Fillarnisti: Kuninkaantie 2016 - 5. päivä: Muurien valloitusta

30. heinäkuuta 2016

Kuninkaantie 2016 - 5. päivä: Muurien valloitusta

Taisin eilisen kirjoituksen lopussa pahoitella etten ottanut vielä pihapiirikuvia majapaikastani, joten korjataan se asia nyt tähän heti alkuun. Tässä siis pari otosta Pilastereiden rakennuksista ja vielä eilisen jatkoksi pari sisäkuvaakin lisää. Käykää ihmeessä tutustumassa ihan paikan päällä, jos Loviisaan päin olette joskus tulossa!


Ja sitten asiaan. Aamiaisen jälkeen linnoittauduin huoneeseeni kirjoittamaan sitä eilisen päivän tekstiä, jonka jälkeen lopulta suuntasin kulkuni kaupungille. Tai oikeastaan varsinainen suunta ja päämäärä oli Laivasilta, jossa oli tarkoitus hypätä vesibussin kyytiin jo toistamiseen tämän reissun aikana. Tein kuitenkin satamaan mennessä pienen kiertelyn keskustassa ja tässä muutama näkymä sieltä. Torilla riitti vilskettä ja torin laidalta bongasin tuollaisen auton mentävän tilan täyttävän pyörätelineen. Saatiin siis jotain pyöräilyaiheista tähänkin päivään sisällytettyä.


Satamaan päästyäni hyppäsin M/S Marian kyytiin ja jätin Loviisan synkkenevän taivaan taakseni. Paatin suuntana oli Svartholman merilinnoitus. Edessä oli tälläkin kertaa n. 40 minuutin mittainen venematka. Rankin venematkasta poiketen on pakko myöntää, että tällä Svartholmaan menevällä reitillä ei kyllä mitään kovin kummoista nähtävää ollut matkan varrella. Mutta nähtävää tai ei, niin perille joka tapauksessa päädyttiin.


Rantaan päästyämme suuntasin suoraan linnoituksen näyttelytiloihin ostamaan lipun opastetulle kävelykierrokselle, jonka oli määrä alkaa vartin päästä siitä kun laiva rantautui. Ja näin myös tapahtui. Asiaan kuuluvaan asuun sonnustautunut opas toivotti meidät tervetulleeksi ja lähti kierrättämään meitä ympäri linnoitusta. Vajaan tunnin aikana tuli käytyä läpi Svartholman historia varsin monipuolisesti. Kiinnostava yksityiskohta linnoituksen historiassa on se, että varsinaisessa sotalaivojen tykkitulessa se ei missään vaiheessa kärsinyt kovinkaan suuria vahinkoja. Sen sijaan siinä vaiheessa kun linnoituksen sotilaallinen merkitys oli jo heikentynyt ja paikka muutenkin päästetty 1800-luvun puolivälissä melko lailla retuperälle, niin Krimin sodan aikoihin paikalle purjehtinut englantilainen laivasto-osasto rahtasi saarelle ruutia ja räjäytti (erään tarinan mukaan laivastokoulun opinnäytetyönä) tyhjilleen jätetyn linnoituksen siihen kuntoon mitä se hyvin pitkälti tänäkin päivänä on. Pahuksen englantilaiset!


Opastetun kierroksen päätteeksi kello oli sen verran, että Saksan F1-kisan aika-ajot oli juuri alkamassa. Niinpä suuntasin kulkuni saaren ravintolaan nauttimaan lohikeittolounasta ja seuraamaan miten Kimin käy. Ja ihan hyvin kävi, oli 5.


Lounastelun jälkeen kiertelin vielä jonkin aikaa linnoituksen näyttelytiloissa paluukyydin lähtöä odotellessa.


Jos oli taivas synkän oloinen Loviisasta lähdettäessä, niin vielä synkemmältä se näytti lähdön hetkellä Svartholman päässä. Jollain kumman tuurilla onnistuin kuitenkin välttämään sateet tämän päivän aikana.


Myös huomisen osalta yksi päivän tavoitteista on sateen välttely. Loviisan ja Porvoon paikkeille on huomiseksi lupailtu jonkin verran sadekuuroja puolenpäivän aikoihin, joten saa nähdä miten käy. Tarkoitus olisi lähteä ajoissa aamulla liikkeelle, jotta olisin jo mahdollisimman pitkällä siinä vaiheessa, jos sieltä jotain märkää alkaa taivaalta tippumaan. Huomisen toinen tärkeä tavoite on tietysti se, että saan itseni asetettua säästä riippumatta jonnekin sopivaan paikkaan klo 15 mennessä, kun Saksan formulakisa alkaa. Eli monenlaista kilvanajoa on huomiselle tiedossa!

Ei kommentteja: