Fillarnisti heräilee talviunilta!

Katot on sulaneet ja räystäät tippuneet. Katuojat juoksee edelleen, joten kevät on siis päässyt hyvin vauhtiin. Ja tämähän tarkottaa myös Fillarnistin heräämistä talviunilta. Taisin joskus alkutalvesta lupailla, että kyllä tässä aktiivisesti ollaan paikalla talven mittaankin. Noh, kuten huomasitte, niin petin tämän lupauksen ja blogin puoli pysyi sinnikkäästi mykkänä koko talven. Mutta mitä sitä sen enempää selittelemään. Talvi tuli, oli ja meni.

Kevän alku on tarkoittanut Fillarnistin kohdalla erinäisiä asioita. Ensinnäkin se tarkoitti päätöstä hiihtokaudelle, joka oli vähintään yhtä antoisa kuin vuosi sittenkin. Numeroiden valossa jopa hieman parempi. Hiihtokertoja kertyi 59 ja niiden aikana tuli taivallettua 657 km, joka on kolmisenkymmentä enemmän kuin edellistalvena. Voin siis hyvillä mielin nostaa kissanhäntää ja kehua aikaansaannostani.

Toinen selvä kevään merkki oli se, että lykkäsin talvi-Ainottaren varaston perukoille ja kaivoin Raadon esiin. Tämä tapahtui jo pari viikkoa sitten kun työmatkan pyöräteille alkoi muodostua yhtenäinen sula väylä. Eikä siitä mennyt enää montaakaan päivää, niin pyöräteiltä oli jo irtosoratkin harjattu pois. Kerrassaan miellyttävää asua alueella, josta keskustaan vievät väylät on kunnossapidon osalta ykkösluokassa eli kaupunki hoitaa niitä aina ensimmäisenä. Tarkoittaa siis talvella aamuisin aurattuja pyöräteitä ja keväällä varsin pikaista irtosoran putsausta. Tykkään!

Tokihan Raadon käyttöönotto samalla tarkoitti myös pyörälenkkien tuloa ohjelmaan. Ensimmäisen niistä tein tänään kun ilma oli niin aurinkoinen kuin olla ja voi. Mukavaltahan toi taas tuntu liki puolen vuoden tauon jälkeen ”huristella” menemään. Pituutta lenkille tuli itseni kaltaiset lukemat eli sellanen reilu kolmekymppinen. Olkoon tämä asia siis Fillarnistin kolmas kevään merkki.

Ja jotta listasta saadaan oikein muhkea, niin laitetaan neljänneksi merkiksi vaikkapa kevään ensimmäinen pyörän pesu. Sekin kuului tämän päivän ohjelmaan lenkin jälkeen. Hyvinhän toi kulkupeli oli ehtiny viikon kuraisehkojen kelin ansiosta rapaa kerätä kyytiin. Tosin musta pyörä ei montaa kuraroisketta tarvitse ollakseen aika ruokottoman näköinen. Mutta nyt taas kiiltää ja hohtaa ja sokaisee. Tilasin lisää pesuaineitakin, joten valmiina ollaan vaikka millaiset kelit iskisi päälle! Tästä tehtäköön viides kevään merkki, vaikka tiiviisti pesuasiaan sinänsä liittyykin.

Ja eteenpäin. Kuudes kevään merkki oli selvästikin Joensuun pyöräilyolosuhteisiin ja niiden kehittämiseen paneutunut keskustelutilaisuus, joka järjestettiin viime viikon keskiviikkona. Tilaisuuden taustalla häärivät mm. Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas sekä Joensuun Polkijat. Paikalla oli kolmisenkymmentä pyöräilystä kiinnostunutta kuulemassa missä on Joensuun pyöräilyolosuhteiden pahimmat ongelmat, mitä kaupungilla on suunnitelmissa asian suhteen tulevaisuudessa sekä myös hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä mm. Oulusta. Tilaisuudesta on ymmärtääkseni tulossa juttua Uljaaseen lähiaikoina tai joskus, joten pysytään kuulolla sen suhteen.

Oikeastaan tuon tilaisuuden innottamana päätin tuoda tässä ja nyt esiin yhden pyöräilyolosuhteisiin liittyvän mokan, tai voisi ehkä sanoa laiskuuden, josta saan nauttia suunnilleen päivittäin.

Voisi kuvitella, että kun jotain uudistetaan tai kehitetään, niin mentäisiin yleensä parempaan päin. Aina näin ei kuitenkaan näytä käyvän. Joensuussa Latolankadun kanssa risteävä kevyen liikenteen väylä oli palvellut arvatenkin monta monta vuotta aivan mainiosti kaikkia sitä käyttäviä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy niin kadun ylitys oli oikeinkin kelvollinen, edes kovin häiritsevää katukivetyksen reunusta ei ollut.

Pari vuotta sitten kaupunki päätti tehdä kyseiselle paikalle korotetun suojatien. Luulisi, ettei sellainen moista paikkaa paljon ainakaan huonontaa voisi, mutta pienellä laiskuudella siinäkin voi onnistua. Kun nykytilannetta katsoo pyöräilijän näkökulmasta suojatietä lähestyessä, niin ensi alkuun kaikki näyttää ihan hyvältä. Suojatie edessä ja sen jälkeen väylä jatkuu, no problemos.

Lähemmäs ajaessa kuitenkin huomaa, että ihan ei nyt loppuun asti ole hommaa ajateltu. Ensinnäkään suojatietä ole ilmeisesti ollut varaa tehdä niin leveäksi, että kevyen liikenteen väylä voisi sujuvasti mennä suoraan kadun yli. Ilmeisesti rahat eivät ole riittäneet myöskään siihen, että tuo ajoradan ja kevyen liikenteen väylän välinen osa olisi päällystetty koko suojatien leveydeltä. Näin ollen siinä on tuollainen mukava mullikko, josta toki varsin moni pyöräilijä ajaa. Tämä tuskin on kaupungin isien tarkoituksena ollut.

Itse asiassa tuo ajoradan ja pyörätien välinen asfaltoitu osuus oli alunperin nykyistäkin kapeampi, mutta jonkin aikaa suojatien valmistumisen jälkeen tilanne päätettiin ”korjata” lisäämällä ehkä noin neliömetrin verran päällystettä (punainen kolmio). Tämän ilmeisesti oli tarkoitus tehdä väylästä riittävän toimiva.

Tässä vielä toisesta suunnasta otetut kuvat, jotka varsin selvästi osoittavat millaisella linjalla suojatien tulisi olla. Myös asfalttikolmion strateginen mahtavuus näkyy tuossa hyvin. Kyllä siitä nyt kelpaa pyöräilijän mennä!

Että tällaista Joensuussa. Ihan aina ei suunnittelijoiden tahi suunnitelmien toteuttajien aivoituksia voi ymmärtää. Mutta tästäkin huolimatta kevät on tullut ja pyörät täyttävät tiet. Nautitaan siis tästä. Lystikästä munamankelointia kaikille!