Tour de Pohjanmaa - Päivä 9: Oikuttelevan luontoäidin armoilla

Suurena suunnitelmana oli, että eilisen kurjan kelin jälkeen tänään ois voinu aamusella vähän kierrellä ja katsella Marjaniemen maisemia enemmänkin. Luonto kuitenkin oli päättäny toisin. Kaikkien ennusteiden vastasesti eilen alkanu sade tuntui vaan jatkuvan. Tai voihan olla, että yöllä ihan kiusallaankin oli poutasta, mistä sitä tietää. Joka tapauksessa aamulla pieniä sadekuuroja tuli vähän väliä. Päätin kuitenkin uhmata vaihtelevaa säätä ja kävin edes muutaman kuvan räpsimässä ulkona. Hivenen harmaatahan siellä oli. Ja tuulista.

Tuulesta ja kevyestä sateesta huolimatta oli tehtävä se mitä olin meinannutkin eli käydä niin sanotusti maailman laidalla.

Ja Luotsihotelli oli ulkoapäin tämän näkönen. Hienot maisemat ravintolasta (tummempi osa) merelle päin. Vaaleammassa osassa oli hotellihuoneet, joista osa oli jotain ateljee-tyyppisiä ja isot ikkunat merelle. Oman huoneeni ikkunahan oli suoraan hotellin sisäänkäyntiä kohti.

Aamiaisen jälkeen alotin arvonnan sen suhteen, että millon kannattais lähtee polkemaan kohti lauttarantaa. Ensin aattelin, että söisin lounaankin hotellilla ja lähtisin vasta sitten, mutta unohdin sen vaihtoehdon kun selvisi, että lounas alkaisi vasta klo 12. Seuraavana ajatuksena oli sitten löytää sääennusteiden ja sadetutkien perusteella sellanen rako, jossa sade vähän hellittäisi. Ja kuinka ollakaan, vähän ennen kymmentä ennusmerkit näyttivät sateen loppumista joskus puolenpäivän aikoihin. Päätin siis suosiolla kärsiä sillä hetkellä vallinnutta sumun ja tihkusateen välimuotoa, ja lähteä polkemaan lautalle päin. Toiveissa siis kelin kirkastuminen matkan aikana ja leppoisa poutasää kun Oulunsaloon pääsisin. Yhtenä tavoitteena oli myös ehtiä klo 12 tai 12:30 lautalle. Muussa tapauksessa oottelisin puolitoista tuntia rannassa lautan tauon päättymistä. Harmaata kohti siis kävi tieni.

Ja kuinkas sitten kävikään. Muutaman kilsan ajettuani sain huomata ettei sade suinkaan ollut heikkenemään päin. Sen sijaan vallinnut tihku muuttui tasasen kevyeksi kesäsateeksi, jota myös jatkui koko matkan lauttarantaan asti. Eli noin 30 km sain nauttia iloisesta ropinasta kypärään. Positiivistahan tietysti oli se, että tällä kertaa niitä ötököitä ei ilmassa lennellyt. Ja tein muitakin positiivisia havaintoja. Tympeä metsätaival tuntui tänään paljon joutuisammalta. Ilmeisesti kun tiesi mitä edessä oli, niin pääkoppa suhtautui asiaan eri tavalla. Positiivista oli myös ajoitus eli ehdin rantaan juuri sopivasti noin varttia ennen lautan lähtöä. Kelistä huolimatta nautiskelin odotellessa jäätelön lauttarannan, noh, sanotaan nyt vaikka merihenkisessä kahvilassa.

Kelin ansiosta miulla jäi Marjaniemen paremman kiertelyn lisäksi käymättä myös keskustassa olleessa jonin sortin talonpoikaismuseossa. Näistä kaikista tekijöistä johtuen tämän päivän aikana ei juurikaan tämän enempää tullut kameraa kaivettua esiin. Sen sijaan tähän väliin voin kertoa taas yhdestä hengenheimolaiskohtaamisesta. Suunnilleen samoihin aikoihin minun kanssa Marjaniemestä lähti kaksi kaverusta polkemaan kohti lauttarantaa. Näin heidät ekan kerran kun heti alkumatkasta pysähdyin lisäilemään sadekamppeita ja he pyyhälsivät ohi. Vähän keskustan jälkeennoli puolestaan miun vuoro ohittaa kun he pitivät pientä paussia tienposkessa. Lauttarantaannhe tulivat pian minun jälkeen ja siinä lauttaa ootellessa, ja lauttamatkan aikana, tuli rupateltua niitä näitä pyöräilyyn liittyen. Kaverukset olivat Oulusta ja lähteneet vaan yhden yön reissulle Hailuotoon. Otolliset päivät olivat osanneet valita. Vastarannalle päästyämme miekkoset jatkoivat miun edellä matkaansa ja mie jäin pienemmillä vaihteilla sitkuttamaan jäseniini lauttamatkan aikana osittain kadonnutta lämpöä.

Etapin lautan jälkeisestä osuudesta ei kummempaa kerrottavaa ole. Sade alkoi sentään vihdoinkin hiukan laantua mitä lähemmäs Oulua tulin. Erityismaininnan voisi kyllä antaa Oulun alueen pyöräteille. Ne on hyviä, niitä on riittävästi ja opasteita on niin runsaasti, että tollompikin löytää perille, mihin onkaan menossa. Niinpä miekin huristelin itseni varsin onnistuneesti ja ilman ylimääräsiä mutkia Oulun torin nurkalle. Tässä vaiheessa sade oli jo laantunut niin paljon, että olin hankkiutunut eroon sadekamppeista.

Koska päivän yksikin lämmin ruoka oli vielä syömättä, niin ekaksi tehtäväksi otin sopivan ruokapaikan etsimisen. Hirmu pitkälle sen takia ei tarvinnut lähteä, sillä toisella puolella risteystä, johon olin vauhtini stopannut, oli ainakin ulospäin kelvolliselta vaikittanut Toripolliisi-ravintola. Sinne siis apetta etsimään. Listalta löytyi vuohenjuustolla ryyditettyä possunleikettä, jolla päivän rasitukset tuli ainaki osittain kuitattua. Yritin myös kovasti saada jälkiruokaa ja sepä osottautukin sitten jo ongelmallisemmaksi. Tilasin ensin suklaakakkua, josta tarjoilija hetken päästä tuli kertomaan sen olevan loppu. Seuraavaksi kokeilin jotain juusto ynnä marja juttua, joka sekin hyvin pian todettiin loppuneeksi. Tässä vaiheessa listalla oli enää jäljellä jotain perus jäätelöjuttuja, joten päätin hylätä jälkiruoka-ajatukset ja maksaa itseni ulos.

Siinä ruokailun lomassa sade oli yllättäen taas hiukan kiihtynyt, joten valitettavasti Oulustakaan ei vielä tässä vaiheessa kuvia ole. Paitsi yksi. Tällasia joukkokokoontumisia on aina ilo katsella.

Ennen kuin singahdin keskustasta kohti reissun viimeistä majapaikkaa, niin poikkesin vielä Partioaitassa, kun sellanen kaupungista löytyi. Mukaan tarttui matkalakana. Sillä nimellä sitä kai suomeksi kutsutaan. Eli aika sama juttu kuin makuupussin suojalakana. Siitä on siis reissuissa apua, jos majoittuu paikassa, jossa olisi suotavaa olla mukana omat liinavaatteet, mutta jonne ei jaksa mitään kunnon lakanoita ja pussilakanoita raahata. Joten tsuih vaan pussiin nukkumaan. Pitää koekäyttää mahdollisimman pian.

Reissun viimeinen varsinainen matkapäivä alkaa siis olla hiljalleen paketissa. Tämän päivän majotuksesta huolehtii kaverini Kerttu, joka jostain mielenoikusta on täksi kesäksi päätynyt Helsingistä Ouluun kesätöihin leikkelemään kuolleita eläimiä. Reissun viimeinen yö menee siis rivitalossa ihan aidossa kotimajoituksessa. Ja oikein hyvin järjestetyssä sellasessa. Löytyy ihan oma huone ja teetä ja lonkeroakin on jo tarjottu. Illan ohjelmaan saattaa kuulemma kuulua käynti läheisellä grillillä. Odotan jännittävää seikkailua lähiössä. Niin ja kaikkien kuolleista eläimistä kertovien juttujen vastapainona täällä on seurana myös yksi elävä eläin, Toivo.

Tässä tämä homma nyt hiljalleen alkaa olla taputeltu. Huomenna ois tarkotus säiden salliessa vähän pyöriä kameran kanssa kaupungilla ja säistä riippumatta löytää bussikyyti takaisin Joensuuhun. Osittain ollaan siis päätepisteessä ja osittain vielä matkalla. Jatkoa siis seuraa vielä tämänkin jälkeen.

Päivän kilometrit: 62

Posted with Blogsy