Fillarnisti: Hei me tuunataan!

15. syyskuuta 2013

Hei me tuunataan!


Tää kirjotus tulee nyt oikeestaan jo yli kuukauden myöhässä, mutta eipä tuo varsinaisesti mitään haittaa. Pientä taustotusta tähän kuitenkin vois kertoa.

Taisin Tour de Pohjanmaa -reissun ennakkoturinassa mainita hankkineeni pyöräilykengät, vaikka lukkopolkimia ei pyörässä vielä ollukaan. Tähän asiaan tuli muutos oikeestaan jo reissun viime metreillä. Olin jo aiemmin päättäny hankkivani lukkopolkimet reissun jälkeen. Niinpä hoidin asian kuntoon jo reissun aikana ja laitoin poljintilauksen menemään. Ajotus osu jopa niin nappiin, että polkimet saapui lähipostiin samana päivänä kun kotiuduin reissulta. Pääsin siis asennushommiin heti reissua seuranneena päivänä.

Polkimiksi valikoitu Shimanon M324-polkimet, jotka on ns. hybridipolkimet. Polkimien toisella puolella siis on lukot ja toista puolta voi käyttää ihan tavallisellakin tossulla. Sopii hyvin tällaseen vaihtelevaan arkipyöräilyyn.

Mutta kuten kaikki pyöräilyä harrastavat tietää, niin kaikkea teknistä huttua tärkeempäähän hommassa on se, miltä pyörä näyttää. Tästä syystä polkimetkaan ei kelvannu sellasenaan, vaan niihin piti saada hiukan uutta ilmettä ennen paikalleen laittamista. Edessä oli siis käynti Biltemassa, jonka jälkeen muodonmuutos eteni lyhykäisyydessään seuraavasti:

Arkojen paikkojen suojaus elmukelmun ja maalarinteipin avulla.


Pohjamaalia pintaan muutama kerros.


Tämän jälkeen varsinainen väri.



Vielä pari lakkakerrosta ja suojateipit pois.


Ja kaiken tämän jälkeenhän pyörä näyttääkin jo paljon nopeemmalta!



Värivalinta ei aivan millilleen osunu yhteen (kuvista puuttuvien) pyörälaukkujen kanssa, mutta kaikkeen tottuu. Näin nyt reilun kuukauden jälkeen tosin huomaa, että pieni laiskuus vähän kostautui. Koska en tullu karhentaneeksi maalattavaa pintaa, niin etenkin oikeanpuolimmaisen polkimen ulkosyrjistä maali on jo kulunut jonkin verran pois. Jossain vaiheessa pitää siis varmaan ainakin noiden pintojen osalta suorittaa uudelleenmaalaus ihan kunnolla. Mutta sen aika on sitten joskus. Tämän syksyn voi vielä hyvin sujutella hiukan kuluneellakin tulipunaisella poljennalla!


2 kommenttia:

Kari Kareinen kirjoitti...

Otappa kehä irti polkimista, ku on neljällä kuuskolo ruuvilla kiinni. Sitten karhennus onnistuu helpommin ja samoin maalaus.

Fillarnisti kirjoitti...

Moi Kari.
Kiitos vinkistä. Olin niin innolla tota tekemässä sillon, että en malttanu miettiä mikä ois paras tapa. Tehdään fiksummin seuraavalla kerralla :)