Tämän päivän osalta oli sellainen toiveajatus, että pääsisi kohtalaisen ajoissa liikkeelle niin ei tarvitsisi turhemmin hosua pyörän selässä. Heräilin kaikessa rauhassa joskus vähän ennen kasia, laittelin aamiaista ja seurailin parin samalla alueella yöpyneen karavaanarin touhuja. Eivät tosin touhunneet mitään järin kiinnostavaa. Aloin pakkailemaan kamojani ja kaikki olikin jo suurin piirtein laukuissa, kun teltan katosta alkoi kuulua kevyttä ropinaa, joka tietysti hiljalleen siitä yltyi. Katselin sadetutkaa, joka näytti, että joku luonnonoikku oli keskelle kirkasta Pohjanmaalaista tiistaiaamua kehittänyt melko rankan sadekuuron juuri ja vain ja ainoastaan siihen Vihannin kaakkoiskulmalle, jossa telttani nyt epäonnisesti sattui sijaitsemaan. Hetken mielessäni sadateltuani tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että parempi se sade oli ottaa vastaan teltan sisällä loikoillen kuin pyörän satulassa riuhtoen.
Sen verran sade kuitenkin viivästytti liikkeelle pääsyä, että sain päivän aikana pitää ihan hyvää tahtia yllä, jotta ehdin Ylivieskaan saapuessani moikkaamaan pikaisesti kaveriani ennen kuin hänen piti rientää jo muihin, mukamas minua tärkeämpiin velvollisuuksiin. Vauhdin pito ei sinällään haitannut koska ihan valtavasti matkan varrella ei nähtävää ollut. Oulaisista jäi ankeiden katunäkymien lisäksi mieleen vain komea koski. Ja tietysti kylläinen maha. Ylivieskassa itsessään olisi toki voinut pyöriä vähän pitempäänkin, mutta koska tämänpäiväinen majapaikkani, tai lähinnä sen sijoituspaikka, sijaitsi keskustasta vielä parikymmentä kilsaa eteenpäin, niin en oikeen halunnut jäädä lorvimaan pitemmäksi aikaa.
Oli ylipäätään melkoisen tiedonhaun takana, että löysin Ylivieskasta mahdollisia sopivia telttailupaikkoja. Leirintäalueita ei ole ja tietojen löytäminen muista soveliaista paikoista oli vähän niin ja näin. Onneksi netti on kuitenkin lähes pohjaton lähde missä tahansa asiassa ja sieltäpä se tämäkin paikka erään toisen blogin kautta löytyi. Tie perille oli viimeisiltä sadoilta metreiltään melkoista perunapeltoa. Tai tuo oli nyt kyllä ehkä vielä jopa vähätellen ilmaistu. Mutta joka tapauksessa kyllä sitä pitkin perille pääsi. Ja nyt siis istun teltassa sopivan kylläisenä täällä Törmäjärven rannalla ja mietin, että kaipa tässä yksinäisen linnun lauleskelun lomassa voisi vaikka alkaa nukkumaan. Kunhan ensin juon teeni loppuun.
Posted with Blogsy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti