Taisin viimeksi ikään kuin rivien välissä, tai ehkä ihan suorasanaisestikin, vihjailla jättäväni pyörälenkit tältä vuodelta jo taakse. Kunnon puolittaisten lupausten mukaisesti lähdin tietysti lipsumaan tästä päätöksestä melkein välittömästi. Mutta syytän siitä sunnuntain syysaurinkoista säätä (tulipas kauheesti ässällä alkavia sanoja peräkkäin), joka puolittain pakotti hyppäämään satulaan.
En kuitenkaan ottanut lenkkiä millään tavalla kuntoilumielessä vaan lähdin pelkästään fiilistelemään ilta-auringon paisteeseen. Tai ei se nyt niin hirmu iltaa vielä ollut, jossain neljän viiden välillä, mutta kuitenkin. Nappasin kamerankin mukaan ja jotain otoksia siihen tallentui.
Tässä lähes kotinurkillani on tehty pätkä uutta tietä ja pyöräilöiden iloksi entinen tie on jätetty paikalleen palvelemaan meitä satulasankareita. Uusi tie taidettiin avata joitakin viikkoja sitten ja viime torstaina ajelin ekaa kertaa vanhaa tietä pitkin. Harmillisesti silloin ei ollu kameraa mukana, sillä tie oli hauskasti autioituneen oloinen puista pudonneine oksineen ja lehtineen. Sunnuntaihin mennessä siellä oli ajellut jotain kaupungin työmiehiä edes takaisin ja suurimmat lehtimäärät oli lennellyt pientareille. Jotain sentään vielä oli jäljellä ja kaatunut koivun kräki toi myös oman lisänsä näkymään.
Tiedä sitten johtuuko tietöistä vai muusta riehaantumisesta, mutta samoilla suunnilla oli kevyenliikenteenväylän merkkikin ajautunut vähän hankalaan asemaan.
Suuntasin kulkuni Pyhäselän rantamille. Vaikka järven vedenpinnassa onkin ollut jo havaittavissa pientä laskusuuntaisuutta kesän huippukorkeuksiin nähden, niin yhä edelleen vettä riittää niin, että tyrskyt pärskivät yllättävän pitkälle rantaan.
Vaikka vesi välillä tuli jopa aika lähelle rantapolkujakin, niin pääasiassa sai kuitenkin kuljeskella selkeästi kuivalla maalla ja syksyisistä rantamaisemista nautiskellen.
Rantojen miesten reiteiltä kruisailin hiljalleen kohti keskustaa, jossa bongasin ilmeisesti jonkun omatoimisen pyöräilyaktiivin tekemän opastemaalauksen. Väri ja koko on vaan sitä luokkaa, että saattaa jäädä jopa jalankulkijoilta huomaamatta. Sympaattinen merkki joka tapauksessa.
Tieremonteista jatkaakseni, niin Karsikon suunnalla oli vihdoin saatu uusi monitasoeritasoliittymähässäkkä pyöräilijän näkökulmasta valmiiksi. Komeaa oli hurlutella uutta pintaa pitkin risteysalueen läpi.
Vielä ennen kotiin päin kurvaamistani sain aivan laillisesti ja ylväästi nautiskella Pekkalansillalla uutukaisella autokaistalla ajelusta, sillä kevyt liikenne on vielä tässä vaiheessa ohjattu uudistetun sillan ajoradalle, kunnes vieressä kulkeva kevyen liikenteen väylä valmistuu. Harvinaisia hetkiä pyöräilijälle, kun tilaa on vaikka muille jakaa.
Saapas näkee. Ehkä tässä hairahtuu jatkossakin kruisailemaan lähitienoille, jos syksy jatkuu näin kesäisenä vielä pitkäänkin. Vaikka eihän se jatku, koska oon tilannu sen aikaisen ja runsaslumisen talven!
2 kommenttia:
Kyl on mukavat reitit sulla, ihan käy kateeks. Tääl ei oo muuta ku metsää ja peltoa ei yhtää järveä fillarin varrel.
Kyllä vaan. Tosin täälläkin useimmiten pyöräreitti menee samalla tavalla metsien ja peltojen keskellä, mutta jos tekee pienen koukkauksen normaalilta reitiltään, niin pääsee kyl helposti veden äärelläkin käymään.
Lähetä kommentti