Dementiahiihdolla kohti talvea

Alotetaanpa perisuomalaisesti puhumalla säästä, lyhyesti. Ilmoissa ei varsinaisesti ole ollut valittamista ja lämpöäkin on ajoittain vielä riittänyt jopa yli 15 asteen, mutta siitä huolimatta jotenkin on sellanen fiilis, että aktiivisempi pyöräilykausi alkaa olla ohi. Jostain syystä ei vaan enää saa motivoitua itseään pyörän selkään kuntoilumielessä. Tästä eteenpäin pyörällä tullaan siis luultavasti tekemään vaan hyötyliikkumista paikasta toiseen eli pääasiassa työmatkoja. Ja tätä tulee siis tapahtumaan toki myös talven tullen, joten kokonaan ei pyöräilyä hylätä missään vaiheessa.

Säistä, ja myös vuodenajoista, vielä hieman lisää. Kesän kääntyessä lopuilleen monen kuulee aina kitisevän siitä, miten tulee märkää ja pimeetä ja sen jälkeen vielä pahempaa, kun pimeetä tulee vaan enemmän ja luntakin puskee ja kylmä on ja kaikki on kamalaa. Läheskään jokainen suomalainen ei siis koe meidän neljää vuodenaikaa hienona asiana. Miun mielestä ne on just sitä. Kevään koittaessa olen mielissäni kun luonto alkaa vihertää ja talven ajan varastossa lepäilleen paremman pyörän voi kaivaa käyttöön, ja aloittaa lenkeillä käynnit. Tätä samaa iloa voi jatkaa siinä useamman kuukauden, kunnes syksy koittaa. Silloin nautiskellaan kirpeistä aamuista töihin polkiessa, kaivellaan kynttilöitä esiin ja tunnelmoidaan ensilumia odotellessa. Ja kun lumi sitten saadaan maahan, laitetaan parempi pyörä odottelemaan taas kevättä ja asennetaan terassi-Helkamaan talvigummit alle työmatkoja helpottamaan. Lumivaipan saavuttaessa riittävän paksuuden koittaa jälleen yksi vuoden hienoista hetkistä, kun hiihtokausi alkaa. Ja tätä nautintoa jatkuu siinä muutaman kuukauden, kunnes kierto lähtee jälleen alusta. Eli miulle vaihtelevat vuodenajat ja niiden mahdollistamat erilaiset harrasteet tuovat elämään sopivin väliajoin muutosta. Olen tässä vuosien mittaan huomannut, että jos muuttaisin jonnekin etelänmaille nautiskelemaan "ikuisesta kesästä", kuten moni suomalainen haaveilee, niin todennäköisesti kyllästyisin vallitseviin olosuhteisiin viimeistään vuodessa.

Noh, nyt tuli ehkä vähän vähemmän lyhyesti puhuttua säästä, mutta menköön tämän kerran, hyvän asian puolesta. Tässä vaiheessa siis elellään tuon vuosikierron syysvaihetta, kuntopyöräilyt alkaa olla pyöräilty ja kämmenet vähän syyhyää siihen suuntaan, että miun puolesta se lumi voisi jo vaikka tulla maahan. Toki tässä nyt ehkä vielä se pari kuukautta menee, ja saakin mennä, odotellessa. Koska pitäähän hiihtokauteen ehtiä myös valmistautua. Ja valmistautuminenhan tarkoittaa sitä, että kesällä vähemmällä harrastamisella ollut dementiahiihto on jälleen otettu ohjelmaan. Samalla alkaa myös jo totuttelu hieman aikaisempiin arkiaamujen herätyksiin, jotta ei sitten hiihtelyn alkaessa tule elimistölle shokkina se, että aamukuudelta ollaan jo harjulla huiskimassa. Olen nyt siis tämän viikon ajan heräillyt aamuisin niin, että olen ehtinyt käydä vähän lähipoluilla pyörähtämässä ennen töihin lähtöä. Ja mukavalta on tuntunut. Parina aamuna on jopa jo ollut sellaista raikasta syksyn kirpeyttä ilmassa. 

Tänään kävin sitten ilmeisesti sen tämän kesän/syksyn viimeisen henkien taiston itseni kanssa siitä lähdenkö pyörälenkille vai en. En lähtenyt, vaan päädyin valitsemaan aktiviteetiksi edellä mainitun hiihtokauteen valmentavan lajin. Puolitoista tuntia aurinkoisessa syyssäässä oli vallan mukavaa pyhäpäivän ajanvietettä. Tuossa alla hienossa graafisessa muodossa päivän liikuskelu.

http://www.endomondo.com/workouts/90169052

Tällaisilla aktiviteeteilla siis jatketaan tässä syksyä eteenpäin. Mutta ei pidä huolestua. Vaikka tässä jo hiihdosta intoillaan, niin kuten olen jo aiemminkin lupaillut, pyöräily pysyy jutuissa mukana tavalla tai toisella myös talven mittaan. Fillarnisti vaan on sen verran vaihtelunhaluinen tyyppi, että osan aikaa vuodesta on pakko vähän suksia kuuseen.