Vietin jo edellisen päivän tutulla 23-tiellä ja samaa väylää edettiin tänäänkin. Sitä metsätaivaltahan se aika pitkälti oli, mutta osasin sentään jo innolla odottaa reilun 20 kilsan päässä odottavaa Paltasen kesäkahvilaa. Tällä kertaa lautaselle ei teen kylkeen vierähtänyt munkkia vaan croissant (lausutaan kruasaan) eli voisarvi. Siinä sarvea mutustaessa sain myös pienen hetken seurata sivusta Tielaitoksen (tai mikä Destia se nykyään on) kahden työmiehen kommunikointia, joka eteni suunnilleen näin:
(ensimmäinen mies sai kahvinsa juotua)
- Ohho!
(pitkä hiljaisuus, kunnes sama mies jatkaa)
- Ohho!
(jälleen hiljaisuus ja edelleen sama mies jatkaa)
- Saappaat rupee hajoomaan. Ne on kahen vuoden kengät.
(toinen mies ei vieläkään sano mitään)
Luultavasti "keskustelu" olisi jatkunut yhden miehen voimin loputtomiin, ellei ensimmäinen olisi kysynyt toiselta hänen saappaidensa kuntoa, jolloin toinen oli pakotettu edes jotain vastaamaan.
Taukoni lomassa huomasin myös, että kyllähän Paltasella tapahtuu ja on muutakin toimintaa kuin kahvila. Kultturelliin tapahtumaan nähden nyt tietysti olin taas myöhässä.
Teetauon jälkeen ehdin polkea kymmenkunta kilometriä kunnes noin 10 kilometriä ennen Pieksämäkeä kohdalle osui niin hirmuisen houkutteleva tienviitta, että oli aivan pakko kurvata vasemmalle.
Sen verran maailman menoa seuraan, että tiedän taloustilanteen olevan paikoitellen huono ja erinäisiä supistuksia tehdään. Siitäkin huolimatta Naarajärven vankila oli miun mielestä supistettu jo naurettavan pieneksi.
Jatkettuani tuosta edelleen sen jo mainitun 10 kilometriä, olin jälleen parin viikon tauon jälkeen Pieksämäen keskustassa. Tällä kertaa päädyin sinne jopa suht koht suoraan pyörätietä pitkin, enkä harhautunut edes minnekään teollisuusalueelle, kuten menomatkalla. Kaupungin keskuskatua rullaillessani katselin soveliasta lounaspaikkaa, kunnes kohdalle osui Martina-ravintola. Ravintola ei kadulla lounastaan mainostanut millään tavalla, mutta kysymällä selvisi, että havaijinkanaa olisi tarjolla. Sitähän sitten otettiin ja veihän se nälän. Oikeen olivat pistäneet kirsikan pisteeksi iin (tai kanan) päälle.
Lounaan ja Pieksämäen jälkeen oli aika kurvata kohti Jäppilää. Muistin menomatkalta, että sinne päin johtava tie oli varsin mäkinen, mutta jotenkin se tuntui tällä kertaa vielä muistikuviakin mäkisemmältä. Autolla tai moottoripyörällä ajellessa tie kävis varmaan jonkinlaisesta huvipuistolaitteesta. Pyörällä mennessä sen sijaan alkoi jossain vaiheessa vähän jo nyppiä, kun meno oli jatkuvasti ylämäkeen, alamäkeen, ylämäkeen, alamäkeen... Välillä piti ihan pysähtyä katselemaan millaista vuoristorataa tuli tultua, tai oli edessä. Tuo kuva nyt oikeastaan kerro paljonkaan, koska pääasiassa korkeuserot olivat vielä selkeemmät. Niiden nyppylöiden kohdalla ei vaan tullut pysähdeltyä kuvaamaan.
Ylös alas vaappumisesta huolimatta pääsin jälleen Jäppilään asti. Kylä vaikutti jotenkin miellyttävämmältä ja houkuttelevammalta näin Pieksämäeltä päin tultaessa. Varkauden suunnasta kylä vain yhtäkkiä tupsahti eteen. Kohtasin myös tällä kertaa tuntemattomaksi jääneen, mutta hyvin jämäkän oloisen kaverin.
