Päivä 16: Nalleperheen Ähtäri

Reissun 16. päivä oli itseoikeutetusti omistettu Ähtärin Eläinpuiston ihmeiden kummasteluun. Niinpä aamulla ei ollu mikään hätä nousta ylös. Aamiaista alettiin tarjota kahdeksan aikaan ja samalle kellonlyömälle olin herätyksenkin laittanut.

Tämänkertaisen majapaikan aamiainen oli hyvä maatilamajoituksen perusaamiainen leipineen, lisukkeineen, puuroineen ja jogurtteineen. Bonuksena taisi olla oman pihan viinimarjoja ja kirsikoita. Se mitä jäin kaipaamaan oli hitusen laajempaa teevalikoimaa. Jos tarjolla on vaan yksi vaihtoehto ja sekin on se tuttuakin tutumpi Liptonin Yellow Label, niin onhan se vähän kuin märkä rätti päin naamaa. Laitoin asiasta jo maininnan palautelomakkeeseenkin, etten vain vahingossa unohda. Lisäksi silmään pisti, ettei biojätettä kerätty mihinkään erikseen. Sinne vaan teepussit, munankuoret ja jogurttipurkit samaan roskikseen. Niin ja siis jogurttikin oli niissä pikku muovipurkeissa eikä esim. isommassa kulhossa tarjolla. Ja mitään hedelmiäkään ei osunut silmiin. Mutta muuten siis hyvä aamiainen.

Aamupäivän käytin eilisten tapahtumien raportointiin, kun en illalla laiskuuttani ollut sitä viitsinyt tehdä, ja lisäksi säädin jotain työjuttuja jonkin verran. Puolenpäivän aikoihin luonnollinen tarve, eli nälkä, ajoi ihmisen liikkeelle kammarin suojista. Päätin käydä ennen eläinpuistoon rynnimistä lounaalla puiston kupeessa olevassa Koskelan Keramiikassa. Mainostivat kotisivuillaan hyvää kotiruokaa, mutta ihan en niistä lihapullista ja muusista mennyt takuuseen, että miten kotoisia olivat. Toki eihän missään sanottu, että kotona tehtyä ruokaa. Kyllähän niitä einespullia syödään monessakin kodissa. Einestä tai ei, Ähtäri on yllättäen hyvin karhuinen paikka ja niitä oli puisessa muodossa vastassa jo heti tuon keramiikkapaja-ravintolan pihallakin.

Lounaan jälkeen sitten vaan polkaisu eläinpuiston portille, ranneke ranteeseen ja ihmettelemään luonnoneläviä. Ilmeisesti jotkut elikoista oli jo vähän kesän jälkitunnelmissa tai odotteli viikonloppua. Sen verran verkkaisesti osa liikuskeli, jos siis liikuskeli ylipäätään. Ainakin ahmat ja lumileopardit olivat vähän laiskalla tuulella. Jälkimmäisen kohdalla asiakkaat tosin hetkeksi innostuivat, kun toinen kissapedoista nousi ylös ja lähti liikkeelle...kävelläkseen muutaman metrin ja laittautuakseen taas makuulle. Aika hetkellistä oli se aktiivisuus. Saukot puolestaan lukeutuivat niihin, joita en onnistunut näkemään lainkaan. Mutta oli siellä sentään joitakin liikkuvia ja näkyviäkin eläimiä. Tai no, rupikonna ei liikkunut, mutta oli hyvin näytillä.

 

Pöllötalosta ulos tullessa silmään osui ohjeistusta näiden päänpyörittelijöiden ruokintaan liittyen. Ohje on hyvin yksinkertainen ja helppo, joskin myös jollain tapaa vähän brutaalin kuuloinen. Pöllöt olivat kaikki hyvävoimaisen oloisia. Ja mikäs on ollessa kun selvästikin ruoka on ollut ohjeistuksen mukaista.

 
Ja vielä lintuihin liittyen. Jos pitäisi ihan vaan lukumäärän perusteella määritellä eläinpuiston johtava laji, niin se olisi varis. Niitä oli useammassakin aitauksessa ja hyvin runsaslukuisesti. Etenkin niissä, missä satuttiin juuri samalla hetkellä jakamaan vähän apetta aitauksen varsinaisille asukeille. Paikoitellen yksittäiset varikset yrittivät lähestyä ehkä jo vähän liiankin kookkaita kavereita. Eipä siinä tosin tarvinnut aitauksen isännän kuin nousta seisomaan, niin varis hävis äkkiä kuvista.

Jos osa eläimistä makoilikin jossain syrjässä ja kaukana ihmisistä, niin osaa uneliaimmista kavereista pääsi sentään kuitenkin näkemään varsin läheltä. Eivätkä paljon tuntuneet tuijottelijoista häiriintyneen.

Puiston odotetuin ja suosituin paikka oli tietysti karhujen valtakunta. Satuin paikalle juuri samaan aikaan kun hoitaja oli tuomassa mesikämmenille vähän välipalaa hedelmien muodossa. En tiedä miten laiskoina kaverit makoilivat ennen hoitajan saapumista, mutta kun tajusivat herkkuja olevan tarjolla niin tassuihin tuli vauhtia. Ensimmäisessä aitauksessa olleen perheen emo halusi selvästi opettaa viime joulukuussa syntyneille pennuilleen, että millaisilla jumppaliikkeillä yleisö pidetään tyytyväisenä ja hoitaja anteliaana hedelmien suhteen. Ihan hyviä koppeja emo napsi.

Herkuttelun äänet näyttivät kantautuvan toiseenkin aitaukseen, missä kiipeiltiin tarkkailemaan naapurin tapahtumia ja elkeet alkoivat olla hieman sen oloisia, että hedelmät kyllä kelpaisivat tännekin. Onneksi odotus palkittiin ja kohta pääsi karhupariskunnan vanhempikin pentue herkuttelemaan terveellisellä välipalalla.

Palatessani takaisin eläinpuiston portille huomasin kolme tuntia kuluneen aika vikkelästi. Saman havainnon teki myös mahani ja niinpä siirryinkin suoraan tien toiselle puolelle Hotelli Mesikämmenen buffet-pöydän antimien ääreen. Kohtuuhintainen ja runsas tarjoilu maittoi enemmän kuin hyvin. Kyllä se nähtävästi nälkää saa aikaiseksi metsäpolulla tallustelukin. Päivällismässäilyn jälkeen piti vielä käydä vähän tutkimassa hotellia ja katsomassa oliko kaikki niin sanotusti ennallaan. Kyllähän siellä tutut portaat kiemurtelivat kallion sisällä ja vesikin valui edelleen paikoitellen seiniä pitkin. Mikään ei siis ainakaan merkittävästi ollut 30 vuodessa muuttunut. Hotelli on kyllä varmasti sisätiloiltaan yksi vaikuttavimmista. Ainakin Suomessa. Ainakin miun mielestä.

Näin on siis katkaistu n. 30 vuoden tauko ja käyty katsastamassa Ähtärin Eläinpuiston meininki. Voin kyllä ihan suositella paikkaa. Nähtävää riittää ja etenkin lapsiperheillehän tuollainen paikka on mitä parhain. Vielä kun majoituksenkin saa aivan vierestä. Alueella myös kunnostetaan eläinten elinoloja ja -tiloja jatkuvasti. Tälläkin hetkellä korjauksia ja uudistuksia oli menossa useammassakin paikassa, mutta ne eivät sanottavasti häirinneet sen enempää asiakkaita kuin puiston asukkaitakaan. Tulkaa siis ihmeessä käymään täällä nalleperheen naapurissa!

Ja loppuun vielä kaksi kuva-arvoitusta.
Ensimmäinen kuva: etsi ahma
Toinen kuva: bongaa poro

Päivän huikeat kokonaiskilometrit 16. Eikä matka edes edistynyt yhtään!