lisävaatetta. Tähän tarkotukseen ostin keväiseltä Tšekin reissulla Prahasta Intersportin alennusmyynnistä Craftin höyhenenkevyen ja tuulenpitävän Performance Bike Featherlight -pyöräilypusakan. Pusakan materiaali hylkii jonkin verran vettä, joten se suojaa myös kevyeltä kesäsateelta. Pusakassa on selän yläosassa ja kainaloissa ventilaatiot liian hikoilun haihtumiseksi. Selän pidennetty helma suojaa alaselkää ja selän taskussa kulkee tarvittaessa vaikka välipalapatukkaa tai kännykkä. Samainen tasku toimii myös pusakan omana pakkauksena, jolloin se vie laukussa tilaa suunnilleen tennispallon verran. Erittäin mainio hankinta. Välihuomautuksena voisi sanoa, että suomalaisten kauppojen suhtautumisen pyöräilyyn ja pyöräilijöiden varustetarpeeseen huomaa kaupoissa kiertelyn lisäksi valitettavasti myös siitä, että Craftin suomenkielisillä sivuilla ei tuotevalikoimista löydy mitään pyöräilyyn viittaavaa. Tai sitten heillä on ns. kausi jo ohi.
Varsinaisen sateenpitävän, kevyen ja kohtalaisen pieneen tilaan menevän pusakan etsiminen onkin sitten ollut hankalampaa. Suomesta, tai ainakin täältä itäisemmästä Suomesta, on ollut mahdotonta löytää omat kriteerit täyttävää vaatetta. Eikä niitä kyllä satunnaisesti Helsingissä käydessäkään liiaksi ole vastaan tullut. Kunnes törmäsin sellaiseen jollakin tapaa odottamattomimmassa paikassa eli Joensuun Prismassa. Vaaterekissä osui silmiin kirkkaan oranssi Dare 2be:n AQ-Lite -pusakka, joka oli siihen asti näkemistäni lähimpänä sitä mitä etsin. Merkki oli miulle entuudestaan täysin tuntematon ja jätinkin vielä ekalla kerralla pusakan ostamatta, kunnes olin käynyt netistä tutkiskelemassa onko kyseessä joku ihan halpisfirma. Nettisivut saivat kuitenkin vakuuttumaan, että ihan kelvollisia tuotteet todennäköisesti ovat. Pusakan materiaali on hieman sadetakkimaista, mutta huomattavasti kevyempää ja ohuempaa. Kovin rankassa sateessa tuota ei vielä ole tullut testattua, mutta ainakin reissun yhden osittain sateisen päivän se palveli erittäin hyvin. Tuota ei ihan niin pieneen tilaan saa pakattua kuin mitä vaativa minäni yhä edellyttäisi, mutta tilaa menee kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Haltin takin kanssa. Ja tämä myös kuivahtaa nopeammin. Tiedän, että on olemassa sateenpitäviä pusakoita, jotka ovat keveydeltään ja ohuudeltaan tuon Craftin pusakan tapaisia, mutta niitä ei hirveästi ole tarjolla ja hinnatkin ovat sen verran suolasia, että uskon pärjääväni tällä tulevatkin reissut.
Nyt on yläkroppa suojattu pisaroilta, joten siirrytään alemmas. Haltin takin korvaamisen lisäksi päädyin vaihtamaan myös Haltin housut toisiin. Saksan opintomatkalla pistäydyimme ulkoilmaihmisten taivaassa eli Globetrotterin myymälässä. Kyseisen firman putiikeista löytyy suunnilleen kaikki mahdollinen mitä retkeilijä/vaeltaja/meloja/pyöräilijä voi matkoillaan tarvita. Liikkeessä vierähti ainakin pari tuntia ja tähän asiaan liittyen mukaan tarttuivat Vauden erityisesti pyöräilijöille suunnitellut Men's Drop Pants -sadehousut. Housut ovat Haltin "tuulipukumaisia" housuja istuvammat, mutta kuitenkin sen verran väljät, että ne mukavasti menevät vaikkapa windstopper-trikoiden päälle. Lisäksi lahkeissa on nilkan ja pohkeen kohdalla tarrat, joilla lahkeet saa tiukalle eivätkä ne tunge ketjujen väliin. Näitäkään ei vielä kovassa sateessa ole testattu, mutta samoin kuin edellä mainittu pusakka, niin nämä olivat oivalliset osittain sateisena päivänä. Ja jälleen pakkaamisen osalta plussaa on se, että nämäkin menevät melko kompaktiin tilaan. Vaudea kannattaa tukea siitäkin syystä, että yrityksen kaikessa toiminnassa korostuu eettiset ja ympäristölliset arvot. Yrityksen kumppanina on mm. WWF ja reilun kaupan säätiö Fair Wear Foundation.
Tässä välissä vinkkinä niille, jotka pyöräillessään tuskailevat lepattavien lahkeiden kanssa. Näppärä konsti on kietaista tuollainen heijastinremmi lahkeen ympärille. Ei lepata eikä läpsy. Ja näyttääkin ehkä vähän fiksummalta kuin pyykkipoika.
Tästä voidaankin sujuvasti siirtyä jalkojen kuivana pysymiseen. Kuten alussa jo tuli mainittua, niin gore-tex lenkkareilla kyllä pärjää sateessa jonkin aikaa, mutta pidemmän päälle nekin pettävät ja pysyvät iloisesti kosteina pitkään. Tähän löytyy ratkaisu muovipusseista! Vitsi vitsi. Ratkaisu löytyy kenkien sadesuojista. Samaiselta reissulta, mistä Craftin pusakka tarttui mukaan, löytyi myös sadesuojat kengille. Totesin tosin jo parin ekan sateisen töihin poljeskelun jälkeen, että nepä iloisesti päästääkin vettä läpi. Oli siis hommattava toiset. Nettikauppoja selailtuani päädyin tässäkin kohtaa Vaudeen ja tilasin heidän Shoecover Fluid -kenkäsuojat. Niissä on vedenpitävyyden lisäksi se hyvä puoli, että koska en (kollegojen ja "asiantuntijoiden" vinkeistä huolimatta) käytä varsinaisia pyöräilykenkiä, vaan niitä lenkkareita, niin nämä suojat mallaavat myös niiden päälle. Vinkkinä tosin kannattaa sanoa, että suojien koko on hyvä olla pari numeroa kengän kokoa suurempi. Tällöin suoja asettuu vähän helpommin ja mukavammin päälle.
Palataanpa vielä lopuksi alkuun tai ylös. Nimittäin päähän. Pieneltä kevyeltä sateeltahan pyöräilijän päätä suojaa jonkin verran kypärä, mutta kovemmalla sateella alkaa olla hieman ikävää, jos pää alkaa kastua. Koska sadepusakassa ei ole huppua, niin kuupan suojaaminen sateelta onnistuu esimerkiksi kypärän sadesuojalla. Suojia on olemassa tukevamman oloisiakin, mutta itselläni on käytössä korruptiotuotteena Tšekin opintomatkalla saatu hyvin kevyt versio. Ohuesta ja kevyestä koostumuksestaan huolimatta suoja on palvellut erinomaisen hyvin. Aiempiin kokemuksiin, eli huppu päässä polkemiseen, kypärän suoja toi muutenkin miellyttävän muutoksen. Hupun alla meno alkoi helposti hiostaa kun ilma ei kiertänyt mihinkään. Nyt kun kypärä suojineen pitää veden poissa huppua ei tarvita ja olo on kaikin puolin mukavampi.
Tällaisilla vermeillä sotkeminen sateisallakin reissulla sujuu mukavasti. Ja nämä varusteet siis ovat mukana pitemmillä reissuilla. Työmatkapyöräilyssä näistä on useimmiten käytössä kypärän ja kenkien suojat. Muu vaatetus on sateen sattuessa se Haltin pusakka ja housut tai Globetrotterista ostettu soft shell -takki. Lyhyemmän matkan kun pärjää vähemmälläkin hifistelyllä. Yksi mikä vielä on hieman etsinnän alla ovat vedenpitävät hanskat. Yhdet sellaiset jo ostin, mutta en ole ihan varma niiden vedenpitävyydestä. Lisäksi ne ovat sen verran paksut, että sopivalla ilmalla on hankala sanoa onko niiden sisällä tuntuva kosteus vettä vaiko hikoilua. Pitemmillä reissuilla hanska-asia ei tosin isoja ongelmia ole tuottanut. Sateeseen voi varautua useammilla ohuilla hanskoilla, jotka kuivuvat nopeasti, ja kastuessa voi vaihtaa toiset käteen. Toisaalta märät hanskat eivät haittaa ja häiritse matkantekoa läheskään niin paljon kuin jos koko vaatekerta ottaisi sateesta itseensä, joten saatan pärjätä näillä hanskakuvioilla vielä pitkään.
Nythän on niin, että kun pyöräilijä innoissaan polkee tiellä/polulla/pellolla ja kesken kaiken alkaa sataa, niin hänen kohtalonaanhan on epäilemättä kastuminen. Se, miten paljon kyseinen pyöräilijä lopulta kastuu, riippuu tietysti monista seikoista. Sateen voimakkuudesta, kestosta ja ohi ajavien ajoneuvojen roiskinnan määrästä. Sekä siitä, mitä pyöräilijällä on päällään. Jos ei ole mitään, kastuu kokonaan ja jos on riittävästi, ei kastu lainkaan. Tai ainakaan jos päällä on sellaista, mikä edesauttaa kuivana pysymistä.
Viime vuoden reissullani mukana oli sateen varalta hyvin tyypillinen Haltin drymaxx-ulkoilupuku eli siis vastaava kuin gore-tex. Sellainenhan pitää tuulen hyvin ja vedenkin melko hyvin, mutta pitempi aika vähän rankemmassa sateessa ei enää ole kovin herkkua. Etenkin gore-tex lenkkareissa ongelma on se, että kun ne sitten kerran päästävät veden läpi, niin ne eivät kuivu seuraavaan vuorokauteen. Ja vähän sama tunnelma on takin ja housujenkin kanssa. Nihkeän kostean takin pukeminen reissulla tauon jälkeen päälle on vähän inha tunne. Tämän vuotisen reissun osalta päätin jo keväällä, että sadevarusteisiin pitää saada vähän parannusta. Käydäänpä siis läpi millaisilla tamineilla varauduin yllättäviin tai ennustettuihin säämuutoksiin.
Yleensähän leppoisassa kesäsäässä voi matkaa taittaa teknisessä t-paidassa tai pitkähihaisessa, mutta jos sattuu viileämpää tai tuulisempaa keliä, niin mielellään niiden päälle pistää jotain kevyttä lisävaatetta. Tähän tarkotukseen ostin keväiseltä Tšekin reissulla Prahasta Intersportin alennusmyynnistä Craftin höyhenenkevyen ja tuulenpitävän Performance Bike Featherlight -pyöräilypusakan. Pusakan materiaali hylkii jonkin verran vettä, joten se suojaa myös kevyeltä kesäsateelta. Pusakassa on selän yläosassa ja kainaloissa ventilaatiot liian hikoilun haihtumiseksi. Selän pidennetty helma suojaa alaselkää ja selän taskussa kulkee tarvittaessa vaikka välipalapatukkaa tai kännykkä. Samainen tasku toimii myös pusakan omana pakkauksena, jolloin se vie laukussa tilaa suunnilleen tennispallon verran. Erittäin mainio hankinta. Välihuomautuksena voisi sanoa, että suomalaisten kauppojen suhtautumisen pyöräilyyn ja pyöräilijöiden varustetarpeeseen huomaa kaupoissa kiertelyn lisäksi valitettavasti myös siitä, että Craftin suomenkielisillä sivuilla ei tuotevalikoimista löydy mitään pyöräilyyn viittaavaa. Tai sitten heillä on ns. kausi jo ohi.
Tällaisilla vermeillä sotkeminen sateisallakin reissulla sujuu mukavasti. Ja nämä varusteet siis ovat mukana pitemmillä reissuilla. Työmatkapyöräilyssä näistä on useimmiten käytössä kypärän ja kenkien suojat. Muu vaatetus on sateen sattuessa se Haltin pusakka ja housut tai Globetrotterista ostettu soft shell -takki. Lyhyemmän matkan kun pärjää vähemmälläkin hifistelyllä. Yksi mikä vielä on hieman etsinnän alla ovat vedenpitävät hanskat. Yhdet sellaiset jo ostin, mutta en ole ihan varma niiden vedenpitävyydestä. Lisäksi ne ovat sen verran paksut, että sopivalla ilmalla on hankala sanoa onko niiden sisällä tuntuva kosteus vettä vaiko hikoilua. Pitemmillä reissuilla hanska-asia ei tosin isoja ongelmia ole tuottanut. Sateeseen voi varautua useammilla ohuilla hanskoilla, jotka kuivuvat nopeasti, ja kastuessa voi vaihtaa toiset käteen. Toisaalta märät hanskat eivät haittaa ja häiritse matkantekoa läheskään niin paljon kuin jos koko vaatekerta ottaisi sateesta itseensä, joten saatan pärjätä näillä hanskakuvioilla vielä pitkään.
18. syyskuuta 2012
Syystunnelmointia
Taisin viimeksi ikään kuin rivien välissä, tai ehkä ihan suorasanaisestikin, vihjailla jättäväni pyörälenkit tältä vuodelta jo taakse. Kunnon puolittaisten lupausten mukaisesti lähdin tietysti lipsumaan tästä päätöksestä melkein välittömästi. Mutta syytän siitä sunnuntain syysaurinkoista säätä (tulipas kauheesti ässällä alkavia sanoja peräkkäin), joka puolittain pakotti hyppäämään satulaan.
En kuitenkaan ottanut lenkkiä millään tavalla kuntoilumielessä vaan lähdin pelkästään fiilistelemään ilta-auringon paisteeseen. Tai ei se nyt niin hirmu iltaa vielä ollut, jossain neljän viiden välillä, mutta kuitenkin. Nappasin kamerankin mukaan ja jotain otoksia siihen tallentui.
Tässä lähes kotinurkillani on tehty pätkä uutta tietä ja pyöräilöiden iloksi entinen tie on jätetty paikalleen palvelemaan meitä satulasankareita. Uusi tie taidettiin avata joitakin viikkoja sitten ja viime torstaina ajelin ekaa kertaa vanhaa tietä pitkin. Harmillisesti silloin ei ollu kameraa mukana, sillä tie oli hauskasti autioituneen oloinen puista pudonneine oksineen ja lehtineen. Sunnuntaihin mennessä siellä oli ajellut jotain kaupungin työmiehiä edes takaisin ja suurimmat lehtimäärät oli lennellyt pientareille. Jotain sentään vielä oli jäljellä ja kaatunut koivun kräki toi myös oman lisänsä näkymään.
Tiedä sitten johtuuko tietöistä vai muusta riehaantumisesta, mutta samoilla suunnilla oli kevyenliikenteenväylän merkkikin ajautunut vähän hankalaan asemaan.
Suuntasin kulkuni Pyhäselän rantamille. Vaikka järven vedenpinnassa onkin ollut jo havaittavissa pientä laskusuuntaisuutta kesän huippukorkeuksiin nähden, niin yhä edelleen vettä riittää niin, että tyrskyt pärskivät yllättävän pitkälle rantaan.
Vaikka vesi välillä tuli jopa aika lähelle rantapolkujakin, niin pääasiassa sai kuitenkin kuljeskella selkeästi kuivalla maalla ja syksyisistä rantamaisemista nautiskellen.
Rantojen miesten reiteiltä kruisailin hiljalleen kohti keskustaa, jossa bongasin ilmeisesti jonkun omatoimisen pyöräilyaktiivin tekemän opastemaalauksen. Väri ja koko on vaan sitä luokkaa, että saattaa jäädä jopa jalankulkijoilta huomaamatta. Sympaattinen merkki joka tapauksessa.
Tieremonteista jatkaakseni, niin Karsikon suunnalla oli vihdoin saatu uusi monitasoeritasoliittymähässäkkä pyöräilijän näkökulmasta valmiiksi. Komeaa oli hurlutella uutta pintaa pitkin risteysalueen läpi.
Vielä ennen kotiin päin kurvaamistani sain aivan laillisesti ja ylväästi nautiskella Pekkalansillalla uutukaisella autokaistalla ajelusta, sillä kevyt liikenne on vielä tässä vaiheessa ohjattu uudistetun sillan ajoradalle, kunnes vieressä kulkeva kevyen liikenteen väylä valmistuu. Harvinaisia hetkiä pyöräilijälle, kun tilaa on vaikka muille jakaa.
Saapas näkee. Ehkä tässä hairahtuu jatkossakin kruisailemaan lähitienoille, jos syksy jatkuu näin kesäisenä vielä pitkäänkin. Vaikka eihän se jatku, koska oon tilannu sen aikaisen ja runsaslumisen talven!
En kuitenkaan ottanut lenkkiä millään tavalla kuntoilumielessä vaan lähdin pelkästään fiilistelemään ilta-auringon paisteeseen. Tai ei se nyt niin hirmu iltaa vielä ollut, jossain neljän viiden välillä, mutta kuitenkin. Nappasin kamerankin mukaan ja jotain otoksia siihen tallentui.
Tässä lähes kotinurkillani on tehty pätkä uutta tietä ja pyöräilöiden iloksi entinen tie on jätetty paikalleen palvelemaan meitä satulasankareita. Uusi tie taidettiin avata joitakin viikkoja sitten ja viime torstaina ajelin ekaa kertaa vanhaa tietä pitkin. Harmillisesti silloin ei ollu kameraa mukana, sillä tie oli hauskasti autioituneen oloinen puista pudonneine oksineen ja lehtineen. Sunnuntaihin mennessä siellä oli ajellut jotain kaupungin työmiehiä edes takaisin ja suurimmat lehtimäärät oli lennellyt pientareille. Jotain sentään vielä oli jäljellä ja kaatunut koivun kräki toi myös oman lisänsä näkymään.
Tiedä sitten johtuuko tietöistä vai muusta riehaantumisesta, mutta samoilla suunnilla oli kevyenliikenteenväylän merkkikin ajautunut vähän hankalaan asemaan.
Suuntasin kulkuni Pyhäselän rantamille. Vaikka järven vedenpinnassa onkin ollut jo havaittavissa pientä laskusuuntaisuutta kesän huippukorkeuksiin nähden, niin yhä edelleen vettä riittää niin, että tyrskyt pärskivät yllättävän pitkälle rantaan.
Vaikka vesi välillä tuli jopa aika lähelle rantapolkujakin, niin pääasiassa sai kuitenkin kuljeskella selkeästi kuivalla maalla ja syksyisistä rantamaisemista nautiskellen.
Rantojen miesten reiteiltä kruisailin hiljalleen kohti keskustaa, jossa bongasin ilmeisesti jonkun omatoimisen pyöräilyaktiivin tekemän opastemaalauksen. Väri ja koko on vaan sitä luokkaa, että saattaa jäädä jopa jalankulkijoilta huomaamatta. Sympaattinen merkki joka tapauksessa.
Tieremonteista jatkaakseni, niin Karsikon suunnalla oli vihdoin saatu uusi monitasoeritasoliittymähässäkkä pyöräilijän näkökulmasta valmiiksi. Komeaa oli hurlutella uutta pintaa pitkin risteysalueen läpi.
