Hei me tuunataan!

Tää kirjotus tulee nyt oikeestaan jo yli kuukauden myöhässä, mutta eipä tuo varsinaisesti mitään haittaa. Pientä taustotusta tähän kuitenkin vois kertoa.

Taisin Tour de Pohjanmaa -reissun ennakkoturinassa mainita hankkineeni pyöräilykengät, vaikka lukkopolkimia ei pyörässä vielä ollukaan. Tähän asiaan tuli muutos oikeestaan jo reissun viime metreillä. Olin jo aiemmin päättäny hankkivani lukkopolkimet reissun jälkeen. Niinpä hoidin asian kuntoon jo reissun aikana ja laitoin poljintilauksen menemään. Ajotus osu jopa niin nappiin, että polkimet saapui lähipostiin samana päivänä kun kotiuduin reissulta. Pääsin siis asennushommiin heti reissua seuranneena päivänä.

Polkimiksi valikoitu Shimanon M324-polkimet, jotka on ns. hybridipolkimet. Polkimien toisella puolella siis on lukot ja toista puolta voi käyttää ihan tavallisellakin tossulla. Sopii hyvin tällaseen vaihtelevaan arkipyöräilyyn.

Mutta kuten kaikki pyöräilyä harrastavat tietää, niin kaikkea teknistä huttua tärkeempäähän hommassa on se, miltä pyörä näyttää. Tästä syystä polkimetkaan ei kelvannu sellasenaan, vaan niihin piti saada hiukan uutta ilmettä ennen paikalleen laittamista. Edessä oli siis käynti Biltemassa, jonka jälkeen muodonmuutos eteni lyhykäisyydessään seuraavasti:

Arkojen paikkojen suojaus elmukelmun ja maalarinteipin avulla.

Pohjamaalia pintaan muutama kerros.

Tämän jälkeen varsinainen väri.

Vielä pari lakkakerrosta ja suojateipit pois.

Ja kaiken tämän jälkeenhän pyörä näyttääkin jo paljon nopeemmalta!

Värivalinta ei aivan millilleen osunu yhteen (kuvista puuttuvien) pyörälaukkujen kanssa, mutta kaikkeen tottuu. Näin nyt reilun kuukauden jälkeen tosin huomaa, että pieni laiskuus vähän kostautui. Koska en tullu karhentaneeksi maalattavaa pintaa, niin etenkin oikeanpuolimmaisen polkimen ulkosyrjistä maali on jo kulunut jonkin verran pois. Jossain vaiheessa pitää siis varmaan ainakin noiden pintojen osalta suorittaa uudelleenmaalaus ihan kunnolla. Mutta sen aika on sitten joskus. Tämän syksyn voi vielä hyvin sujutella hiukan kuluneellakin tulipunaisella poljennalla!

Sääntötuputusta

Jatketaanpa vielä hiukan tätä jo hyvin liikkeelle lähtenyttä liikennekeskustelua. Tai tällä kertaa ei nyt paljon keskustelua tässä oo tarjolla, mutta hyvää muistin virkistystä ja sääntöjen kertausta senkin edestä.

Facebookin puolella tämän jo jaoinkin ja nyt siihen törmää siis täälläkin. Nimittäin tähän Liikenneturvan Jalan ja pyörällä -oppaaseen. Kyseessä on varsin selkeä opas siitä, missä ja miten pyöräilijöiden, jalankulkijoiden ja muiden kevyen liikenteen väyliä käyttävien tulisi kulkea. Tämän lisäksi opus on erittäin suositeltavaa luettavaa myös autoilijoille.

Joten nyt kaikki palauttamaan mieleen, miten liikkue teillä, jotta sopu säilyy ja meno on turvallista.

Ja mikäli joku ei jo tekstin seasta tota linkkiä hahmottanu, niin tässä vielä ihan konkreettisesti osotteen kera: http://www.liikenneturva.fi/vanhat/118/Jalanjapyoralla_opas.pdf.

Ellei vieläkään valjennu, niin KVG.

kuva: Liikenneturva

Liikennekulttuurinen kommenttipostaus

Eilinen päivä oli valehtelematta yks miun pyöräilyhistorian, ja etenkin some-historian, mielenkiintoisimmista. Tuota liikennekulttuurivideota koostaessa aattelin, että ehkä tää nyt jotain kommentteja herättää, mutta ihan näin valloilleen ryöpsähtänyttä keskustelua en osannu odottaa. On siis heti alkuun paikallaan antaa kiitokset YLE Pohjois-Karjalalle ja YLE Uutisten Suora linja -ohjelmalle asian jakamisesta. Ja vielä suurempi kiitos kaikille teille, jotka olette jakaneet videota eteenpäin ja täällä blogin puolella tai YouTubessa sitä kommentoineet. Keskustelu on paikotellen ollut suorastaan hersyvää :) Kaikkiin kommentteihin vastaamiseen menisi ikä ja terveys, mutta jotain pientä yhteenvetoa tässä vois koittaa useamman kerran esiin nousseista asioista tehdä. Joskin näihinkin kaikkiin kommentoijat ovat jo toinen toisilleen vastailleet.

