Katot on sulaneet ja räystäät tippuneet. Katuojat juoksee
edelleen, joten kevät on siis päässyt hyvin vauhtiin. Ja tämähän tarkottaa myös
Fillarnistin heräämistä talviunilta. Taisin joskus alkutalvesta lupailla, että
kyllä tässä aktiivisesti ollaan paikalla talven mittaankin. Noh, kuten
huomasitte, niin petin tämän lupauksen ja blogin puoli pysyi sinnikkäästi
mykkänä koko talven. Mutta mitä sitä sen enempää selittelemään. Talvi tuli, oli
ja meni.
Kevän alku on tarkoittanut Fillarnistin kohdalla erinäisiä
asioita. Ensinnäkin se tarkoitti päätöstä hiihtokaudelle, joka oli vähintään
yhtä antoisa kuin vuosi sittenkin. Numeroiden valossa jopa hieman parempi.
Hiihtokertoja kertyi 59 ja niiden aikana tuli taivallettua 657 km, joka on
kolmisenkymmentä enemmän kuin edellistalvena. Voin siis hyvillä mielin nostaa
kissanhäntää ja kehua aikaansaannostani.
Toinen selvä kevään merkki oli se, että lykkäsin
talvi-Ainottaren varaston perukoille ja kaivoin Raadon esiin. Tämä tapahtui jo
pari viikkoa sitten kun työmatkan pyöräteille alkoi muodostua yhtenäinen sula
väylä. Eikä siitä mennyt enää montaakaan päivää, niin pyöräteiltä oli jo
irtosoratkin harjattu pois. Kerrassaan miellyttävää asua alueella, josta
keskustaan vievät väylät on kunnossapidon osalta ykkösluokassa eli kaupunki
hoitaa niitä aina ensimmäisenä. Tarkoittaa siis talvella aamuisin aurattuja
pyöräteitä ja keväällä varsin pikaista irtosoran putsausta. Tykkään!
Tokihan Raadon käyttöönotto samalla tarkoitti myös
pyörälenkkien tuloa ohjelmaan. Ensimmäisen niistä tein tänään kun ilma oli niin
aurinkoinen kuin olla ja voi. Mukavaltahan toi taas tuntu liki puolen vuoden
tauon jälkeen ”huristella” menemään. Pituutta lenkille tuli itseni kaltaiset
lukemat eli sellanen reilu kolmekymppinen. Olkoon tämä asia siis Fillarnistin
kolmas kevään merkki.
Ja jotta listasta saadaan oikein muhkea, niin laitetaan
neljänneksi merkiksi vaikkapa kevään ensimmäinen pyörän pesu. Sekin kuului
tämän päivän ohjelmaan lenkin jälkeen. Hyvinhän toi kulkupeli oli ehtiny viikon
kuraisehkojen kelin ansiosta rapaa kerätä kyytiin. Tosin musta pyörä ei montaa
kuraroisketta tarvitse ollakseen aika ruokottoman näköinen. Mutta nyt taas
kiiltää ja hohtaa ja sokaisee. Tilasin lisää pesuaineitakin, joten valmiina
ollaan vaikka millaiset kelit iskisi päälle! Tästä tehtäköön viides kevään
merkki, vaikka tiiviisti pesuasiaan sinänsä liittyykin.
Ja eteenpäin. Kuudes kevään merkki oli selvästikin Joensuun
pyöräilyolosuhteisiin ja niiden kehittämiseen paneutunut keskustelutilaisuus,
joka järjestettiin viime viikon keskiviikkona. Tilaisuuden taustalla häärivät
mm. Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas sekä Joensuun Polkijat. Paikalla oli
kolmisenkymmentä pyöräilystä kiinnostunutta kuulemassa missä on Joensuun
pyöräilyolosuhteiden pahimmat ongelmat, mitä kaupungilla on suunnitelmissa
asian suhteen tulevaisuudessa sekä myös hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä mm.
Oulusta. Tilaisuudesta on ymmärtääkseni tulossa juttua Uljaaseen lähiaikoina
tai joskus, joten pysytään kuulolla sen suhteen.
Oikeastaan tuon tilaisuuden innottamana päätin tuoda tässä
ja nyt esiin yhden pyöräilyolosuhteisiin liittyvän mokan, tai voisi ehkä sanoa
laiskuuden, josta saan nauttia suunnilleen päivittäin.
Voisi kuvitella, että kun jotain uudistetaan tai kehitetään,
niin mentäisiin yleensä parempaan päin. Aina näin ei kuitenkaan näytä käyvän.
Joensuussa Latolankadun kanssa risteävä kevyen liikenteen väylä oli palvellut
arvatenkin monta monta vuotta aivan mainiosti kaikkia sitä käyttäviä. Kuten
alla olevasta kuvasta näkyy niin kadun ylitys oli oikeinkin kelvollinen, edes
kovin häiritsevää katukivetyksen reunusta ei ollut.
Pari vuotta sitten kaupunki päätti tehdä kyseiselle paikalle korotetun suojatien. Luulisi, ettei sellainen moista paikkaa paljon ainakaan huonontaa voisi, mutta pienellä laiskuudella siinäkin voi onnistua. Kun nykytilannetta katsoo pyöräilijän näkökulmasta suojatietä lähestyessä, niin ensi alkuun kaikki näyttää ihan hyvältä. Suojatie edessä ja sen jälkeen väylä jatkuu, no problemos.
Lähemmäs ajaessa kuitenkin huomaa, että ihan ei nyt loppuun
asti ole hommaa ajateltu. Ensinnäkään suojatietä ole ilmeisesti ollut varaa
tehdä niin leveäksi, että kevyen liikenteen väylä voisi sujuvasti mennä suoraan kadun yli. Ilmeisesti rahat eivät ole riittäneet myöskään siihen, että tuo
ajoradan ja kevyen liikenteen väylän välinen osa olisi päällystetty koko
suojatien leveydeltä. Näin ollen siinä on tuollainen mukava mullikko, josta
toki varsin moni pyöräilijä ajaa. Tämä tuskin on kaupungin isien tarkoituksena
ollut.
Itse asiassa tuo ajoradan ja pyörätien välinen asfaltoitu
osuus oli alunperin nykyistäkin kapeampi, mutta jonkin aikaa suojatien
valmistumisen jälkeen tilanne päätettiin ”korjata” lisäämällä ehkä noin
neliömetrin verran päällystettä (punainen kolmio). Tämän ilmeisesti oli tarkoitus tehdä väylästä riittävän toimiva.
Tässä vielä toisesta suunnasta otetut kuvat, jotka varsin
selvästi osoittavat millaisella linjalla suojatien tulisi olla. Myös
asfalttikolmion strateginen mahtavuus näkyy tuossa hyvin. Kyllä siitä nyt
kelpaa pyöräilijän mennä!
Että tällaista Joensuussa. Ihan aina ei suunnittelijoiden
tahi suunnitelmien toteuttajien aivoituksia voi ymmärtää. Mutta tästäkin
huolimatta kevät on tullut ja pyörät täyttävät tiet. Nautitaan siis tästä.
Lystikästä munamankelointia kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti