Lounatuulen laulu (oli kovin yksitoikkoinen).
Tuulella ei ole ystävää (ainakaan tän päivän jälkeen).
Tuuli. Siinäpä se vois olla tiivistetysti reissun 8. päivän teema ja sisältö. Oon toki saanu enemmän tai vähemmän vastaisesta tuulesta "nauttia" viimeiset neljä päivää, mutta tänään se intoutui puhkumaan vielä entistäkin innokkaammin. Heti aamun ekoista polkasuista lähtien, kun Huittisista liikahdin eteenpäin, sain puskea puuskia vasten. Mutta kyllähän päivään sentään muutakin mahtui kuin vain tuulta.
Heti alkuun palataan vielä sen verran eiliseen, että näette millainen majapaikkani Huittisissa oli. Siitä kun ei tullut perinteistä huonekuvaa näköjään laitettua edelliseen postaukseen. Massiivisen kokoinen makuusoppeni näytti siis tuolta.
Seurahuoneen aamiainen oli ehkä reissun tähänastisista aamiaisista suppein, mutta sai siitä juuri ja juuri kasaan sellaisen kokonaisuuden, jolla jaksoi lähteä matkaan. Mutta hotelliaamiaiseksi se oli äärimmäisen niukka. Tämän päivän reitti oli sikäli poikkeuksellinen, että en kulkenut missään vaiheessa isojen valtateiden varsia vaan pienempiä paikallisia teitä pitkin. Pääsin siis hyvin rauhallisesti liikennöidyille teille. Satunnaisten autojen lisäksi kohtasin tiellä mm. karhun, joka tosin oli niin pökkelön oloisena erään kannon nokassa, etten viitsinyt edes kuvata moista. Sen sijaan kameran linssi tavoitti jotain vähän eläväisemmän oloista.
Hevostelun jälkeen matka jatkui. Ja tuuli vastaan.
Pyöräillessä ehtii laajempien maisemien ja elikoiden katselun lisäksi tutkailemaan myös pientareen kasveja ja tien yli liikennöiviä hyönteisiä. Oon matkan aikana kohdannu useammankin kovakuoriaisen, jotka on jostain syystä kaikki ollu menossa tien oikeesta reunasta vasempaan. Ja jotka oon kaikki ohittanu liikennesääntöjen vastaisesti oikeelta puolelta. Mutta niinhän hirvien kohdallakin neuvotaan tekemään eli jos hirvi tulee yllättäen eteen niin koitetaan väistää siihen suuntaan mistä se on tulossa. Toimi kovakuoriaisten kohdallakin. Tienpientareen heinien ja kukkien lisäksi saattaa joskus kohdalle tulla myös laajoja ja kauniita kukkaniittyjä. Eri asia on miten paljon kukin niitä arvostaa. Tai kuten sanotaan: eihän se mikään ruusu ole, mutta kukkii kumminkin.
Kukkaniittyjen kohdalla oltiin jo melko lähellä Säkylää. Ja tuuli vastaan.
Säkylän kunnan markkinointiosastokin oli ilmeisesti jossain historian vaiheessa huomannut, että kunnan alueella on sillon tällön havaittavissa tällanen ilman liikkumiseen liittyvä luonnonilmiö. Jos ne Varkaudessa olleet "Joensuu 115 km" -pyörätieopasteet oli kaikkea muuta kuin kannustavia, niin Säkylän mainosplakaatti oli jo melkeen kuin olisi märkää rättiä heitetty naamaan.
Pirteän tervetulotoivotuksen ohitettuani saavuinkin jo varsin pian Säkylän keskustaan. Ja tuuli vastaan.
Siinä sopivaa lounaspaikkaa etsiessäni päätin rauhallisesti ja turistimaisesti ensin katsastaa kylänraitin näkymät. Pitäähän lähiympäristöön aina ehtiä vähän tutustua eikä vaan rynnätä suoraan syömään. Joka kylästä tai kunnasta kun yleensä jotain kuvattavaa aina löytyy, jos ei muuta niin ainakin kirkko. Kaikkialla sekään ei tosin ole välttämättä hirmu kuvauksellinen. Kirkon lisäksi pääkadun varrella oli, ainakin itselleni yllätykseksi, säästetty muun muassa vanhoja aittarakennuksia, jotka toivat kylänraitin tunnelmaan mukavaa maalaista kotoisuutta.
Kulttuurikohteiden katselun lomassa silmiin osui myös otollinen lounaspaikka, Lounaskahvila A'la Niva, joka yllätti tarjonnallaan. Reilun 8 euron lounaaseen kuului keitto, salaatit ja useampaa laatua pääruokia, jotka tällä kertaa olivat jauheliha-makaronipataa, broilerinrintaa, kevätkääryleitä, munakasta ja perunamuusia. Varsin kattava valikoima tuohon hintaan. Ja kyllä paikassa näytti väkeäkin riittävän. Osittain varmaan myös selittyy sillä, etten kovin montaa muuta lounaspaikkaa pääkadun varrelta bongannut. Hintaan olisi kuulunut jonkin sortin kääretorttukin jälkiruuaksi, mutta miulla oli jälkiruuan suhteen jo ihan omat suunnitelmat. Menin nauttimaan teestä ja munkista muutaman kilsan päähän lounaspaikasta. Jätän nyt mystisesti ja ärsyttävästi mainitsematta missä munkkiteeni nautiskelin, mutta annan paikasta vihjeen kuvan muodossa.
Jälkiruokailun jälkeen matka jatkui kohti Ylänettä. Ja tuuli vastaan.
Matkaa Yläneelle oli vajaa parikymmentä kilsaa ja se taittui kohtalaisen sujuvasti hyvällä ja leveällä tiellä. Mitä muuten ennustaa jos tien yli juoksee mustavalkoinen kissa? Tarkottaako se, että tulee tuurista riippuen joko hyvää tai huonoa onnea? Tällasia sitä mietiskelee tienvartta kitkutellessa. Yläneelle saavuttaessa oli havaittavissa, että päivän jäätelötauko oli vielä pitämättä. Keskustaan kurvaillessani silmiin osuikin heti asiaan mahdollisesti helpotusta tuovan Siwan kyltti. Tosin kun kaupan nurkalle kurvasin niin siellähän oli kauniisti ns. lappu luukulla. Kadun toisella puolella oleva Sale sentään vielä eli ja hengitti, joten sieltä sain päivittäisen annokseni. Käteen valikoitui ilmeisesti joku Valion uutuus, pikarissa vaniljajäätelöä ja keksipaloja, nam! Samalla saatoin siinä ihailla Yläneen kylänraitin näkymiä.
Jäätelön jälkeen jatkui polkeminen kohti Mynämäkeä. Ja tuuli vastaan.
Tämä pätkä olikin sitten päivän eittämättä tylsin osuus. Noin 40 kilsan matkasta ekat 30 km olivat peltojen ja satunnaisten talojen täplittämää metsätaivalta. Käytännössä ei siis mitään. Vaikka pienemmät paikallistiet ovatkin niitä, joita pyörämatkailijat mielellään suosivat, niin välttämättä niistäkään teistä kaikki eivät ole mitenkään erityisen houkuttelevia tai idyllisiä. Jos tätä osuutta vertaa esim. siihen Vammalan ja Huittisten väliseen, niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Tien varrella ei pahemmin ollut varsinaisia levähdyspaikkoja, joten pikku pausseja piti pitää erinäisten metsäteiden risteyksissä. Tieosuuden ensimmäinen ja ainut varsinainen levähdyspaikka tuli kohdalle muutama kilometri ennen Mynämäen keskustaa. Rakenteiltaan varsin karu paikka oli nähtävästi saanut myös toimia paikallisten "voimamiesten" harjotusvälineenä.
Mynämäen keskustasta olikin sitten enää 8 km matka Mietoisiin. Ja tuuli vastaan.
Tosin eihän tällaisella reissulla hento vastatuuli enää siinä vaiheessa haittaa kun tietää, että yksi tavoite on kohta saavutettu ja edessä on ainakin kolme lepopäivää. Sanon siksi ainakin kolme, koska nyt pitää vähän miettiä mihin suuntaan ja mitä kautta paluumatkaa lähden tekemään. Reitti Huittisista Mietoisiin oli odotettua pitempi eli 102 km ja siinä ei ole kauheasti nähtävää matkan varrella, joten voi olla että yritän keksiä jonkin toisen suunnan paluulle. Lisäksi pitää vähän katsella millaista säätä alkuviikolle on tulossa. Eilen lupailivat yhtenäistäkin sadetta, joten katsotaan miten mukavuudenhaluinen haluan olla ja millä tavalla edetä. Ähtäriin mennään joka tapauksessa, tapa ja aikataulu pitää vielä hioa.
Tässä vaiheessa kuitenkin kelpaa ottaa rennosti (ja vähän tehdä töitä) maaseudun rauhassa. Tänne pääseminen vaati n. 650 kilsaa polkemista, joten hyvällä omatunnolla tässä voi nyt vähän laiskotella. Ja nautiskella äidin ruokapatojen ääressä.
Loppuun vielä poiminta munkkiteetaukopaikkani vessasta, jonka paikalle tyypillisistä seinäkirjoituksista hyvällä erilaisuudellaan jäi mieleen "Hajotkaa valomiekkoihinne!".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti