Fillarnisti: Tour de PoKeSa: 7. päivä - Lähellä täydellistä

9. elokuuta 2015

Tour de PoKeSa: 7. päivä - Lähellä täydellistä

Reissun viimeinen aamu Äänekoskella valkeni käytännössä pilvettömältä taivaalta paistelevan auringon valaisemana. Ehdin eilen illalla vielä nähdä äänekoskelaista kaveriani ja käydä maistamassa kaupungin ilmeisen legendaarisen grillin suurimman burgerin, joten nälkä ei aamulla ollut karmiva, joskin sopivan alkava. Kaveri myös varoitteli, että hotellin yhteydessä olevasta yökerhosta saattaa kantautua rauhaa häiritsevää menoa, mutta miun huone oli ilmeisesti tätä ajatellen hyvin sijoitettu, koska kummempia häiriöääniä en kuullut. Kuuma huoneessa kyllä oli kuin saunassa. Olen saanut siis tällä reissulla kokea sekä kolean telttayön että ylilämpimän hotelliyön. Tasapainossa ollaan.

Lähdin tosiaan aamulla aikaisin (8:30) liikkeelle, koska halusin varmistaa ettei tule kiire iltapäivällä Jyväskylästä lähtevään bussiin. Päivä sujuikin heti lähdöstä asti varsin suotuisissa merkeissä. Voisi jopa sanoa, että reissun kaikin puolin paras päivä osui tälleen sopivasti loppuun. Sää oli loistava, tuuli myötäinen, aikaa oli riittävästi, maisemat vaihtelevia (mukana jopa monenlaisia vesistöjä) jne. Ainut haitta olivat vähän vihoittelevat polvet, jotka oikeastaan olivat myös yksi syy siihen että päätin kotiutua jo tänään. Pikaisesti itsediagnosoimalla, eli Googlen avustuksella, syynä voi olla liian kova rasitus tai esim. satulan säädöistä johtuvaa vaivaa. Pitää myös muistaa, että tämä oli eka kerta kun miulla oli pitkällä matkalla käytössä lukkopolkimet. Voi olla, että niihinkin liittyvää säätöä on tiedossa jahka nyt ensin lepuutan kintut taas kuntoon.

Mutta niin. Päivä siis sujui aurinkoisesti ja joutuisasti. Olin Jyväskylässä lopulta niin hyvissä ajoin, että saatoin jonkin aikaa hengähtää ennen bussin lähtöä ja tehdä hieman ostoksia tulevien reissujen varalle. Ja vaikka viikko nyt ei sentään ihan suoranaista taistelua olekaan ollut, niin kyllä siinä aina se pieni itsensä voittamisen fiilis ja helpotuksen tunne on kun saa reissun päätökseen. Pitää myös taputtaa vuoden vanhan pyöräni satulaa ja kiitellä kulkupeliä erinomaisesta toimivuudesta. Se selvisi ensimmäisestä reissustaan täysin puhtain paperein.

Jotenkin on sellanen olo, että miulla oli bussimatkan aikana mielessä vielä jotain mitä pitää muistaa sanoa, mutta en kyllä yhtään muista mitä se oli. Joten todetaan siis tässä vaiheessa reissu onnellisesti loppuun saatetuksi kaikista aiempien päivien aikana jo kerrotuista seikoista huolimatta. Ja eiköhän tämä blogikin jatka tästä taas tuon vuoden tauon jälkeen vähän aktiivisempaa eloaan. Etenkin nyt kun on tällainen hyvä viikon mittainen intensiivikurssi takana. Ja Facebook-sivu päivystää tätäkin ahkerammin. Joten näkymisiin ja kuulumisiin!

Niin ja kilometrejä koko reissulle kertyi Oulun maanantaiaamun ja Jyväskylän sunnuntai-iltapäivän välillä 522.



Ei kommentteja: