Lähdin päivän etapille hyvissä ajoin kymmenen jälkeen, ja olin varannut kolme tuntia Turkuun pääsyyn ja lounaan nauttimiseen ennen junan lähtöä. Sää ainakin helli polkijaa. Laitoin aluksi ohuen tuulenpitävän pusakan päälle, mutta Raisioon saavuttaessa totesin sen jo liiaksi. Hentoinen vastatuulikin oli sen verran vienoa, että t-paidalla pärjäsi mainiosti. Tällä kertaa kartan lukemisen takiakaan ei tarvinnut pysähdellä, koska reitti Raision läpi ja Turkuun saavuttaessakin oli sen verran tuttu. Raisiossa pysähtelin jopa ihailemaan paikallista taidetta, josta en kyllä tiedä mitä se esittää. Näyttää Pääsiäissaaren kivipatsailta.
Lounaspaikka löytyi Turkuun saavuttaessa aika sattumalta. Olin ajatellut tekeväni keskustassa pikku lenkin ja etsiä vaikka jostain salaatin mukaani junaan. Pyörätie toi miut kuitenkin linja-autoaseman vieressä sijaitsevan Kahvila-ravintola Helmen nurkalle. Tarkemmin ottaen kyseessä on Leipomo-konditoria Mobergin kahvila, joka on nähtävästi ottanut nimensä samassa rakennuksessa toimivalta Hotelli Helmeltä. Toisaalta kahvilan ikkunassa lukee Helmikahvila, mutta rakkaalla lapsellahan on aina monta nimeä. Pääasia, että tarjonta on hyvää ja maittavaa. Ja olihan se. Lounaaseen olisi kuulunut varsinainen lämmin pääruokakin, mutta en tuntenut itseäni niin nälkäiseksi, joten tyydyin salaattipöytään ja kanakeittoon. Se oli varsin riittävästi, koska matkan seuraava vaihe menisi kuitenkin vaan junassa istuskellen.
Seuraavaksi suuntana oli juna-asema ja jo ennakkoon päivän hankalimmaksi tiedetyn tehtävän suorittaminen eli pyörän saaminen IC-junan telineeseen. En tiedä kenen neronleimaus niiden telineiden suunnittelun taustalla on ollut, mutta kaikki niitä käyttäneet ainakin tietävät ne äärimmäisen ärsyttäviksi ja epäkäytännöllisiksi. Harvoin ne myöskään toimivat kunnolla. Niissähän on hienosti lukot ja kaikki, mitkä toimiii 50 snt pantilla. Kun olin saanut pyörän telineeseen ja laitoin kolikon sisään, se putosi saman tien suoraan häkkyrän läpi lattialle. Kun yritin uudelleen, kolikko pysyi kyllä sisällä, mutta telinettä ei saanut silti lukkoon. Hirmu kätevät laitteet!
Eniten harmia aiheutui kuitenkin kun Tamperetta lähestyttäessä aloin ottaa pyörää pois telineestä. Pitkän taistelun jälkeen se onnistui, mutta täysin suosiolla teline ei antautunut ja lopputuloksena oli "kauniit" koristeraidat pyörän ohjainkannattimen molemmin puolin.
Laitoin asiasta palautetta VR:n nettisivujen kautta, sekä kuvan kera heidän Facebook-sivuilleenkin. Pahoittelivat "pyörän saamista skraabuista" ja lupasivat välittää terveiseni tuotekehitystiimille. Asia korjautuu varmaan tosi nopeesti. Käytännössä noita ei olisi tullut, jos telineen koukuissa olisi sisäreunojen lisäksi myös ulkoreunoissa jotkin suojukset tai pehmusteet. Tosin eipä sekään noiden viritysten epäkäytännöllisyyttä mihinkään vielä poista.
Tampereelle päästiin joka tapauksessa aikataulun mukaan ja sain itseni ulos junasta. Avulias veeärräläinen vielä nosti laukkunikin junasta laiturille. Olin yrittänyt tälläkin kertaa saada majoituksen Hotelli Villestä, mutta valitettavasti liian moni muukin oli viehtynyt hotellin palveluihin niin, että jouduin turvautumaan muihin vaihtoehtoihin. Kauas Villestä en tosin joutunut menemään. Päätin kokeilla viereisellä kadulla sijaitsevaa Mango Hotelia, joka toimii myös itsepalveluperiaatteella ja ovikoodeilla. Hotellissa on kyllä henkilökuntaakin paikalla päiväsaikaan mahdollisia ongelmatilanteita varten, mutta ilman heidän palvelujaankin asiakas voi tulla ja lähteä. Jo nettisivujen perusteella paikasta sai varsin poikkeuksellisen vaikutelman ja täytyy sanoa, etten kyllä ole näin persoonallisessa hotellihuoneessa vielä tähän mennessä yöpynyt.
Ekologisuusplussan voisin antaa paikalle led-lamppujen käytöstä. Tosin miinuspisteen tuo pöydällä olevat muovimukit. Mutta kun niitä ei käytä niin eihän niistä silloin ole luonnollekaan niin rasitetta! Kaikin puolin siisti ja hyvä huone, jossa varmaan hyvin viihdyn tiistaisen Tampere-päiväni ajan.
Ja kun nyt on tullut tavaksi mainita päivän ruokapaikatkin, niin kerrottakoon miun käyneen nauttimassa päivällistä ikään kuin Levillä keskellä Tamperetta. Löysin nimittäin Koskikeskuksesta Hullu Poro -ravintolan, jossa nautiskelin poropastan ja karpalo-suklaakakun. Ei siitä sentään mitään Lappi-illuusiota päässyt syntymään, mutta ruoka oli kyllä hyvää. Tosin ikkunalaudat voisivat pyyhkiä useammin, niin ei tarvitsisi tuijotella kuivahtanutta eläinravintoa syömisen lomassa.
Tiistain aikana yritän tehdä vähän työjuttujakin, mutta ehkä pitää sään mahdollisesti salliessa leikkiä myös vähän turistia. Katsotaan mihin eksytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti