Hiljalleen sain siinä sitten aikaiseksi alkaa valmistautua päivän etapille. Sekottelin juomat, läästin aurinkorasvat pintaan ja venyttelin jäsenet. Etenkin ton temppuilevan polven. Aamupäivän ohjelmaan kuului vielä myös edellisen ylipitkän päivän raportointi. Kaiken laiskottelun ja loikoilun jälkeen sen kirjottamisen kanssa meinasi sitten tietysti jo tulla kiire, kun tajusin että huone ehkä ois hyvä luovuttaa ajallaan. Raapaisin sen pikaisesti loppuun, survoin koneen ja muut kamat laukkuihin ja rynnistin ulos huoneesta (no en nyt ihan, mutta toi kuulosti sopivan dramaattiselta). Huoneen luovutuksen ja maksun jälkeen päätin vielä jäädä hotellin ravintolaan syömään lounaan. Salaattia, nakkisoppaa ja persikkarahkaa naamariin, ja olin valmis lähtöön.
Lämpötila oli edellisen päivän helteeseen verrattuna pudonnut roimasti, jopa niin paljon, että piti palata lenkkareihin ja turvautua pitkähihaiseen paitaan. Ja silti oli ainakin alamäissä vähän vilakkaa. Tiesin jo etukäteen, ettei päivän reitillä paljonkaan olisi mitään nähtävää tai odotettavaa, mutta eipä sitä matkaa myöskään olisi niin hirveästi. Yhden taukopaikaksi sopivan kohteen olin sentään onnistunut tuolta pätkältä ennakkoon löytämään, eikä niitä kyllä sen enempää vastaan tullutkaan. Onkijärven grilli oli ainut jotain pientä purtavaa tai herkkua tarjoava paikka reitillä. Siinä pysähdyin ottamaan päivän jäätelön ja tutkiskelin kartasta parasta reittivaihtoehtoa kohti Tamperetta ja majapaikkaa.
Meinasin ensin muuttaa suunnitelmaa ja koukata Tampereelle Kangasalan kautta, mutta koska kartta näytti muutaman kilsan päästä lähtevän pyörätien kohti Tampereen keskustaa, niin hylkäsin Kangasalan ja jatkoin suunniteltuun suuntaan. Vaikka aiemmin jo ehdinkin haukkua kaupungit pyöräilijän näkökulmasta, niin Tamperetta lähestyminen sujui huomattavasti paremmin kuin esim. sieltä Jyväskylästä pois pääseminen. Vilkuilin toki aina välillä karttaa, mutta kertaakaan ei varsinaisesti ollut epävarma olo, että ollaanko tässä nyt oikealla reitillä. Eikä myöskään tarvinnut kertaakaan kääntyä takaisin. Pisteet tästä Tampereelle. Ja mikä ilahduttavinta, huomasin tamperelaisten olevan pyöräilyväkeä! Hyvinkin monella vastaan tulleella oli pyörässään takalaukut ja ihmisillä näyttää myöskin olevan hyvän oloisia pyöriä allaan. Tällainen ilahduttaa aina silmää. Vaikka Joensuutakin kehutaan pyöräilijäystävällisenä kaupunkina ja pyöriä on liikkeellä paljon, niin esim. pyörälaukullisen kulkijan kohtaaminen on melkoinen harvinaisuus. Tai ainakaan omaan silmään ei hirveän usein ole osunut.
Näiden pyöräilyiloisten ajatusten kanssa pääsin lopulta perille majapaikkaani, joka tällä kertaa on täällä Hatanpäässä sijaitseva Hotelli Ville. Ja millainen hotelli onkaan! Kyseessä on yksi Tampereen monista vanhoista tehdas-/teollisuusrakennuksista, josta osa on muutettu hotellikäyttöön. Asiakas varaa ja maksaa huoneen netin kautta, ja saa paikan päälle saapuessaan samassa rakennuksessa toimivasta pubista ovikoodin, jolla pääsee sekä hotellin rappuun että omaan huoneeseen. Hotellin käytävä siis näyttää hivenen futuristiselta oven pielissä olevine näppäimistöineen. Huoneetkin saavat hyvin positiivisen tuomion. Yksinkertaisen tyylikästä ja toimivaa. Erityisesti tykkään siitä, että rakennuksen vanhaa tiiliseinää on jätetty näkyviin sinne tänne. Lisäplussaa siitä, että huoneesta löytyy myös kahvin- ja vedenkeitin, mikro, sekä kahden hengen astiasto. Mahdollistaa siis pienimuotoisesti asiakkaan omatoimisen muonituksenkin. Isommista huoneista löytyy ihan liedetkin. Majoituksen hinta tällaisessa omalla kylppärillä (jossa toki kunnon kuivausteline) varustetussa yhden hengen huoneessa on 44e/yö. Aamiaista tähän ei kuulu, mutta sitä saa kadun toiselta puolelta Amican ravintolasta kohtuuhintaan. Mikäli syystä tai toisesta reissaan joskus Tampereelle, niin tämä hotelli on hyvin todennäköinen paikka tulla asustelemaan.
Siinäpä nuo tämän päivän oleellisimmat asiat. Kuten huomaatte paljon ei kerrottavaa kertynyt. Matkaa ja tapahtumia oli sen verran vähän. No pienen maininnan voisi illan ruokailusta tähän ottaa. Koska oli mukavan aurinkoinen, vaikkakin tuulinen ilta, niin päätin tehdä pienen iltakävelyn ja suuntasin ruuan toivossa Panimoravintola Plevnaan. Sain tiskiltä ruokalistat ja menin terassille niitä tutkailemaan. 15-20 minuutin istuskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että vaikka miten haluaisin siellä syödä, niin nähtävästi kukaan ei halua miulta tilausta ottaa. Terassilla oli siihen mennessä jo käynyt mm. samainen tarjoilija, joka miulle ruokalistatkin oli antanut. Jätin listat pöydälle ja lähdin etsimään mahantäytettä muualta. Onneksi olin jo tulomatkalla vilkaissut matkan varrelle osuneen RUBY and Fellasin ruokalistaa, josta olin bongannut houkuttelevan possupastan. Suuntasin siis suorinta tietä sinne, tilasin ruuat ja kohta jo täytin kupuani hyvällä mielihalulla. Asiakaspalvelu ei sinänsä ole kovin hankala asia, mutta toki sen parhaiten sössii niin ettei sitä harjoita lainkaan. Näin ihan vaan vinkiksi Plevnan väelle, jos satutte lukemaan.
Kuviakin tältä päivältä kertyi todella vähän. Tähän oli pitkälti syynä kuvattavan vähyys, mutta osaltaan myös tämä jo tutuksi tullut polvi. Se temppuili oikeastaan koko päivän ja eilisellä ylipitkällä etapilla onnistuin ilmeisesti rasittamaan sitä niin, että se alkoi perinteisen ulkosyrjän lisäksi vähän oireilla polvitaipeestakin. Luultavasti venähdytin sen jotenkin yhdessä liikkeelle lähdössä kun vähän potkaisin vauhtia. Ei oo tervettä tää pyöräily. Joka tapauksessa se nyt jonkin verran hidasti vauhtia ja omalta osaltaan myös laittoi tympäisemään sen verran ettei viitsinyt hirveästi edes etsiä mitään kuvattavaa. Tuon vaivan kanssa kyllä pärjäsi matkan varrella, kun tiesi miten jalkaa sopii käyttää, mutta koska läheskään täydellä teholla ei pysty etenemään, niin nyppiihän se vähän. Periaatteessa polvi siis toimii ihan hyvin, kunhan sitä muistaa olla rasittamatta liikaa. Mikä tietysti on tällasella reissulla tosi helppoa.
MUTTA!
Tähän sujuvasti kurjuuden perään tulee nyt päivän ehdottomasti paras uutinen. Kävin illan ruuanmetsästysreissun lomassa Yliopiston apteekista hommaamassa polven ryökäleeseen tuen (Futuro Sport), joka äsken tekemäni pikaisen ja lyhyen testilenkin jälkeen oikeasti tuntuu toimivan! Toki senkään kanssa nyt ei ehkä kannata ihan hillittömästi revitellä ja riehua, mutta pystyin polkemaan sen avulla kivuttomasti. Huomenna katsotaan miten siitä todellisuudessa on apua, mutta tässä vaiheessa on vahva usko siihen, että apu ongelmaan löytyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti