Fillarnisti: joulukuuta 2012

23. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 23/24

Reidar tykkää jouluaaton lähestyessä paneutua erilaisten pelien ja leikkien pariin. Niiden avulla aika kuluu mukavasti ja pukin odottelukin unohtuu hetkeksi.

Reidarin ajanvietesuosikkeja ovat palapelit. Reidar tykkää pyöriä ja möyriä palapelin paloissa, sekoittaa niitä oikein kunnolla ja puhallella niitä ilmaan. Koskaan niistä ei valmista palapeliä ainakaan Reidarin toimesta muodostu ja yleensä hän joutuu ainakin henkisesti palapelin selättämäksi, mutta kukin nauttikoon asioista siltä kantilta mihin omat kyvyt riittää.



22. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 22/24

On taas Reidarin käytännön vinkkien aika.

Kun lämpömittari näyttää reippaasti pakkasta (toivottavasti vain ulkona), niin myös sisätiloissa kannattaa varustautua sen mukaisesti. Vaikka Reidar onkin varsin lämminverinen kaveri, niin kyllä hänkin tarpeen mukaan talvipakkasilla hankkiutuu lisälämmikkeen pariin.

Ja nyt ei siis puhuta mistään sisäisestä lämmikkeestä vaan ihan konkreettisesta villasukkaan sukeltamisesta. Siellä sukassa sohvan nurkassa nököttäessä kelpaa sitten katsella ikkunasta tinttejä tai telkkarista tonttuja. Ja voi sitä sisäistä lämmikettäkin olla mukana jos aivan välttämätöntä on.



21. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 21/24

Huh huh! Reidar tässä joulutohotuksissaan meinas ihan kokonaan unohtaa oman rakkaan kalenterinsa. Palataanpa siis äkkiä oikeille raiteille.

No niin, Reidarhan sai eilen postissa uutta vuotta enteilevän räjähdemainoksen ja selvää lienee on, että innostus tästäkin asiasta oli taas jotain aivan naurettavaa.

Juu, aivan oikein arvasitte, Reidar haluaisi olla ilotulite. Räiskyvä ja värikäs uudenvuodenraketti, kuten muodostaankin voi hyvin päätellä. Tällä kertaa on kyllä jo melkein pakko pitää sormia ristissä, jotta tämä Reidarin toive ei missään vaiheessa käy toteen.



20. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 20/24

Reidar on rakastunut!
Tai Reidarilla on jo joulu!
Tai ainakin siltä siitä tuntuu.
Reidar on nimittäin löytänyt jälleen uuden ystävän ja tällä kertaa yhteenkuuluvaisuuden tunne on vahvempi kuin koskaan.

No joo, luontevaa kanssakäymistä ajatellen kokoero toki on melkoinen. Ja onhan se myös hieman outoa pitää elotonta kapistusta ystävänään. Reidarin aiempiin edesottamuksiin suhteutettuna tämä vaikuttaa kuitenkin kohtalaisen tavalliselta toiminnalta.

Ja Reidarin puolustukseksi voi sanoa, että onhan niitä muitakin omituisia tapauksia.



19. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 19/24

Reidar haluaa muistuttaa kaikkia siitä, että vaikka joulun aikaan tuleekin mässäiltyä ja herkuteltua, niin välillä kannattaa ottaa sekaan myös kevyempiä herkkuja.

Nämä kevyemmät herkut ovat tietenkin hedelmiä ja niistähän Reidar tykkää. Tähän aikaan vuodesta erinäiset mandariiniklementiinisatsumat ovat parhaimmillaan ja niitä Reidarinkin on helppo syödä, koska ovat enimmäkseen vettä. Sen kun vaan imeskelee.

Reidarin suosikkihedelmä on kuitenkin banaani, joka jo ulkomuotonsa puolesta on niin lähellä Reidarin omaa solakkaa olemusta, että hän vallan herkistyy aina banaanin nähdessään.



18. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 18/24

Reidar on vuosien varrella huomannut, että pumppuna oleminen ei ole ihan kevyttä puuhaa. Vaatii melkosia keuhkoja ainakin tuon kokoiselta kaverilta se homma.

Niinpä Reidar yrittääkin aina silloin tällöin kuntoilla erinäisin tavoin. Yleensä siitä ei mitään valmista synny ja kehittyminen jää fyysistä jaksamista enemmän vain henkisen karaistumisen puolelle. Silkalla sisulla siis tekee jatkossakin Reidar omaa työtään.



17. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 17/24

Palkkioksi eilisestä laiskottelusta ja kiukkuilusta Reidar sai viettää tovin jos toisenkin raittiissa ulkoilmassa. Oppiipahan olemaan.

Ja luulisi oikeastaan olevan tyytyväinen, koska muiden epämääräisten toiveiden lisäksi Reidarilla on myös halu toimia joulukoristeena. Noh, siinäpä nyt koristaa oven pielessä.


16. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 16/24

Tänään Reidarilla on ollut sunnuntai ja Reidaria on selvästi laiskottanu. Ei ole ajallaan saanut edes kalenterin luukkua avattua.

Lisäksi Reidar on tänään säikytellyt viatonta piruparkaa! Tästä Reidar kyllä kuulee vielä. Kurinpitotoimia odotellessa!



15. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 15/24

Liekö kukaan huomannut, mutta kahden edellisen päivän kuviin oli Reidarilta hassun hauskasti jäänyt aivan väärät luukkujen numerot. Siinä tuli kolmena päivänä peräkkäin mukamas avattua 12. päivän luukku. Tilanne on nyt korjattu ja voisi ajatella Reidarin häpeävän tilannetta suunnattomasti.

Vaan kun ei häpeä. Reidarin arvoihin ei millään muotoa kuulu erinäinen tarkkuus tai täsmällisyys, joten tällaisia tilanteita pääsee syntymään alvariinsa. Mutta on Reidarilla sentään jotain arvoja. Reidar tykkää luomusta. Kaiken pitää olla Reidarilla luomua! Luomumysliä, luomujogurttia, luomuleipää, luomutonttuja. Erityisen ylpeä Reidar on luomuviiksistään. Paitsi, että eivät ole luomuviikset. Ihan silkkaa tekokuitua on joka haiven. Mutta ei kerrota sitä Reidarille. Eläköön harhassaan.



14. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 14/24

Reidarin ajantaju ei aina ole ihan maailman terävintä luokkaa. Oikestaan Reidar ei kovinkaan usein hahmota lainkaan missä vaiheessa päivää, viikkoa, kuukautta tai vuotta ollaan menossa. Se että Reidar aloitti tämän joulukalenterinsa oikeaan aikaan on puhdas sattuma.

Kun Reidarin harhaiseen ajantajuun vielä sekoittaa äärimmäisen lyhyen muistin ja kärsimättömyyteen, niin soppa on valmis. Kesken joulun odotuksen Reidar voi saada päähänsä ajatuksen, että koska se joulu ei vielä ole tullut, niin se onkin todennäköisesti jo mennyt ja hauskaa oli ja nyt on jo syytä siirtyä odottamaan seuraavia juhlahetkiä, joista nyt ensimmäisenä sattuu ajallisesti täysin väärässä järjestyksessä tulemaan mieleen vaikkapa vappu, joten HAUSKAA VAPPUA!

Pitää vielä varoittaa kaikkia, että jos satutte Reidariin törmäämään joulun aikana, niin vahtikaa ettei se pääse lähelle joulukuusta. Olettaisi sen todennäköisesti hyväksi juhannuskoksi ja tuikkaisi tuleen. Joten ollaan tarkkana!



13. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 13/24

Lucian päivän kunniaksi Reidar ottaa tänään rauhallisesti ja toivottelee vain tylsästi kaikille lämpimän sydämellisiä ajatuksia koko komeudellaan.



12. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 12/24

Puolivälissä joulun odotusta mennään ja Reidar on aivan täpinöissään. Reidarilla on useampiakin joulukalentereita, joita hän aina aamuisin aukoo ja jokainen luukku lisää joulun odotuksen jännitystä. Suosikki on kuitenkin vanha kunnon suklaakalenteri, jolla aamut lähtee makeasti käyntiin. Ja koska kalenterin suklaat ovat sellaisia peruskonvehdin kokoisia, niin Reidarin kaltaisella hampaattomalla ja kielettömällä kaverillahan menee oikeastaan koko päivä mukavasti siinä kun yrittää hitaasti mutta varmasti saada suklaan syötyä.

Tämän vuotisen suklaakalenterin parissa aika kuluu muutenkin kuin siivillä, sillä Reidar voi oman harhaisen mielensä sopukoissa kuvitella olevansa mukana tuossa talvisessa pulkkamäkiriehassa.


10. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 10/24

Pysytään ystävien parissa. Erinäisten konkreettisten ystävien lisäksi Reidarilla on myös muutamia oudompia virtuaalisia ystävyyssuhteita.

Yksi näistä Reidarin juuri nyt ajankohtaisista virtuaaliystävistä on tietysti Gävlen olkipukki. Lisäjännitystä Reidarille tähän ystävyyteen tuo se, että koskaan ei aamulla tiedä onko olkipukki enää hengissä vai onko se jo tuikattu tuleen. Viime vuonna pukki poltettiin heti joulukuun alussa, joten syystäkin Reidar pitää tämän vuotista ystävyyssuhdetta jo kunnioitettavan pitkänä.


Gävlen olkipukin eloa voi seurata osoitteessa: 


9. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 9/24

Joulun alla on mukava viettää aikaa ystävien parissa. Kaikista epätodennäköisyyksistä huolimatta Reidarillakin on ystäviä. Jopa useampia.

Näin juuri joulua lähestyttäessä Reidar on ottanut tavaksi pysyä mahdollisimman läheisissä ja lämpimissä väleissä erityisesti tonttuystävänsä kanssa. Joku voisi sanoa tätä taikauskoisuudeksi, mutta Reidarin mielestä kyse on vain normaalista joulun aiheuttamasta herkistymisestä. Reidaria tosin hieman häiritsee se, että vaikka tonttu muuten onkin oikein mainio heppu, niin aina joulua edeltävinä viikkoina tämä tuppaa olemaan varsinainen kyylä ja kyttääjä.


8. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 8/24

Reidarin kultturellit harrasteet saavat jatkoa. Tämän omaelämäkerrallisen seurannan alussa tuli jo todettua Reidarin kiinnostus kirjallisuutta kohtaan. Tämän lisäksi Reidar on myös innokas elokuvaihmi... pumppu... otus!

Kirjojen osalta Reidar yrittää vielä pitää jonkinlaista intellektuellia imagoa yllä (vaikka onkin sitä mieltä, että osan kirjoista voisi polttaa lukemisen jälkeen), mutta elokuvien kohdalla hän on melko kaikkiruokainen ja myötämielinen. Toki suosikkilistalta löytyy klassikkoelokuvia, mutta Reidarin mielestä perikato ei kohtaa vaikka kaikkia elokuvia ei sellaisiksi voisikaan laskea. Reidarin pahin painajainen ennen joulua onkin se, että elokuvia ylipäätään olisi liian vähän katseltavaksi.


7. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 7/24

Vaikka Reidar viihtyykin keittiössä ruuanlaiton seuraamisen parissa ja nautiskelee monenlaisista ruuista, niin itsenäisyysjuhlinnan jälkeisiin tunnelmiin hän hakee yleensä aina ravintoa läheiseltä ravitsemisyrittäjältä.

Tai hakee ja hakee, ei tietenkään hae. Milläs haet. Sen sijaan Reidar rimpauttaa puhelimella tai laittaa tilauksen netitse, ja kohta on apetta edessä ja voi alkaa odotella viikonloppua.



6. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 6/24

Reidar ja itsenäisyys.

Kyllä, Reidar tykkää itsenäisyydestä ja olisi myös itse mielellään täysin itsenäinen. Vaan hankalaahan se tämäkin on Reidarille. Kädetönnä ei voi oikein itsenäisesti tehdä mitään, jalatonna hankala itsenäisesti liikkua mihinkään ja suhteellisen suppeella ajattelukyvyllä vaikeaa tehdä mitään omia päätöksiä tahi tuoda järkeviä ajatuksia julki.

Mutta aina ja kaikkialla ja kaikissa tilanteissa Reidar on kuitenkin hengessä mukana!

Hyvää itsenäisyyspäivää!



5. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 5/24

Reidar on eilisestä asti tuijotellut hypnoottisena ikkunasta ulos yhdellä ainoalla suurella mustalla silmällään. Nauliintunut katse on seuraillut taivaalta alas leijailevia lumihaituvia, jotka ovat hiljalleen peittäneet maata yhä paksunevana kerroksena.

Tähän neuroottiseen tapitukseen on syynä Reidarin hurahtaminen hiihtoon. Näin siitäkin syystä vaikka hiihto ei Reidarin fysiikalle sovi yhtään sen paremmin kuin jo aiemmin esillä ollut tenniskään. Luultavasti Reidarin fanaattisuus johtuukin lajia enemmän vain siitä, että suksisauva nyt sattuu olemaan olemukseltaan samanlaisen putkimaisen solakka kuin Reidar itsekin. Reidarin voikin nähdä usein tarrautuneena suksisauvan kylkeen suorastaan hysteerisellä innolla.



4. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 4/24

Joulun alla Reidar viihtyy erityisen hyvin keittiössä ja tietysti ruuanlaiton parissa. Padat ja laatikot saavat Reidarin jakamattoman huomion. Purukaluston rajallisuudesta johtuen liemiruuat ovat Reidarin suosikkeja.

Itsehän Reidar ei tietenkään ruokaa laita, koska siitä ei mitään tulisi, mutta hän seuraa äärimmäisen kiinnostuneena muiden ruuanvalmistusta. Reidar ottaa itselleen keittiöstä aina hyvän paikan, josta voi tarkkailla kokkailun etenemistä. Ja josta hänen on helppo syöksähtää putoavien ruuanmurenien perään imaistakseen ne kitusiinsa.



3. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 3/24

Kirjallisuusharrastajuuden lisäksi Reidarin intohimona on antaa itsestään aina sporttinen vaikutelma, missä ikinä hän sattuu kulkemaankaan.

Yksi Reidarin suosikkilajeista on tennis, jota hän harrastaa useita kertoja viikossa. Tai harrastaisi, jos siitä vain jotain tulisi. Kädettömänä pötkönä Reidar on tennispelaajana äärimmäisen huono. Pallopoikana toimiminenkaan ei suju paljoa paremmin. Käytännössä Reidarin tennisharrastus rajoittuukiin pikkulasten leikkitennismailana toimimiseen.



2. joulukuuta 2012

Reidar Joulupumppu 2/24

Reidar Joulupumppu on innokas lueskelija ja hän käyttää myös joulun alla paljon aikaa kirjojen parissa. Ulkopuolisille Reidar haluaa antaa käsityksen, että hänen lempikirjallisuuttaan ovat erinäiset enemmän tai vähemmän klassikkoteokset. Todellisuudessa Reidar kuitenkin lukee mieluiten polkupyörän korjausopasta.

Tai eihän Reidar mitään lukea osaa. Kuvia katselee. Onneksi romaaneissakin on kivoja kansikuvia.




1. joulukuuta 2012

Fillarnistin joulukalenteri aukeaa!

Reipasta ja railakasta joulukuun 1. päivää kaikille!

Nyt on vihdoin lupa alottaa joulun odotus aivan virallisesti. Päätin omalta osaltani kantaa korteni tähän kekoon ja kehitellä jonkin sorttista joulukalenteria Fillarnistin seuraajien riemuksi tai rasitteeksi. Näkökulman voi kukin valita mielensä mukaan.

Koska suklaakalenteri on näin netin välityksellä kirjaimellisesti aika mauton idea enkä laulaa tai piirtääkään osaa, niin ajattelin, että ehkäpä elämäkerrallinen joulukalenteri sopisi tähän kuin lakki päähän, torttu suuhun tai tiuku ohjaustankoon.

Säästän teidät kuitenkin omalta elämäkerraltani ja annan jouluilon levittämisen vanhan ystäväni tehtäväksi. Joten saanko esitellä, Fillarnistin joulukalenterin päähenkilö ja oman elämänsä sankari...

Reidar Joulupumppu!


Reidar on hieman vaitonainen kaveri, mutta on kuitenkin luvannut johdatella teidät lukijat näiden tulevien viikkojen aikana kohti rauhaisaa joulun viettoa. En tiedä mitä kaikkea Reidar on mielessään kehitellyt kerrottavaksi, mutta se selvinnee matkan varrella.

Mukavaa joulun odotusta itse kullekin ja pysytelkää kuulolla!