Fillarnisti: Tour de Pohjanmaa - Päivä 4: Kadonneen sillan metsästäjät

25. heinäkuuta 2013

Tour de Pohjanmaa - Päivä 4: Kadonneen sillan metsästäjät

Nonni. Nythän on kuulkaa niin, että takana on yks parhaimmista pyörämatkapäivistä, mitä matkojen varsille on mahtunu. Ja nyt siellä jo jotkut miettii, että mitähän huisia nyt on tapahtunu. No ei sen kummempaa kuin yksi pyörämatkailijan suosikkijutuista eli toisten pyörämatkailijoiden tapaaminen. Mutta ennen kun niihin päästään, niin lähdetäänpä irtautumaan Pietarsaaresta.

Heti alkuun on mainittava aiemmin kehumani perinteikkään Kaupunginhotellin äänieristys, joka eilisen illan aikana osottautu varsin perinteikkään huonoksi. Sain ainakin yhteen asti yöllä nauttia hotellin alakerran kapakan musiikkitarjonnasta vaikka huone oli neljännessä kerroksessa. Vähän ylipitkäksi venähtäneen ajopäivän jälkeen oli sellanen olo,että näinköhän tässä riittävästi ehtii nukkumaan. Suht pirteenä sitä kuitenkin heräsi. Ehkä maksun aika tulee tänä iltana.

Aamiaisen ja kamojen lastauksen jälkeen päätin ennen kaupungista lähtöä pyörähtää katsomassa Jaakon Päivien markkinameininkiä lähikaduilla. Tietämättä sen tarkemmin onko Jaakon Päivien ohjelmien tarkotus olla jotain paikallisuutta ja alueen erikoisuuksien esille tuomista, niin ainakaan markkinakatujen osalta se ei ollut sinne päinkään. Tarjonnan pysty jakamaan karkeesti kahteen ryhmään. Oli perinteiset, ja nimen omaan sanan huonossa merkityksessä, krääsäkauppiaat aurinkolaseineen ja hassuine hattuineen (no joo oli siellä jotain koreja, mutta kuitenkin). Ja sitten oli jonkin sortin maailmanmarkkinat englantilaisine toffeineen italialaisine oliiveineen ja ranskalaisine juustoineen. Voin sanoo, että aika äkkiä oli nämä kadut kierretty.



Markkinahässäkän keskeltä suuntasin rauhallisemmille seuduille kohti Skataa eli Pietarsaaren puukaupunginosaa. Ennen sinne pääsyä sain todeta, että Pietarsaari on ehkä ainut tietämäni kaupunki, jossa paloasema pieksee mahtipontisuudessaan kaupungin kirkon. Ovat vielä ilmeisesti ihan vaan kirkon kiusaksi sijottaneet paloaseman samaan risteykseen.



Pääsin lopulta Skatan alueelle ja tunnelma sekä äänimaailma muuttui kuin nappia painamalla. Alueella oli todella rauhallista, ja myös hiljaista, ja tuntui kuin olisi jotenkin kelautunut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Ainoastaan sähkölinjat ja satunnaiset autot rikko tämän illuusion.



Skatan katsastettuani olin valmis karistamaan Pietarsaaren pölyt renkaista ja lähdin kurvailemaan 7 sillan tielle päin. Heti alkumatkasta tunnelma kääntyi puutalonostalgiasta täysin päinvastaseksi ja sain nauttia ns. modernista maisemasuunnittelusta ja arkkitehtuurista.


Ja sitten se tapahtui. Viereen pyöräili kuin tyhjästä toinen fillaristi laukkuineen kaikkineen! Tässä kohtaa pitää nyt heti pahotella miun onnetonta nimimuistia, joten kutsuttakoon häntä tästä eteenpäin nimellä MiesHelsingistä. Toivottavasti edes kaupunki nyt meni oikein. Hänellä oli sama suunta kuin miullakin, jopa seuraavaa taukopaikkaa myöten, joten jatkoimme yhtä matkaa. Tarinaa tuli vaihdettua puolin ja toisin niin pyöräilystä kuin muistakin ulkoilma-aktiviteeteista. Toki luonnollisesti enimmäkseen pyöräilystä. Ilmeisesti innokkaasta jutustelusta johtuen ehdittiin ajaa kertaalleen harhaankin. Turinointi jatkui vielä ravintola Strandisin terassilla (minne harhailun jälkeen lopulta löysimme), missä käytiin mm. läpi, mitä kaikkea hänenkin reitilleen vielä oli lähitulevaisuudessa osumassa. MiesHelsingistä oli jatkamassa matkaa Sodankylään asti, jossa odotti mökki ja vaeltelua tunturimaisemissa. Ei sekään varmasti oo huono tapa viettää kesää. Minun jatkaessa matkaa eteenpäin jäi hän vielä valmistamaan evästä itselleen. Jos/kun tätä nyt lueskelet, niin kiitos vielä kertaalleen hyvästä seurasta. Kuten alussa jo sanoin, niin pyöräreissujen suola ja sokeri on ihmisten, ja etenkin toisten reissaajien tapaaminen.

Kun polkaisin Strandisin pihalta takaisin pyörätielle ja kohti Kokkolaa, niin homma muuttui jo ihan mahdottomaksi. Vierelle nimittäin tuli samalla tavoin kuin tyhjästä jo toinen pyöräreissaaja! Tällä kertaa kärryn kera. Olin pari päivää ehtinyt ihmetellä, kun ei ketään muita matkaajia ollut tullut vastaan, ja nyt niitä sitten yhtäkkiä putkahtaa esiin joka mutkan takaa. Mutta mikäpäs siinä. Sehän on pelkästään positiivista.

Tälläkin kertaa joudun pahoittelemaan onnetonta nimimuistiani. Eniten hävettää etten muista edes reissaajan lempinimeä, jonka kuitenkin näin ja luin useammankin kerran kärryn takaa. Sovitaan siis, että tällä kertaa seuraani liittynyt matkalainen oli NainenOulusta. Hän oli polkenut Oulusta Pietarsaareen ja oli nyt palaamassa takaisin päin. Tarkotus oli kuitenkin osa paluumatkasta suorittaa junakyydillä. NainenOulusta (vikisevine kärryineen) olikin sitten miulle seurana lähes päiväetappini loppuun asti. Ja mainiona seurana olikin. Hickarönsillan kupeessa olleen ravintolan terassillakin tuli vietettyä pitkä tovi auringosta nauttien ja pyöräilykokemuksia vaihdellen.

Ja koska olimme 7 sillan saaristoa kiertämässä, niin leppoisan poljeskelun lomassa jokaisesta sillasta oli tietysti otettava kuva. Mutta mutta! Osa silloista oli selvästikin hukassa. Oletin, että saman pätkän jo kertaalleen toiseen suuntaan ajanut NainenOulusta olisi ollut hyvänä apuna kaikkien siltojen bongauksessa, mutta ei niitä kuulemma tulomatkallakaan ollut seitsemää löytynyt. Alkoi haiskahtaa huijaukselta koko homma. Tässä nyt kuitenkin kuvat ylittämistämme neljästä sillasta järjestyksessä Gertudinsilta, Åköströmminsilta, Vattunginsilta, Hickarönsilta.





Näiden siltojen jälkeen kahden hengen seurueemme oli aika erkaantua Kokkolan kupeeseen saavuttuamme. Joten sinullekin, NainenOulusta, jos/kun tätä nyt luet, niin suuret kiitokset erittäin hyvästä seurasta. Sinä ja MiesHelsingistä teitte tästä reissupäivästä unohtumattoman. Toivottavasti ehdit junaan ja pääsit kotiin kaitsemaan laumaa :)

Minä siis jatkoin matkaani Kokkolan laitamilta vielä muutaman kilometrin verran majapaikkaani Brinkin Pappilaan. Kyseessä on 1800-luvun alussa rakennettu talo, jossa siis nimensä mukaisesti on aikoinaan toiminut pappila. Nykyään rakennus on majoituskäytössä. Ja millanen paikka onkaan! Yläkerrasta löytyy pari majoitushuonetta, samoin kuin alakerrasta salin ja keittiön lisäksi. Pesutilat ja sauna ovat talon kellarissa. Tästä vois kertoa varmaan vaikka miten paljon, mutta koska sanat ei nyt jotenkin vaan riitä, niin annan kuvien puhua puolestaan.












Juuri tällaisten paikkojen takia näitä reissuja on niin hieno tehdä. Vaikka nämä ei aina parhaalla mahdollisella tavalla pyörämatkailijan joka ikistä tarvetta täytäkään, niin on tällaset vaan niin paljon enemmän kun perinteiset hotellit. Uskoisin unen tulevan täällä hirsiseinien huomassa.

Unen tuloon (ja ravinnon puutteeseen) kävin hakemassa apua tällä kertaa tylsästi ja tavallisesti paikallisesta Amarillosta. Ei sitä aina jaksa paikallisia erikoisuuksia etsiä. Kyllä se kupu tuollakin täyttyi possulla, perunoilla ja jäätelökakulla. Kuten NainenOulustan kanssa puhetta oli, yksi pyöräreissujen monista hyvistä puolista on se, että voi käytännössä syödä mitä huvittaa. Kaikki kuluu kuitenkin. Takaisin majapaikkaan pyöräillessä kiertelin sen verran, että sain yhden jokikuvan tämänkin päivän arkistoihin. Nimeä en tiedä, mutta keskustan läpi se mateli. Huomenna näitä virtoja onkin sitten vastassa melko reipas määrä.


Tällainen päivä siis tänään. Kiitos ja kumarrus kanssamatkaajille. Ehkä törmäämme vielä.

Päivän kilometrit: 52 (illallispoljeskelut mukaan laskettuna)
Joet: yksi tuntematon

PS. Jälkeen päin karttaa katsellessa selvisi, että kaksi siltaa missasin, koska en lähtenyt Pietarsaaresta keskustan itälaidan kautta. Ja yksi meni huomaamatta ohi MiesHelsingistän kanssa jutellessa. Todistekuvaa ei siis ole, mutta olen ylittänyt myös Storströmeninsillan.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Terve Tero. Tultiin samaa reittiä kolme päivää sitten Oulusta, autolla kylläkin. Oltiin siirtymätaipaleella sukuloimasta pyöräilemään Turun saaristoon, kun tarvittiin Kokkolan kohdalla yösijaa. Huomattiin samainen Brinkin pappila ja suunnattiin sinne. Erittäin leppoisa paikka ja oli kuin olisi tullut kotiin. Kengätkin heitin eteiseen niinkuin kotona eli pitkin ja poikin:)

Hyvää jatkomatkaa!

T. Onni&Liisa

Fillarnisti kirjoitti...

Ooh, kylläpä maailma on pieni :) Mutta hieno oli kyllä paikka. Leppoisa ja kodinomainen kuvaa parhaiten.
Toivottavasti teiänkin poljeskelu sujuu/sujui yhtä mainiosti mitä omanikin on tähän asti menny :) Ja viikon päästä sitten tietovisailemaan Kimmelin taakse!