Ja jos oli kaksi edellistä päivää ollut reitiltään osittain tuttua, niin nyt se oli sitä aivan joka metriltä. Ainut yllätys oli heti alkumatkasta Liperiin päin lähdettäessä olleet mäet. Ehkä olin jo unohtanut ne kolmen viikon aikana, mutta vähän oli sellainen "ei taas tätä" -fiilis kun lähdin päivän kilometrejä kahmimaan kasaan. Aivan samanlaisiin korkeuksiin ei nyt päästy kuin mitä oli Leppävirralla, mutta välillä näki ainakin jonkin verran etäälle seuraavan kukkulan huipulle.
Pidin ekan evästauon Vihtarin kaupalla, jossa menomatkallakin pysähdyin jäätelölle. Nyt tosin aattelin, että näin reissun lopussa pitää ehkä jo alkaa vähän keventämään, ja niinpä otinkin jäätelön sijaan jogurtin ja omenan. Kaupan täti vielä ystävällisesti pesi omenan miulle. Hyvää palvelua. Kaupalla mikään ei ollut aiemmasta muuttunut. Vihtorikin seisoi edelleen oven pielessä. Viime kerralla en vaan ollut ilmeisesti tarpeeksi tarkkaan tutustunut kaupan ympäristöön, koska onnistuin tällä kertaa uutena tuttavuutena bongaamaan iloisen puutarhurin.
Tein myös omaa tulkintaani kaupan aukioloajoista. Putiikkia pidetään ahkerasti auki arkena ja lauantaina, mutta sunnuntai on ilmeisesti kauppiaalle panimon sponsoroima lepopäivä.
Maakunnan ja kunnan rajalta oli vielä jonkin verran matkaa Liperin keskustaan, jossa oli aikomus lounastaa. Pientä menomatkalta poikkeavaa piristävyyttä toi se havainto, että Liperi on etelästä päin tultaessa huomattavasti houkuttelevampi ja miellyttävämpi kuin pohjoisesta päin tultaessa. Pohjoisesta päin tultaessa ohitat vaan jonkun huoltoaseman ja sitten tupsahtat keskustaan. Etelästä tultaessa sen sijaan näkymät ovat näinkin idyllisiä.
Kävin myös kurkkimassa tuolla oikealla häämöttävän Rantamakasiinin ympäristössä, josko sieltä olisi jotain lounasta saanut, mutta ei näkynyt seinän listalla muuta ruuan oloista kuin makkaraperunat. Piti siis suunnata taas tuttuun Glitteriin ruokaa saalistamaan. Makasiinilla koukauksen yhteydessä sain myös todistaa, ettei uutiset Pohjois-Karjalan vesien ennätyskorkeuksista ole täälläkään täysin tuulesta temmattu asia. Hieman oli pyörätie saanut uuden olomuodon rannassa.
Lounaan söin siis menomatkan tavoin Glitterissä. Tällä kertaa tarjolla ei onneksi ollut kuivaa kanaa vaan ihan kohtalaisen maukasta aurapossua eli nuijittua sikaa. Söin jopa koko annoksen, joten ei se ihan kamalaa voinut olla.
Liperistä ja lounaalta matkaa Joensuuhun olikin sitten enää parikymmentä kilsaa. Valitettavasti maisemat ja paikat olivat matkan loppuosalla niin tuttuja, etten tajunnut edes kuvata näkymiä. Ainoaksi otokseksi jäi tuhruinen kännykkäkuva Joensuun torista, kun odottelin Rosson terassilla salaatin saapumista.
Pysähdyin siis vielä keskustassa Rossoon toiselle kevyelle aterialle, jottei tarvitsisi heti kotiin päästyä alkaa ruokaa miettimään. Oikeastaan jo tuossa terassilla istuskellessa ja kaupungin elämää seuraillessa tuli olo, että reissu oli tullut päätökseensä. Viimeiset 6 km keskustasta kotiin olivat lähinnä kosmetiikkaa. Vähän kuin Tour de Francen viimeinen etappi, jolla ei juurikaan kilpailun tuloksen kannalta enää ole merkitystä. Kotona oltiin ja se oli pääasia.
Päivän kokonaiskilometrit 82.
Lyhyenä yhteenvetona voisi tässä vaiheessa sanoa, että kaikki meni suunnitelmien mukaan vaikka pieniä muutoksia reittiin teinkin. Mitään kohtalokkaita esteitä tai muutoksia ei kuitenkaan tullut. Tavoitteena oli lähteä pyörällä kotipihasta ja palata samaan paikkaan niin ikään pyörällä, ja tämä toteutui. Kokonaiskilometrejä reissulle kertyi aika tarkkaan 1300, kuten olin arvioinutkin. Lisäystä viime vuoden reissuun tuli siis viitisen sataa kilometriä.
Paneudun tarkemmin reissun herättämiin ajatuksiin ja pohdintoihin hieman tuonnempana. Muutenkin Fillarnisti jatkaa eloaan reissun päätyttyäkin, joten pysykää siis kuulolla jatkossakin, mikäli kiinnostusta pyöräilyä kohtaan on.
Tai mikä vielä parempaa, jos sitä on kuluneiden kolmen viikon aikana alkanut ilmetä!
Pyöräilemisiin!