Meinasin ensin menomatkan tapaan pistäytyä Jäppilän Salesta jäätelön, mutta päädyinkin Salen sijaan samaisen rakennuksen kellariin. Näin jo menomatkalla Ullan Kellaripuodin mainoksen, mutta ajoitukseni oli tuolloin niin huono, että puoti meni juuri samalla hetkellä kiinni. Nyt aika osui paremmin ja päätin käydä kurkkaamassa mistä on kyse. Puoti ei ulospäin kovin kummoiselta näytä, mutta sisältä löytyy jos jonkinlaista pikkutavaraa ja tuliaista. Ja kyllä sieltä sai myös maukkaan viinerin teen kera. Teeveden kuumenemista odotellessa tuli myös jutustelua paikan omistajan (ilmeisesti Ulla) kanssa reissusta ja hän pohdiskeli, että pitäisi kyllä itsekin lähteä moiselle, vaikka vaan pariksikin yöksi. Kannustin totta kai parhaani mukaan. Rupattelun jälkeen siirryin järvimaiseman ääreen nautiskelemaan viinerini.
Viinerinnatustuksen lomassa tulin myös vaihtaneeksi muutaman sanan paikalle osuneen pieksämäkeläisen warmshowers-tyypin kanssa. Warm Showers on siis maailmanlaajuinen yhteisö, jossa ihmiset tarjoavat pyöräilijöille majoitusta kodissaan pelkällä vieraanvaraisuusperiaatteella eli majoittamisesta ja mahdollisista muista palveluista ei oteta maksua. Tällaista vapaaehtoistoimintaa siis tämäkin, jostain Balkanin suunnalta Suomeen muuttanut, mies järjestää Pieksämäellä. Kyseli mielenkiinnolla minne olen reissaamassa ja toivotti tervetulleeksi majoittumaan, kun seuraavan kerran Pieksämäelle satun polkaisemaan. Kiitin kutsusta ja samalla mietin, että miksiköhän en reissua suunnitellessa muistanut tätä toimintaa ollenkaan. Olisin voinut ehkä vilkaista olisiko näitä majoittajia osunut reitin varrelle. Noh, ensi kerralla sitten.
Matka jatkui Jäppilästä kohti Leppävirtaa aivan samanlaisena kuin mitä oli ollut Pieksämäeltä lähdettäessä. Eli ylös, alas, ylös, alas. Vaikka matkaa ei ollut enää kuin 20 km, niin se tuntui kyllä monin verroin pidemmältä. Mäkien lomassa ei hirveästi katseltavaa ollut. Mitä nyt joitakin esimerkkejä luonnon tekemästä takaisinvaltauksesta.
Mäistä huolimatta läheistyin vääjäämättä majapaikkaani ja sinnikkään polkemisen jälkeen löysin lopulta itseni Sokos Hotel Vesileppiksen pihasta. Tämä tarkoitti sitä, että sisäänkirjautumisen jälkeen ohjelmassa olisi vierailu porealtaassa ja saunassa. Tähän kun vielä päälle kävi syömässä valkosipuliporsaan ja juustokakun hotellin ravintolassa, niin veltto ja raukea olotila oli taattu.
Huoneeni on sellainen kuin ne näissä hotelleissa on eli ei mitään sen yllätyksellisempää. Mutta koska tähän asti muistakin paikoista on kuva laitettu, niin laitetaan tästäkin. On huoneen yhteydessä sentään parveke, jossa sain vähän kuivateltua huuhdeltuja kamppeitani, koska kylppäristä ei kunnollista kuivaustelinettä löytynyt.
Tiistaina olisikin edessä jo reissun toiseksi viimeinen päivä. Matkaakin on Heinävedelle vain n. 70 km, joten tulee aiempiin päiviin nähden hieman rennompi etappi.
Niille, jotka hiljaa mielessään ovat miettineet, että mitähän sille Polvelle kuuluu, niin miepä tässä vaiheessa kerron. Polvi kulkee mukana ihan ongelmitta. Ei valita nälkää, tylsyyttä, vessahätää tai muutakaan. Joten hänen osalta matka etenee mukavasti.
Ja koska tässä jo pari kertaa on tullut laitettua loppuun jotakin musiikkia, niin tehdään jälleen samoin. Tällä kertaa jotain mikä ainakin osittain istuu päivän tiestöön kuin nenä päähän.
Päivän kokonaiskilometrit 89.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti