Tour de Pohjanmaa - Päivä 7: Haukka saarroksissa

Alotetaanpa pienellä kysymyksellä. Tiiättekö mikä on näillä reissuilla kaikkein vaikeinta? Annan teille hetken aikaa miettiä mielestänne oikeeta vastausta. Kirjottelen sillä aikaa tähän tällasta tyhjänpäivästä täytetekstiä, jotta oikeesti ehditte vähän miettiä asiaa ennen kun kerron vastauksen. Joko on mietitty? Saa myös arvata. Vastaus tulee tässä: vaikeinta pyöräreissuilla on blogikirjotusten otsikoiden keksiminen. Iltasella ei aina oikein enää ajatus tahdo juosta hirmu lennokkaasti, joten otsikot on mitä on. Yleensä seuraavana päivänä jo aika alkukilometreillä tulee mieleen parempia otsikoita kuin se minkä edellisen päivän kirjotukseen on laittanu. Esimerkiksi eilinen otsikko "Vauhti päällä hellesäällä", niin onhan se nyt aika hellesäällä keksityn kuulonenkin. Paljon raflaavampi ja yhtä hyvin päivän tapahtumiin liittyvä ois ollu vaikkapa "Kalanpäitä ja kuntopyöriä". Mutta minkäs teet, se on mikä on. Tämä nyt tällasena alkujurputuksena tähän. Ja sitten itse asiaan.

Kuten eilen kerroin, niin tästäkin päivästä oli tulossa enemmän tai vähemmän siirtymätaipaleen olonen etappi. Matkaa oli tosin tiedossa eilistä vähemmän, joten yritin olla pitämättä mitään turhaa hoppua ja välttämään sellasta turhaa ylivauhtista ajoa. Ja aika hyvin siinä onnistuinkin.

Päästyäni Raahesta ja sen kyljessä kyhjöttävästä Pattijoesta eroon reitti kulki käytännössä koko matkan valtatien reunaa. Nähtävyyksien määrästä kertoo se, että kameran kaivoin esiin ekan kerran vasta etapin puolimatkassa (n. 25 km ajon jälkeen), kun jarrut kirskuen pysähdyin katselemaan Siikajoen lepposaa lipumista. Sillan toisella puolella ois jopa ollu pientä koskimuodostelmaa, mutta pyörätiehen nähden se mokoma oli sijotettu väärälle puolelle.

Heti pian joen ylityksen jälkeen oli vuorossa päivän ainut kunnollinen taukopaikka. Neste Revonlahti sijaitsee lähes metrilleen Raahen ja Limingan puolivälissä, missä se tarjoaa maittavaa lounasta päivittäin. Tai ainakin se tänään oli maittavaa. Uunilohta ja pottumuusia. Sen päälle piti tietenkin ottaa jälkiruokajäätelö, joka tällä kertaa oli ihan vaan Valion perustuutti, joku suklaasydän juttu. Eli kun sitä oli noin viidenneksen syöny niin suuhun tuli sellanen puolikkaan pingispallon kokonen suklaakokkare ja loppujäätelö oli pelkkää tavallista vaniljaa. Sellanen köyhän miehen Kingis tuuttimuodossa. Mutta sitä oli kyllä mukava syödä huoltoaseman keinussa. Muutenkin tällaset paikat tekee piristävän poikkeuksen itseään toistavien ABC-asemien keskellä. Keinun (jonka käyttäjät on ilmeisesti liian heikkoja kantamaan omia roskiaan) lisäksi aseman piha-alueelta löyty kaikkea muutakin jännää. Sen edustalla oli myös parkissa erittäin pätevän olosiakin kulkupelejä.

Lounastauon jälkeen matka jatkui jälleen valtatien reunaa. Vuorossa ollut osuus tiestä tosin alkoi jo olla parhaat päivänsä nähnyt ja ylipäätään jonkun aivottoman aikoinaan suunnittelema. Ne sellaset heräteviivarouhinnat tien reunassa on varmaan ihan hyvä turvallisuusjuttu, mutta siinä vaiheessa kun ne vedetään keskelle puolen metrin levyistä piennarta, niin pyöräilijä ei oikein enää jaksa niitä arvostaa. Aivottoman suunnittelu alkaa niin sanotusti ottaa aivoon. Tällä kertaa en ottanu aiheeseen liittyvää kuvaa, mutta jossain arkistoissa miulla sellanen on vastaavanlaisesta tiestä. Voin etsiä kuvan kun joskus kotiudun.

Tie onneksi parani sitä mukaa mitä löhemmäs Liminkaa pääsin, mutta välillä piti silti pysähtyä tien poskeen lepuuttamaan hermoja. Samoilla paikoilla oli joku muukin nähtävästi ollut itseään tauottamassa.

Loppuvaiheessa pöivän etappia päätin poiketa pois valtatien reunasta ja oikaista vähän yhden pikkutien kautta. Tie oli sentään päällystetty, muuten en sinne ois lähtenykään, mutta päällysteen kunto oli aika monta routatalvea ja paikkausta paikkauksen päälle tehnyttä työmiestä nähny. Melkosta puikkelehtimista oli välillä kun koitti pahimpia monttuja väistellä. Reittivalinnan kliimaksina oli sen puolivälissä eteen tullut tietyöalue, joka oli sellasta ilosen karkeeta sepeliä. Se on aina piristävää kun luokattoman huono tie muuttuu vielä huonommaksi. Noh, sieltä selvittiin kuitenkin läpi ja kohti Liminganlahden luontokeskusta vievälle tielle. Viimeset sadat metrit keskuksen pihalle sujuivat joutsenten(?) johdattamana. Luontokeskus saa siis kunnian toimia tämän etapin päätepisteenä ja matkaajan majottajana. Täällä on muutama majotushuone, jotka on hyvin yksinkertasia, mutta ihan riittäviä, valoisia, ja voi täällä jopa kavuta parvelle nukkumaan, jos tykkää korkeemmasta ilmanalasta.

Saa nähdä muutunko auringon laskiessa täällä kosteikon reunalla linnuksi.

Huoneen saatuani, suihkussa käytyäni ja keskuksen kahviosta kisaeväät hankittuani olinkin valmis päivän varsinaiseen päätapahtumaan.

Kisan nyt päätyttyä (hyvä Kimi!) päivä ei kuitenkaan ole vielä täysin paketissa. Formuloiden jälkeen oli tarkoitus pyöräillä Limingan keskustaan syömään, mutta alueen ilmastoon alkoi tulla pieniä häiriötekijöitä.

Tätä joutavaa jorinaa tässä kirjotellessani oon samalla seuraillu tilanteen kehittymistä ulkona ja ennusteissa. Tällä hetkellä näyttäis olevan kirkastumaan päin, mutta saa nähdä miten käy. Saanko ruokaa vai käynkö sadekuurojen välissä järsimässä jotain järviruokoa talon nurkalta. Elämme jännittäviä aikoja!

Lisäys illemmalla:
Ukkos- ja sadeuhan haihduttua ilmaan pääsin kuin pääsinkin ravitsemaan itseni. Hannu Krankka Limingan keskustassa väsäili miulle pizzan ja jäätelöannoksen, joiden voimin jaksoin polkea takaisin luontokeskukseen kiskomaan kuviteltuja hirsiä.

Päivän kilometrit: 67 (iltaruoka-ajoineen)
Joet: Siikajoki

Posted with Blogsy

Tour de Pohjanmaa - Päivä 6: Vauhti päällä hellesäällä

Siirtymäpikataival kuvais ehkä parhaiten tän päivän etapin luonnetta. Jo ennakkoon oli tiedossa, että tämän päivän Kalajoki - Raahe väli ja huominen Raahe - Liminka on niitä ympäristöiltään ja käyntikohteiltaan reissun kuivinta antia. Niinpä tänään tuli pidettyä aiempaa reippaampaa vauhtia yllä. Yhtenä syynä ehkä se, että kun kuitenkin oli kohtalaisen lyhyt pätkä, niin sen selvittäminen nopeasti jättäisi tavallista enemmän aikaa päätepisteessä käytettäväksi. Ja toisena syynä se, että mitä nopeemmin polkisi, sitä nopeemmin se tylsähkö pätkä ois ohi. Positiivisena puolena vois pitää sitä, että valtatien seurailusta huolimatta ison osan reitistä pystyi ajelemaan pyörätiellä.

Harvoista näkemisen arvosista paikoista ekat osu kohdalle jo heti hiekkasärkiltä lähdettyäni Kalajoen keskustassa. Paikallisesta kirkosta on tällä kertaa vaan kaukolaukaus, koska kirkko oli rakennettu väärälle puolelle tietä. Itse varsinainen Kalajoki sentään oli sillan alla niin kun pitääkin. Kalat saa kyllä tosin olla tarkkana tossa joessa, jotta eivät karahda kiville.

Eräänlaisena puolivälin checkpointina reitillä oli onneksi Pyhäjoen ihmiskeskittymä. Sitä ennen maisemat oli oheisen kaltasia. Ja just vähän ennen Pyhäjoelle tuloa vielä ohjeistettiin pitämään maisema tuollaisena.

Pyöräreissuissa on se hyvä puoli, että tylsemmillekin etapeille yleensä ilmaantuu jotakin mikä rikkoo tasasen tapahtumattomuuden. Tällä kertaa niin kävi paikallisen Salen pihalla, jossa miun paikalle tullessa oli tauolla norjalainen pyöräreissaaja. Annettakoon hänelle nyt jo tutuksi tulleen periaatteen mukaan nimeksi MiesNorjasta. Hän oli lähtenyt liikkeelle Oulusta ja menossa siis samaa reittiä kuin minä, mutta etelän suuntaan. Kyseessä oli jo hänen kolmas reissu Suomessa. Aiemmin hän oli ajellut mm. Itä-Suomessa ja mennyt Joensuun kauttakin. Nyt päätepisteenä tulisi olemaan Maarianhamina eli jokunen kilsa oli kaverilla vielä edessä. Oli pitkästä aikaa virkistävää vaihtaa kokemuksia ulkomualaisen polkijan kanssa. Hänkin oli tehnyt saman havainnon, että kovin paljon ei muita pyörämatkailijoita näkynyt. Ilmeisesti ollaan kumpikin jotenki epätavalliseen aikaan liikkeellä. Kuultuani hänen olevan menossa Kokkolaan olin jo aikeissa ehdottaa kaupungista hyvää majapaikkaa, kun hän jo sanoikin olevansa menossa erääseen Brinkin Pappilaan yöksi. Kyllä asiansa osaavat tietävät mihin kannattaa majoittua. Välipalat syötyämme MiesNorjasta jatkoi sinne, mistä mie olin tulossa ja mie jatkoin sinne mihin olin menossa.

Toki ennen lopullista paikalta pakenemista otin parit oleelliset kuvat.

Tässä Pyhäjoen Etelähaara...

...ja Pohjoishaara.

Matka jatkui kohti Raahea ja sinne johtavaa reittiä viittilöivät asianmukaiset opasteet, jotka paljoa valehtelematta taisivat olla ekat lajinsa edustajat mitä tällä reissulla olen nähnyt. Ainakin oletan näin, koska olin aidosti yllättynyt huomatessani ne.

Vaikka reitin varrella ei pitänyt olla mitään erityistä tai nähtävää, niin kummasti sitä vaan kummallisuuksia osui silmiin. Pyhäjoen alueella on ilmeisesti ollut tarjolla ylimääräistä EU-rahaa, joka on sitten päätetty käyttää mihinkään johtamattoman tieverkoston rakentamiseen. Kuvat eivät ihan täysin välitä sitä outouden tunnetta, minkä koin kun noin puolen kilsan matkalla tätä "aavekaupunkia" katselin.

Muita outouksia oli mm. pyörätien varressa ollut pinkki kuntopyörä ja keskelle tietä levitetyt kalanpäät. Nämä tuli kohdalle valitettavasti niin nopeasti, että todistusaineisto jäi hankkimatta.

Pietarsaaressa tapaamani NainenOulusta varotteli minua tuolloin Raahen eteläpuolella auki revityistä pyöräteistä. Asia palautui mieleen kun hyvä pyörätie vaihtui yllättäen karkeeseen sepelimurskaan. Paikalliset tieduunarit olivat kuitenkin olleet sen verran tehokkaita, että päällystystyö oli jo lähes valmis. Sorapätkää ei siis tarvinnut pitkään kärsiä. Mutta sekin lyhyt hetki ehti aiheuttaa lievää ärsytystä. Jokin juuri sopivan raivostuttavan kokonen sepelin kappale onnistu kiilaamaan itsensä takarenkaan ja lokasuojan väliin aiheuttaen sen olosta ääntä, että pitkään ei tarviis ajaa, niin kumi on puhki. Joten ei kun parkkiin tien reunaan ja ronkkimaan kutsumatonta kyytiläistä pois. Lisäjännitystä hommaan toi ukkospilvi, joka oli muodostunut kuin tyhjästä tien itäpuolelle ja alko nyt tasasin väliajoin antamaan äänimerkkejä olemassa olostaan. Raaheen oli enää vajaa 10 kilsaa, mutta mieluiten senkin ajais kuivana. Sepelikikkare luovutti lopulta ja matka pääsi jatkumaan. Päästyäni alle kilometrin päähän majapaikastani uskalsin vihdoin vähän hellittää ja nappasin kuvan uhkailijasta, joka ei onneksi päässyt yllättämään.

Tämän päivän päätepiste oli Hotelli Raahenhovi, johon ehdin lähes kuntoajon puolelle mennen tahdin ansiosta jo vähän kahden jälkeen. Hotelli ei ulkopuolelta näyttänyt kovinkaan kummoselta, mutta ulkokuori petti pahasti. Hotellia on kaiketi lähiaikoina kunnostettu/laajennettu, sillä huoneeni on suht asiallisen olonen.

Ja mikä parasta, tää on hyvä paikka myös pyörämatkailijan näkökulmasta. Löytyy kuivaustelineet ja jääkaapit. Ja mikä parasta, pyörän sai tuoda sisälle hotellin kellarikerrokseen. Aivan huippua. Eikä tässä vielä kaikki! Sain Aku Ankan auton rekkarin mukaisen huoneen ja hotelli vaikuttaa muutenkin veikeältä paikalta.

Ja nyt seuraa totuuden paljastus. Alussa kerrotut syyt vauhdikkaaseen etenemiseen olivat pelkkiä tekosyitä. Todellisuudessa miulla oli/on niin tänään kuin huomennakin vaan yks syy ehtiä perille klo 15 mennessä.

Koska tän päivän reitin varrelta aika pitkälle puuttui kaikki kuvauskelposet kohteet, niin kävin hotelliin asettumisen (ja aika-ajojen) jälkeen pienellä kävelyllä, jonka anti on tässä ilman sen kummempia selityksiä. Tai sen verran voin selittää, että kirkko on kirkko ja iso keltainen rakennus on koulu.

Kuvauskävelyn päätteeksi kävin ahtamassa kupuuni ehtaa pihviä kaupunkiin ilmeisen lähiaikoina avatussa Portenos-ravintolassa. Mehevän, murean ja maukkaan pihvin päälle kelpasi hakea lähikaupasta creme brulee -jäätelö. Näillä eväillä kelpaa nyt istuskella kirjoittamassa tässä huoneena nojatuolissa, joka muuten on sellanen mukava keinutuolityyppinen malli. Iltapalaksi vois ehkä vielä käydä hotellin ravintolassa nautiskelemassa jotain pientä. Ah, kyllä on kurjaa!

Päivän kilometrit: 67
Joet: Kalajoki, Pyhäjoki

PS. Päivän hauska kohtaaminen: MiesHelsingistä on selvinnyt Raaheen asti ja oli Prisman pyöräosastolla pumppuostoksilla. Matka Raahesta jatkuu kuulemma vielä tänään eteenpäin ja myös Hailuoto kuuluu nyt hänenkin jatko-ohjelmaan. Vaatii siis jo melkein taitoa olla törmäämättä vielä kolmannenkin kerran.

Posted with Blogsy

Tour de Pohjanmaa - Päivä 5: Virtaavia vesiä ja taivaallisia taukopaikkoja

Kuten vähän oletinkin, niin unet Pappilan hirsien huomassa olivat erinomaisen makoisat ja virkistävät. Unta myös riitti koko yöksi vaikka edeltävän päivän etappi ei ollutkaan järin pitkä. Luultavasti keskiviikon pitkä etappi ja valvottanut kapakkahumppa vaikuttivat vielä jonkin verran.
Aamiaisen nautin talon salissa vanhemman pariskunnan seurassa, jotka olivat myös valinneet tämän idyllisen majapaikan. He olivat tulleet Lahdesta ja menossa lähistölle lapsenlapsensa 1-vuotissynttäreille. Siinä aamiaisen lomassa tuli rupateltua niin reissuista kuin myös mm. Suomen kielen sanojen merkityksistä ja syntyperistä. Pohdintaa herätti se, että miksi kanat asuvat kanalassa ja siat sikalassa, mutta lehmät eivät asu lehmälässä vaan navetassa. Vaikuttaa melkeen lehmien halveksimiselta. Eli jos joku nyt tietää tarkempaa alkuperää navetta-sanalle, niin saa valaista tietämätöntä.

Kun olin tekemässä lähtöä, Pappilan emäntä antoi vielä viime hetken reittivinkin, kun kuuli, että olin suuntaamassa suoraan 8-tien vartta eteenpäin. Vinkki johdatteli miut rauhalliselle ja idylliselle maalaistielle, joka todellakin oli huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin valtatien varsi. Kiitos siis vinkistä. Pyörämatkailijat arvostavat tällaista "yksityisopastusta", jota harvoin on tarjolla isommissa majotuspaikoissa.

Ennen kuin lähdin kohti neuvottua reittiä, nappasin vielä pari otosta Pappilan pihalta.

Liikkeelle päästyäni saatoin alottaa jokibongauksen heti samantien. Tässä siis neljän kilsan ajon jälkeen Perhonjoki, olkaa hyvä.

Neuvotun reitin lisäksi sain alkumatkan ajan nauttia muutenkin mukavista olosuhteista, sillä pyöräteitä riitti peräti parikymmenen kilsan ajan. Niiden joutuisilta pinnoilta poikkesin kuitenkin tauolle jo noin 10 kilsan ajelun jälkeen, kun kohdalle osui houkutteleva kahvila ja eläinpuisto. Ennen kuin pääsin kuitenkaan tutustumaan näihin tarkemmin, niin tapahtui reissun toinen virallinen paikallisväestökohtaaminen. Miut pysäytti pyöräilevä 80+ herrasmies, joka oli kiinnostunut miten pitkällä reissulla olin. Herra oli itsekin innokas pyöräilijä ja sellasen hengenheimolaisen kanssahan oli mukava siinä tovi turinoida. Hän myös suositteli miulle kahvilaa, johon toki jo muutenkin olin menossa.

Kyseinen Puoti & Kahvila Anne toimii 1800-luvulla rakennetussa hirsitalossa, joka oli siirretty lähitienoolta nykyiselle paikalleen. Talon ikää ei ulkoapäin olisi osannut arvata, mutta sisälle astuttaessa oli kuin olisi siirtynyt aikakoneella melkoisen hyppäyksen taaksepäin. Puodissa oli myynnissä niin vanhempaa kuin uudempaakin tavaraa, mutta tunnelma oli ehdottomasti mukavan nostalginen.

Mutustaessani pullaa teen kera kahvila-puodin terassilla, sen edustalle ilmestyi vielä (Raatoni lisäksi) tällainenkin komistus.

Pulla- ja teehankintojen ehdyttyä lähdin jatkamaan matkaani. 100 metrin verran. Seuraavaksi kun oli tietenkin pysähdyttävä samalla alueella toimivan Toivosen Eläinpuiston ja Talonpojanmuseon kohdalle. Sisäänpääsy varsinaisen eläinpuiston ja museon alueelle oli maksullinen, joten nuukuuksissani jätin sen käymättä. Sen sijaan ostin kunnon kesälomamatkailijan tavoin tötterön jäätelöä ja nautiskelin sen kahvilarakennuksen pihamaalla. Tässäkin paikassa oli tarjolla SIA Glassin jäätelöjä ja päädyin valinnassa polkkapalloon. Turha kai sanoa, että raikasta ja hyvää oli.

Tauon jälkeen matka jatkui maalaismaisemia myötäillen kohti Kälviää. Mitään pakottavaa tarvetta miulla ei ois ollu kiertää kyseiseen kylään, mutta aattelintällä kertaa tehdä pienen koukkauksen vaikka 8-tien varrella olisi pyörätietä jatkunut kai vielä eläinpuistolta eteenpäinkin. Toki sitä jatkui myös Kälviälle päin. Ja bongailujeni kannalta oli tietysti ihan suotavaa tehdä koukkaus. Tulihan siellä sentään vastaan Kälviän kirkko uusine kirkkaana kiiltelevine kattopelteineen.

Ja mikä ehkä vielä tärkeempää, Kälviänjoki!

Kälviä-ekskursion jälkeen matka jatkui jonkin aikaa mukavasti polveilevaa (kyllä, Pohjanmaallakin on pieniä mäkiä) pikkutietä pitkin, josta ajauduin jälleen takasin 8-tien varteen ja, josta puolestaan taas melko pian pääsin erkaantumaan rauhallisemmalle reitille.

Nyt kun muistin, niin tässä välissä pitää mainita yksi pyörämatkailun lainalaisuus, joka ainakin omalla kohdalla pitää paikkansa. Kyseessä on siis se "fakta", että reissun kolmannen ajopäivän jälkeen meno muuttuu huomattavasti helpommaksi. Tällä ei oikeastaan ole mitään tekemistä sen kanssa miten rajusti tai kevyesti reissunsa on alottanut, neljäs ajopäivä tuntuu aina sujuvan hämmentävän kevyesti. Niin kävi tälläkin kertaa. Ehdin matkan edetessä jo jonkin aikaa miettimään, että miten ihmeessä on niin jaksavainen olo, kunnes sitten tajusin monesko reissupäivä on menossa. Kieltämättä varsin jännä juttu. Mutta ilmeisesti tälle löytyy jotain ihan tieteellistäkin faktaa. Nähtävästi keholta menee muutama päivä jatkuvaan rasitukseen tottumisessa ja sen jälkeen homma muuttuu ihan erilaiseksi. Kannattaa kokeilla!

Mutta niin, mihinkäs tässä jäätiin. Joo, kurvasin siis hyvin pian isolta tieltä kohti Lohtajaa. Tälläkin tiellä oli mukavia pikku mäkiä, joten matka eteni joutuisasti. Lähestyttäessä Lohtajaa bongasin tien vierestä suorataan sympaattisen kokosen kirkon.

Nähtävästi kyseessä oli kuitenkin vaan jonkin sortin siunauskappeli, koska pari kilsaa myöhemmin löytyi tuollanen huomattavasti komeamman olonen taukopaikka.

Kirkon parkkipaikan kupeessa oli myös joku tyyppi rumpaliloimassa metsässä.

Olin ennakkoon selvitellyt, että Lohtajalla ehkä mahdollisesti on jonkinlainen ruokapaikka. Taajaman koon huomioon ottaen olin kuitenkin melkosen skeptinen asian suhteen. Mutta onneksi turhaan. Siellähän oli Ravintola Wiirre lounaspöytineen. Sain kuin sainkin siis kupuuni apetta päiväetapin puolivälin paikkeilla.

Lounastauon jälkeen oli edessä paluu 8-tien varteen, kunhan olin ensin kytännyt lehmiä, joista yksi alkoi heti pälyilemään minua kun pysähdyin ottamaan kuvaa. Kuvassa siis epäluuloinen lehmä kavereineen.

Kasitiellä sitten pysyttiinkin koko loppumatkan ajan. Vaihtelua etapin loppuosalle toi vaan Himanka, jossa piti tietenki pitää jäätelöpaussi Äs-Marketilla. Ja tokihan siellä oli myös nämä eli Himangan kirkko ja...tättärärää! Lestijoki!

Himangalta oli vielä parikymmentä kilsaa majapaikkaani Kalajoelle ja sille välille ei mitään tavattoman ihmeellistä osunu. Tia mitä tosta nyt pitäis ajatella. Ilmeisesti paikallisilla mummoilla ei kovin kummosia mökkejä ole. Vai näkeekö joku sitä?

Oli sillä pätkällä onneks jotain ihan nättejäkin juttuja.

Mutta päivän ehdoton kunniamaininta menee kyllä tälle. Pitopalvelu Hukka ja oikein kunnon tyhjäpäinen esimerkki mainosständin sijottelusta. 10 pistettä ja tampiomerkki, olkaa hyvä.

Ai niin ja olihan siellä vielä joku Siiponjoki.

Kalajoelle siis päästiin ja majapaikkana on Hotelli Rantakalla, josta voi sanoa, että on yllättävän pyöräilijäystävällinen paikka. Pyörän sai hotellin varastoon uteliaiden katseilta piiloon, kylppärissä on kuivausteline ja seuraavan päivän juomat voi tehdä jo illalla valmiiksi jääkaappiin. Eikä huone merinäköalalla nyt noin lähtökohtasesti muutenkaan oo kauheen huono juttu. Fillarnisti tykkää!

Ja koska maisema ei nyt huonekuvasta välity, niin tässä lopuksi selventävä otos pihalta käsin.

Päivän kilometrit: 78
Joet: Perhonjoki, Kälviänjoki, Lestijoki, Siiponjoki (Oli myös jotain Koskenkylönjokea, Lohtajanjokea, Viirretjokea, Pöntiönjokea ja Himanganjokea, mutta ne oli niin kuraojan olosia etten laske niitä.)

Posted with Blogsy