Vielä ennen kotiin päin kurvaamistani sain aivan laillisesti ja ylväästi nautiskella Pekkalansillalla uutukaisella autokaistalla ajelusta, sillä kevyt liikenne on vielä tässä vaiheessa ohjattu uudistetun sillan ajoradalle, kunnes vieressä kulkeva kevyen liikenteen väylä valmistuu. Harvinaisia hetkiä pyöräilijälle, kun tilaa on vaikka muille jakaa.
Saapas näkee. Ehkä tässä hairahtuu jatkossakin kruisailemaan lähitienoille, jos syksy jatkuu näin kesäisenä vielä pitkäänkin. Vaikka eihän se jatku, koska oon tilannu sen aikaisen ja runsaslumisen talven!
9. syyskuuta 2012
Dementiahiihdolla kohti talvea
Alotetaanpa perisuomalaisesti puhumalla säästä, lyhyesti. Ilmoissa ei varsinaisesti ole ollut valittamista ja lämpöäkin on ajoittain vielä riittänyt jopa yli 15 asteen, mutta siitä huolimatta jotenkin on sellanen fiilis, että aktiivisempi pyöräilykausi alkaa olla ohi. Jostain syystä ei vaan enää saa motivoitua itseään pyörän selkään kuntoilumielessä. Tästä eteenpäin pyörällä tullaan siis luultavasti tekemään vaan hyötyliikkumista paikasta toiseen eli pääasiassa työmatkoja. Ja tätä tulee siis tapahtumaan toki myös talven tullen, joten kokonaan ei pyöräilyä hylätä missään vaiheessa.
Säistä, ja myös vuodenajoista, vielä hieman lisää. Kesän kääntyessä lopuilleen monen kuulee aina kitisevän siitä, miten tulee märkää ja pimeetä ja sen jälkeen vielä pahempaa, kun pimeetä tulee vaan enemmän ja luntakin puskee ja kylmä on ja kaikki on kamalaa. Läheskään jokainen suomalainen ei siis koe meidän neljää vuodenaikaa hienona asiana. Miun mielestä ne on just sitä. Kevään koittaessa olen mielissäni kun luonto alkaa vihertää ja talven ajan varastossa lepäilleen paremman pyörän voi kaivaa käyttöön, ja aloittaa lenkeillä käynnit. Tätä samaa iloa voi jatkaa siinä useamman kuukauden, kunnes syksy koittaa. Silloin nautiskellaan kirpeistä aamuista töihin polkiessa, kaivellaan kynttilöitä esiin ja tunnelmoidaan ensilumia odotellessa. Ja kun lumi sitten saadaan maahan, laitetaan parempi pyörä odottelemaan taas kevättä ja asennetaan terassi-Helkamaan talvigummit alle työmatkoja helpottamaan. Lumivaipan saavuttaessa riittävän paksuuden koittaa jälleen yksi vuoden hienoista hetkistä, kun hiihtokausi alkaa. Ja tätä nautintoa jatkuu siinä muutaman kuukauden, kunnes kierto lähtee jälleen alusta. Eli miulle vaihtelevat vuodenajat ja niiden mahdollistamat erilaiset harrasteet tuovat elämään sopivin väliajoin muutosta. Olen tässä vuosien mittaan huomannut, että jos muuttaisin jonnekin etelänmaille nautiskelemaan "ikuisesta kesästä", kuten moni suomalainen haaveilee, niin todennäköisesti kyllästyisin vallitseviin olosuhteisiin viimeistään vuodessa.
Noh, nyt tuli ehkä vähän vähemmän lyhyesti puhuttua säästä, mutta menköön tämän kerran, hyvän asian puolesta. Tässä vaiheessa siis elellään tuon vuosikierron syysvaihetta, kuntopyöräilyt alkaa olla pyöräilty ja kämmenet vähän syyhyää siihen suuntaan, että miun puolesta se lumi voisi jo vaikka tulla maahan. Toki tässä nyt ehkä vielä se pari kuukautta menee, ja saakin mennä, odotellessa. Koska pitäähän hiihtokauteen ehtiä myös valmistautua. Ja valmistautuminenhan tarkoittaa sitä, että kesällä vähemmällä harrastamisella ollut dementiahiihto on jälleen otettu ohjelmaan. Samalla alkaa myös jo totuttelu hieman aikaisempiin arkiaamujen herätyksiin, jotta ei sitten hiihtelyn alkaessa tule elimistölle shokkina se, että aamukuudelta ollaan jo harjulla huiskimassa. Olen nyt siis tämän viikon ajan heräillyt aamuisin niin, että olen ehtinyt käydä vähän lähipoluilla pyörähtämässä ennen töihin lähtöä. Ja mukavalta on tuntunut. Parina aamuna on jopa jo ollut sellaista raikasta syksyn kirpeyttä ilmassa.
Tänään kävin sitten ilmeisesti sen tämän kesän/syksyn viimeisen henkien taiston itseni kanssa siitä lähdenkö pyörälenkille vai en. En lähtenyt, vaan päädyin valitsemaan aktiviteetiksi edellä mainitun hiihtokauteen valmentavan lajin. Puolitoista tuntia aurinkoisessa syyssäässä oli vallan mukavaa pyhäpäivän ajanvietettä. Tuossa alla hienossa graafisessa muodossa päivän liikuskelu.
Tällaisilla aktiviteeteilla siis jatketaan tässä syksyä eteenpäin. Mutta ei pidä huolestua. Vaikka tässä jo hiihdosta intoillaan, niin kuten olen jo aiemminkin lupaillut, pyöräily pysyy jutuissa mukana tavalla tai toisella myös talven mittaan. Fillarnisti vaan on sen verran vaihtelunhaluinen tyyppi, että osan aikaa vuodesta on pakko vähän suksia kuuseen.
30. elokuuta 2012
Terveisiä Baanalta!
Alla ei ole sen enempää neli- kuin kaksipyöräistäkään, mutta pitihän tätä uutukaista sentään tulla vilkasemaan, kun tälleen Isolle Kirkolle asti työreissu suuntautu.
28. elokuuta 2012
Satunnaista lenkkiä
Ja nyt ei puhuta lenkkimakkarasta vaan, kuinkas sattukaan, pyörälenkistä. Voisin puhua kyllä makkarastakin. Hyväähän se on. Ainakin sellanen hyvä lihaisa makkara. Ei mitään jauhopötkylää. Eikä myöskään mielellään juustoversiota, koska se juusto on ekalla purasulla nenässä ja silmässä ja polttaa kielen. Nauti siinä sitten.
Eli pyörälenkistä. Kävin sunnuntaina ekalla lenkillä sitten reissulta paluun. Puolitoista viikkoa siis ajelin vaan työmatkoja ja muita satunnaisia keskustassa pistäytymisiä. Tuo lenkkitauko johtui ihan vaan saamattomuudesta ja osin myös siitä, että ilmat taisi olla vähän vaihtelevia. Pääasiassa kuitenkin vaan saamattomuudesta. Viikonloppuna oli nyt kuitenkin niin hienot aurinkoiset loppukesän ilmat, että pakko oli lähteä kämpästä ulos. Lauantaina kävin pari tuntia käppäilemässä lähimetsässä ja sunnuntaina siis hyppäsin satulaan.
Pituutta lenkille kertyi 30 km ja tahti oli tarkoituksella vähän rauhallisempi. Tämä siitä syystä, että otin lenkin hieman testin kannalta. Testin kohteena oli tuo reissun aikana temppuilemaan alkanut polvi. Oli ihan ilo huomata, että poljeskelu sujui hyvin eikä matkan varrella tullut edes tukea ikävä. Ehkä silti, jos nyt tässä vielä syksyn aikana tulee pidemmille lenkeille lähdettyä, niin varoiksi nakkaan tuen mukaan tarakalle.
Yhdistin tuohon iltapyöräilyyn myös hieman työjuttuja. Otin lenkille kameran mukaan, koska oli tarvetta napsia työkuvioita varten muutamia kuvia. Ja ettepä arvaa mitä miun oli tarkotus kuvata. METSÄÄ! Reissuani seuranneet tietävät, että vähän menee ironian puolelle moinen tehtävä. Kolmen viikon maisemamatkaan verrattuna nyt tosin piti löytää mahdollisimman rumaa metsää, mielellään ihan hakkuuaukeaa tai muuten vaan raivattua pöpelikköä. Täysin varma en ollut mitä reitin varrella tarkalleen ottaen olisi, mutta ihan sopivan nättejä paikkoja onneksi osu kohdalle.
Katellaan meneekö seuraavaan lenkkiin toiset puolitoista viikkoa vai peräti monta kuukautta. Oon tässä jo havainnu pientä kaipuuta hiihtoladuille, joten sellanen pikainen syksy ja aikainen talvi kelpais kyllä miulle. Laitetaan siis tilaukseen. Saa toimittaa.
25. elokuuta 2012
Tour de Kesä 2012: Jälkipöhinät
Siitä on nyt reilu viikko, kun kotiuduin turneeltani. On ehkä sopiva hetki vähän käydä läpi miten kaikki sujui, mitä jäi mieleen ja mihin asioihin seuraavalla kerralla keskittyä enemmän.
Mistähän alottaisi.. Reissu kokonaisuudessaan oli onnistunut. Onnistuin täyttämään sen alkuperäisen tavoitteeni eli pyörällä kotipihasta liikkeelle ja pyörällä kotipihaan takaisin. Käytännössähän näin tapahtui viime kesän reissullakin, mutta silloin sekä lähtö että paluu pyörällä tapahtui vain kodin ja juna-aseman väliä. Nyt sen sijaan lähdettiin ihan kunnolla matkaan omalta pihalta. Ja vaikka puolimatkassa reissua meninkin yhden välin junalla, niin ainakaan henkilökohtaisesti en laske sitä millään tavalla tappioksi tai huijaamiseksi. Itselleni kun ei tällaisilla reissuilla ole niinkään oleellista tehdä siitä armotonta suorittamista, vaan miellyttävää ja nautittavaa matkantekoa. Ja vaikka junamatkan kilometritkin laskettaisiin mukaan, niin etenin kuitenkin reissun kokonaismatkasta n. 90 % pyörän selässä. Ihan riittävästi, jotta voi sanoa olleensa nimen omaan pyöräreissulla.
Tuossa alla on lopullinen reittikartta, joka löytyy myös Google Mapsista.
Mitä sitten jäi positiivisimpana mieleen. Tulin käyneeksi ja nähneeksi taas monia uusia, kiinnostavia ja hauskoja paikkoja. Mieleen jäivät etenkin Väätäiskylän Itepalvelu-kioski ja Teiskon Maitolaiturimuseo. Kumpikin esimerkkejä aivan teiden varsilla olevista pienistä persoonallisista kohteista, joista kuitenkin autolla ajaa valitettavan helposti ohi. Pieni ja persoonallinen sopii kuvaamaan myös monia reissun majapaikkoja. Maatilamatkailu Kumpunen, Majatalo Kotipuro ja Valkeisen loma ovat kaikki majoitusyrityksiä, jotka jäävät positiivisesti kävijän mieleen. Lisäksi näihin kaikkiin paikkoihin sopii myös sana henkilökohtainen. Saamasi palvelu tuntuu oikeasti siltä, että se tehdään juuri sinua itseäsi varten ja koet suorastaan pakottavaa tarvetta suositella paikkoja myös muille. Eikä koskaan ole myöskään huono asia isojen yritysketjujen sijaan tukea pieniä paikallisia yrityksiä. Jatkossa voisin myös harkita näiden Warm Showers -majoittajien hyödyntämistä. Vaikka toisaalta pienten majoitusyritysten käyttäminen antaa myös mukavasti lisää ammatillista näkemystä ja kokemusta.
Tuo sama asia koskee myös ruokapuolta. Pysähdykset pikkukylien muutaman asiakaspaikan kokoisissa kahviloissa ovat äärimmäisen antoisia. Jokainen paikka on erilainen, teetä tai kahvia ryystäessäsi olet samalla kuin osa kylän elämää, ja ympäriltä puutuu kaikki turha kiire ja hälinä. Ja mikäänhän ei isommissakaan keskuksissa estä valitsemasta taukopaikaksi suuren liikenneaseman sijaan vaikka sitä tien toisella puolella sijaitsevan leipomon kahviota. Jos taas selityksenä aina samojen taukopaikkojen käytölle on se, että ne löytää niin helposti ja ovat tien varrella, niin tähänkin on olemassa apuja ainakin parin nettisivun muodossa. Kuluttaja-lehti on kerännyt oman listan, jossa on vaihtoehtoja näille erään kauppaketjun keltaisille keitaille: Taukokeitaat kartalla. Samoin Taukopaikat.com-sivulta löytyy vaihtoehtoja, joista valita pysähdyspaikkansa. Ja mitäpä olisi vaihtoehtopaikkojen löytäminen ilman, että tieto niistä leviää myös sosiaalisen median kautta. Facebookin Vaihtoehto ABC:lle -ryhmässä ihmiset voivat kertoa omia taukopaikkasuosikkejaan. Lyhyesti sanottuna: vaihtoehtoja siis on ja pienellä viitseliäisyydellä niistä pienimmätkin saa myös sovitettua oman matkareittin varrelle.
Entä mitä negatiivista jäi mieleen. Tämän vois oikeestaan myös kääntää muotoon "mitä teen seuraavalla kerralla toisin". Nyt kaksi pitempää reissua tehneenä voin sanoa, että oon aika hyvin jo oppinut miltä Suomen metsät näyttää teiden varsilla. Etenkin miltä ne näyttää useiden kymmenien kilometrien mittaisilla päivämatkoilla ilman sen kummempia pysähdys- tai käyntikohteita. Tämä on ehkä se asia, johon jatkossa haen eniten muutosta. Toisin sanoen reitti pitää miettiä niin, ettei päivän ajomatkoista suurin osa ole pelkkää metsän keskellä menoa. Tai jos näin on, niin siinä tapauksessa sellaiset päivät pidetään kilometrimäärältään lyhyempinä. Tiedän kyllä, että Suomessa on metsää aivan tolkuttomia määriä joka puolella, mutta toisaalla niitä metsiä täplittää kylät ja kaupungit hieman tiheämmin kuin toisaalla. Jos 80 kilometrin päivämatkasta ollaan poissa metsäpätkiltä vain lähtöpaikan, lounaspaikan ja seuraavan illan majapaikan verran, niin homman mielekkyys joutuu turhaan koetukselle. Pelkän metsien "pakoilun" lisäksi reitti pitää siis katsoa niin, että kiinnostavia käyntikohteita löytyy matkan varrelta muutenkin kuin vain ruokapaikan verran. Käytännössä tämän toteuttaminen tarkoittaa sitä, että tulevat reissut ovat mallia "julkisilla paikkaan A - pyörällä paikkaan B - julkisilla kotiin" tai tuon mallin varioimista eri tavoin.
Mitäpä vielä.. Muut opit ja korjattavat asiat on lähinnä kosmeettisia. Jossain vaiheessa reissua tuli mieleen, että olisi hyvä jos pyörässä lepattaisi vaikka pieni Suomen lippu. Vaikka muutama ihminen tulikin spontaanisti juttelemaan ja kyselemään, mistä olen tulossa ja minne menossa, niin näitä kyselijöitä olisi varmasti enemmänkin, jos ihmiset heti näkisivät miun todennäköisesti olevan suomalainen. Uskoisin, että moni olettaa pyörämatkailijan nähdessään tämän tulevan jostain vinokielisestä maasta, ja siitä syystä ei ehkä uskalleta tulla juttelemaan. Koitetaan siis jatkossa madaltaa tätä kynnystä. Lisäksi ainakin tällaisen reissaajan, joka kirjailee menon etenemistä ylös netin ihmeelliseen maailmaan, kannattaisi kanniskella mukanaan jonkinlaisia käyntikortteja tai vastaavia, joita jaella asiasta kiinnostuneille vastaantulijoille. Tähän asiaan olenkin jo askarrellut apuja, joten siltä osin ollaan valmiimpia tuleviin reissuihin ja pyöräilyilon entistä parempaan jakamiseen.
Miulta kyseltiin jo heti ennen kun olin edes ehtinyt reissuun lähteä, että mitä tänne blogiinkin listaamistani varusteista ja tavaroista voisin jättää pois kyydistä ilman, että reissu menisi piloille. Käydäänpä siis lopuksi vähän läpi, mikä ehkä oli turhaan mukana:
Niin ja retkipyyhettäkään en tarvinnut, mutta koska pyyhe pitää aina olla mukana, niin tätä on oikeastaan turha edes mainita.
Että sellanen savotta se. Fiilis oli reissuun lähdettäessä hyvä, pysyi hyvänä sen ajan, oli hyvä kun pääsin kotiin ja jatkuu hyvänä edelleen. Ja uskon hyvää fiilistä riittävän niin pitkään, että kun seuraava kesä koittaa, niin löydän itseni taas jostain päin Suomea kummastelemasta, että miten se pyörämatkailu voikaan olla niin hienoa!
Sitä odotellessa Fillarnisti jatkaa eloaan niin syksyn, talven kuin muidenkin tulevien vuodenaikojen mukana. Seurailkaa siis blogia ja tykkäilkää Facebookissa, koska Fillarnisti on nyt myös siellä!
Pyöräilyiloa!
Mistähän alottaisi.. Reissu kokonaisuudessaan oli onnistunut. Onnistuin täyttämään sen alkuperäisen tavoitteeni eli pyörällä kotipihasta liikkeelle ja pyörällä kotipihaan takaisin. Käytännössähän näin tapahtui viime kesän reissullakin, mutta silloin sekä lähtö että paluu pyörällä tapahtui vain kodin ja juna-aseman väliä. Nyt sen sijaan lähdettiin ihan kunnolla matkaan omalta pihalta. Ja vaikka puolimatkassa reissua meninkin yhden välin junalla, niin ainakaan henkilökohtaisesti en laske sitä millään tavalla tappioksi tai huijaamiseksi. Itselleni kun ei tällaisilla reissuilla ole niinkään oleellista tehdä siitä armotonta suorittamista, vaan miellyttävää ja nautittavaa matkantekoa. Ja vaikka junamatkan kilometritkin laskettaisiin mukaan, niin etenin kuitenkin reissun kokonaismatkasta n. 90 % pyörän selässä. Ihan riittävästi, jotta voi sanoa olleensa nimen omaan pyöräreissulla.
Tuossa alla on lopullinen reittikartta, joka löytyy myös Google Mapsista.
Mitä sitten jäi positiivisimpana mieleen. Tulin käyneeksi ja nähneeksi taas monia uusia, kiinnostavia ja hauskoja paikkoja. Mieleen jäivät etenkin Väätäiskylän Itepalvelu-kioski ja Teiskon Maitolaiturimuseo. Kumpikin esimerkkejä aivan teiden varsilla olevista pienistä persoonallisista kohteista, joista kuitenkin autolla ajaa valitettavan helposti ohi. Pieni ja persoonallinen sopii kuvaamaan myös monia reissun majapaikkoja. Maatilamatkailu Kumpunen, Majatalo Kotipuro ja Valkeisen loma ovat kaikki majoitusyrityksiä, jotka jäävät positiivisesti kävijän mieleen. Lisäksi näihin kaikkiin paikkoihin sopii myös sana henkilökohtainen. Saamasi palvelu tuntuu oikeasti siltä, että se tehdään juuri sinua itseäsi varten ja koet suorastaan pakottavaa tarvetta suositella paikkoja myös muille. Eikä koskaan ole myöskään huono asia isojen yritysketjujen sijaan tukea pieniä paikallisia yrityksiä. Jatkossa voisin myös harkita näiden Warm Showers -majoittajien hyödyntämistä. Vaikka toisaalta pienten majoitusyritysten käyttäminen antaa myös mukavasti lisää ammatillista näkemystä ja kokemusta.
Tuo sama asia koskee myös ruokapuolta. Pysähdykset pikkukylien muutaman asiakaspaikan kokoisissa kahviloissa ovat äärimmäisen antoisia. Jokainen paikka on erilainen, teetä tai kahvia ryystäessäsi olet samalla kuin osa kylän elämää, ja ympäriltä puutuu kaikki turha kiire ja hälinä. Ja mikäänhän ei isommissakaan keskuksissa estä valitsemasta taukopaikaksi suuren liikenneaseman sijaan vaikka sitä tien toisella puolella sijaitsevan leipomon kahviota. Jos taas selityksenä aina samojen taukopaikkojen käytölle on se, että ne löytää niin helposti ja ovat tien varrella, niin tähänkin on olemassa apuja ainakin parin nettisivun muodossa. Kuluttaja-lehti on kerännyt oman listan, jossa on vaihtoehtoja näille erään kauppaketjun keltaisille keitaille: Taukokeitaat kartalla. Samoin Taukopaikat.com-sivulta löytyy vaihtoehtoja, joista valita pysähdyspaikkansa. Ja mitäpä olisi vaihtoehtopaikkojen löytäminen ilman, että tieto niistä leviää myös sosiaalisen median kautta. Facebookin Vaihtoehto ABC:lle -ryhmässä ihmiset voivat kertoa omia taukopaikkasuosikkejaan. Lyhyesti sanottuna: vaihtoehtoja siis on ja pienellä viitseliäisyydellä niistä pienimmätkin saa myös sovitettua oman matkareittin varrelle.
Entä mitä negatiivista jäi mieleen. Tämän vois oikeestaan myös kääntää muotoon "mitä teen seuraavalla kerralla toisin". Nyt kaksi pitempää reissua tehneenä voin sanoa, että oon aika hyvin jo oppinut miltä Suomen metsät näyttää teiden varsilla. Etenkin miltä ne näyttää useiden kymmenien kilometrien mittaisilla päivämatkoilla ilman sen kummempia pysähdys- tai käyntikohteita. Tämä on ehkä se asia, johon jatkossa haen eniten muutosta. Toisin sanoen reitti pitää miettiä niin, ettei päivän ajomatkoista suurin osa ole pelkkää metsän keskellä menoa. Tai jos näin on, niin siinä tapauksessa sellaiset päivät pidetään kilometrimäärältään lyhyempinä. Tiedän kyllä, että Suomessa on metsää aivan tolkuttomia määriä joka puolella, mutta toisaalla niitä metsiä täplittää kylät ja kaupungit hieman tiheämmin kuin toisaalla. Jos 80 kilometrin päivämatkasta ollaan poissa metsäpätkiltä vain lähtöpaikan, lounaspaikan ja seuraavan illan majapaikan verran, niin homman mielekkyys joutuu turhaan koetukselle. Pelkän metsien "pakoilun" lisäksi reitti pitää siis katsoa niin, että kiinnostavia käyntikohteita löytyy matkan varrelta muutenkin kuin vain ruokapaikan verran. Käytännössä tämän toteuttaminen tarkoittaa sitä, että tulevat reissut ovat mallia "julkisilla paikkaan A - pyörällä paikkaan B - julkisilla kotiin" tai tuon mallin varioimista eri tavoin.
Mitäpä vielä.. Muut opit ja korjattavat asiat on lähinnä kosmeettisia. Jossain vaiheessa reissua tuli mieleen, että olisi hyvä jos pyörässä lepattaisi vaikka pieni Suomen lippu. Vaikka muutama ihminen tulikin spontaanisti juttelemaan ja kyselemään, mistä olen tulossa ja minne menossa, niin näitä kyselijöitä olisi varmasti enemmänkin, jos ihmiset heti näkisivät miun todennäköisesti olevan suomalainen. Uskoisin, että moni olettaa pyörämatkailijan nähdessään tämän tulevan jostain vinokielisestä maasta, ja siitä syystä ei ehkä uskalleta tulla juttelemaan. Koitetaan siis jatkossa madaltaa tätä kynnystä. Lisäksi ainakin tällaisen reissaajan, joka kirjailee menon etenemistä ylös netin ihmeelliseen maailmaan, kannattaisi kanniskella mukanaan jonkinlaisia käyntikortteja tai vastaavia, joita jaella asiasta kiinnostuneille vastaantulijoille. Tähän asiaan olenkin jo askarrellut apuja, joten siltä osin ollaan valmiimpia tuleviin reissuihin ja pyöräilyilon entistä parempaan jakamiseen.
Miulta kyseltiin jo heti ennen kun olin edes ehtinyt reissuun lähteä, että mitä tänne blogiinkin listaamistani varusteista ja tavaroista voisin jättää pois kyydistä ilman, että reissu menisi piloille. Käydäänpä siis lopuksi vähän läpi, mikä ehkä oli turhaan mukana:
- Teknistä kerrastoa en tarvinnut kertaakaan. Pitkille kalsongeille olisi voinut tulla tarvetta siinä vaiheessa, jos edessä olisi ollut varmuudella aamusta asti sateessa edettävä matkapäivä. Tällöin ne olis hyvät sadehousujen alla. Mutta nyt niitä ei tarvittu.
- Ne kolmannet kengät, joita päiviteltiin jo ennen reissua, osoittaituivat turhaksi mukana. Ei tullut käytettyä. Ei myöskään lippistä.
- Normi t-paidat, boxerit ja sukatkin käytännössä voisi jättää kyydistä pois, jos reissu on sellainen, että yhdessä ja samassa paikassa ei viivytä päivää tai kahta pitempään. Teknisiä paitoja ja muita on kuitenki useammat mukana, joten niillä pärjäisi vapaa-ajankin.
- Taskulamppua en tarvinnut.
- Ensiapupakkaus, pumppu, paikkasarja ja työkalut olivat myös sellaisia, joille ei käyttöä (onneksi) ollut. Mutta niitä ei kyllä jatkossakaan pois jätetä.
Niin ja retkipyyhettäkään en tarvinnut, mutta koska pyyhe pitää aina olla mukana, niin tätä on oikeastaan turha edes mainita.
Että sellanen savotta se. Fiilis oli reissuun lähdettäessä hyvä, pysyi hyvänä sen ajan, oli hyvä kun pääsin kotiin ja jatkuu hyvänä edelleen. Ja uskon hyvää fiilistä riittävän niin pitkään, että kun seuraava kesä koittaa, niin löydän itseni taas jostain päin Suomea kummastelemasta, että miten se pyörämatkailu voikaan olla niin hienoa!
Sitä odotellessa Fillarnisti jatkaa eloaan niin syksyn, talven kuin muidenkin tulevien vuodenaikojen mukana. Seurailkaa siis blogia ja tykkäilkää Facebookissa, koska Fillarnisti on nyt myös siellä!
Pyöräilyiloa!
20. elokuuta 2012
Varustetäydennystä
Kaikki jollekin asialle omistautuneet tietävät, että omaan harrastukseen tai elämäntapaan liittyvät varusteet ja välineet eivät varmaan missään vaiheessa ole riittävät tai täydelliset. Jotakin pientä viilattavaa ja parannettavaa on aina. Sama pätee myös pyöräilyyn ja pyörämatkailussa käytettäviin varusteisiin.
Pitemmillä (ja miksei lyhyemmilläkin) pyöräreissuilla on luonnollisesti oleellista, miten ja mihin saat kaiken tarvittavan tavaran parhaiten mahtumaan mukaan. Viime vuodelta jo opin hieman vähentämään mukana kulkevaa tavaramäärää, mutta siitäkin huolimatta tilasin tässä kesän aikana jälleen yhden laukun lisää. Tämä ei tarkoita, että varsinaisesti tarvitsisin lisätilaa, vaan enemmänkin kyse on varusteiden kätevästä pakkaamisesta ja niiden näppärästä käyttöön otosta reissun aikana. Toki lisätilaakin tulee, joten jatkossa voin halutessani kuljettaa mukana vaikka tamburiinia, laavalamppua ja Rubikin kuutiota ihan vaan siltä varalta JOS niille tulisi tarvetta.
Mutta takaisin asiaan. Pyörälaukkuperheeni, eli Ortlieb-perheeni, kasvoi tänä kesänä ison satulalaukun verran. Miulla oli jo entuudestaan hyvin minikokoinen satulalaukku, jossa kulki mukana parit työkalut, öljypullo ja paikkasarja. Tämän uuden perheenjäsenen myötä saan nyt pitemmillä matkoilla mukana olevat sadekamppeet kulkemaan helposti ns. käden ulottuvilla.
Tilavuutta laukulla on 2,7 litraa ja siinä kulkee kätevästi työkalujen lisäksi sadehousut, sadepusakka ja kengänsuojat. Ja tämä on testattu, kaikki mahtui. Nohevimmat nyt tietysti tässä vaiheessa miettivät, että oliko miulla tuo laukku taannoisella reissulla mukana vai olenko vaan jotenkin häivyttänyt sen kaikista reissulla ottamistani pyöräkuvista. Noh, tarkoitus oli, että laukku olisi ollut mukana viihdyttämässä jo Tour de Kesä 2012 -reissulla, mutta kiitos Helsingin Urheiluvälinehuollon vaatimattoman seitsemän viikon toimitusajan, näin ei ollut. Tilasin laukun kesäkuun lopussa ja kuin kohtalon ivana saapumisilmoitus paketista sujahti postilaatikkooni samana päivänä kun palasin kotiin reissultani. Joten onnittelut HUH:lle, olihan se tietyllä tapaa osuva ajoitus.
Nyt miulla kuitenkin on laukku ja se odottaa innolla ensimmäistä matkaansa. Enää ei tarvitse reissupäivän aamulla ottaa takalaukuista sadekamppeita muovikassiin tarakalle odottamaan osuuko ennustettu sadekuuro kohdalle, vaan kaikki on näppärästi, kuten jo ennakoivasti itseäni toistaen totesin, käden ulottuvilla!
Raatoni on siis jälleen yhden osan verran täydellisempi matkakumppani.
Pitemmillä (ja miksei lyhyemmilläkin) pyöräreissuilla on luonnollisesti oleellista, miten ja mihin saat kaiken tarvittavan tavaran parhaiten mahtumaan mukaan. Viime vuodelta jo opin hieman vähentämään mukana kulkevaa tavaramäärää, mutta siitäkin huolimatta tilasin tässä kesän aikana jälleen yhden laukun lisää. Tämä ei tarkoita, että varsinaisesti tarvitsisin lisätilaa, vaan enemmänkin kyse on varusteiden kätevästä pakkaamisesta ja niiden näppärästä käyttöön otosta reissun aikana. Toki lisätilaakin tulee, joten jatkossa voin halutessani kuljettaa mukana vaikka tamburiinia, laavalamppua ja Rubikin kuutiota ihan vaan siltä varalta JOS niille tulisi tarvetta.
Mutta takaisin asiaan. Pyörälaukkuperheeni, eli Ortlieb-perheeni, kasvoi tänä kesänä ison satulalaukun verran. Miulla oli jo entuudestaan hyvin minikokoinen satulalaukku, jossa kulki mukana parit työkalut, öljypullo ja paikkasarja. Tämän uuden perheenjäsenen myötä saan nyt pitemmillä matkoilla mukana olevat sadekamppeet kulkemaan helposti ns. käden ulottuvilla.
Tilavuutta laukulla on 2,7 litraa ja siinä kulkee kätevästi työkalujen lisäksi sadehousut, sadepusakka ja kengänsuojat. Ja tämä on testattu, kaikki mahtui. Nohevimmat nyt tietysti tässä vaiheessa miettivät, että oliko miulla tuo laukku taannoisella reissulla mukana vai olenko vaan jotenkin häivyttänyt sen kaikista reissulla ottamistani pyöräkuvista. Noh, tarkoitus oli, että laukku olisi ollut mukana viihdyttämässä jo Tour de Kesä 2012 -reissulla, mutta kiitos Helsingin Urheiluvälinehuollon vaatimattoman seitsemän viikon toimitusajan, näin ei ollut. Tilasin laukun kesäkuun lopussa ja kuin kohtalon ivana saapumisilmoitus paketista sujahti postilaatikkooni samana päivänä kun palasin kotiin reissultani. Joten onnittelut HUH:lle, olihan se tietyllä tapaa osuva ajoitus.
Nyt miulla kuitenkin on laukku ja se odottaa innolla ensimmäistä matkaansa. Enää ei tarvitse reissupäivän aamulla ottaa takalaukuista sadekamppeita muovikassiin tarakalle odottamaan osuuko ennustettu sadekuuro kohdalle, vaan kaikki on näppärästi, kuten jo ennakoivasti itseäni toistaen totesin, käden ulottuvilla!
Raatoni on siis jälleen yhden osan verran täydellisempi matkakumppani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)