Päällimmäisenä nousee esiin tämä sana 'joustavuus'. Sehän on selvä, että sujuva liikenne vaatii sillon tällön joustavuutta puolin ja toisin. Se mikä näissä pyöräilijöiden ja autoilijoiden välisissä tilanteissa kummastuttaa, on joustavuuden vaatiminen pääasiassa vain pyöräilijöiltä. Toisin sanoen näissä esimerkkitapauksissakin väistämissääntöjä rikkovaa autoilijaa puolustellaan ja sen varjolla pyöräilijältä odotetaan joustavuutta, jotta liikenne olisi sujuvaa. Ja mikä hauskinta, niin noissa tilanteissahan sitä joustavuutta on omasta puolestani ollut vaikka kuinka ja paljon. Jos en olisi tilanteissa joustanut, niin olisin löytänyt itseni aika monen auton kyljestä. Noita edellä mainittuja väistämissääntöjä on jo kiitettävästi käyty videopostauksen kommenteissakin läpi, mutta kerrataan nyt vielä ne kaksi oleellisinta, mitkä videon tilanteissa tulivat esiin. Eli kun tulet kolmion takaa, väistät kaikkea liikennettä vauvasta vaariin ja kääntyessäsi väistät risteävää liikennettä. Tämän monimutkaisemmasta asiasta ei ole kyse. Niin, ja se sininen Yaris(?) kääntyi päätieltä vasemmalle.

Videon pätkiä kuvatessa ei mitenkään tieten tahtoen tai tarkotuksella hankkiuduttu hankaliin tilanteisiin, tai yritetty saada talteen mahdollisimman vaarallisia hetkiä. Tarkoituksena oli vain kuvata esimerkkejä teillä liikkuvien yleisistä asenteista ja toiminnasta. Yksikään tilanteista ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, ehkä pois lukien se kadun reunasta u-käännöksen tehnyt tapaus. Mutta hänkin sentään näytti vilkkua :) Ehdin ja pystyin siis hyvin ja hallitusti varautumaan jokaiseen tilanteeseen. Tämä ei kuitenkaan poista sitä yksinkertaista tosiasiaa, että risteystilanteissa liikennesääntöjä rikkovana osapuolena oli aina autoilija.

Kolmantena asiana tässä voisi nyt vielä mainita tuon kansaa puhuttaneen tilannenopeuden. Kuten jo kommenteissa vastasin, niin tilannenopeus näyttää videolla suuremmalta mitä se todellisuudessa on. Heitin tuolloin arviona arkipyöräilynopeuteni olevan n. 20 km/h. Eilen kotiin polkiessani tarkkailin sitten nopeuttani. Mittari kertoi työmatkan keskinopeudeksi 21,3 km/h ja huippunopeudeksi matkan ainoassa alamäessä 27,3 km/h. Suoraa risteyksetöntä pätkää mennessäni nopeus oli 23 km/h. Maltillisen ajonopeuden lisäksi omaan ajotapaan kuuluu risteyksiin tullessa vauhdin himmaaminen (joka sekään ei videokuvassa selvästi erotu) ja muun liikenteen tarkkailu. Rohkenen väittää, että mikäli risteyksiin tultaisiin kuvaillun kaltaisesti "kuin viimeistä päivää", niin yksikään näistä tilanteista ei ois päättynyt noinkaan joustavasti.

Tässä nyt nämä muutamat oleellisimmat asiat, mitä mieleen nousi ja mistä keskustelua on syntynyt. Vielä uudemman kerran kiitokset kaikille videota ja blogilinkkiä jakaneille sekä kommentoinneille. Toivottavasti keskustelu liikennekulttuurin ja ilmapiirin parantamiseksi jatkuu mahdollisimman monella tasolla.

Ja tähän loppuun mykistyneen olon aikaan saaneet tilastotiedot.

Blogin latauskerrat eilisen ja tämän päivän aikana: 13 759

Videon katselukerrat YouTubessa: 12 911

Kiitos!

Joensuun liikennekulttuuria

Monet pitää Joensuuta pyöräilykaupunkina. Ja kyllähän se sitä onkin jos vaikkapa mietitään pyöräteiden määrää ja pyörällä liikkuvien määrää kaupungilla. Silti sitä aika säännöllisesti hieman nyppiintyy, kun täällä suhailee pyörän kanssa. Karkeasti ottaen lähes päivittäin löytäisi itsensä jonkun auton alta/kyljestä/päältä, jos ajelisi sillä oletuksella, että muut huolehtii velvollisuuksiensa täyttämisestä. Toisin sanoen väistäisivät sillon kun väistää pitää.

Toistuvista tilanteista innostuneena aloin kesän alussa taltioimaan pääasiassa työmatkojeni tapahtumia videokameralla. Välillä kamera tietysti unohtui kotiin tai se jäi laittamatta päälle tai akku loppui, mutta lopputulemana sain kuitenkin jotain kesän aikana kasaan.

Tässä siis lyhyt tiivistelmä Joensuun liikennekulttuurista pyöräilijän silmin. 

Yhteenvetoa tämän postauksen saamien kommenttien pohjalta löydät täältä: http://fillarnisti.blogspot.fi/2013/08/liikennekulttuurinen-kommenttipostaus_31.html

Tour de Pohjanmaa - Jälkipöhinät

Nyt on ehkä sen verran jo vettä virrannut ja aikaa kulunut, jotta on sopiva hetki vähän summailla yhteen reissufiiliksiä. Tekstin sekaan heittelemäni kuvat ei nyt välttämättä liity käsiteltäviin asioihin, vaan ovat enemmänkin vain rikkomassa loputonta tekstitulvaa.

Jonkin sortin tiivistyksen vois tehdä tähän heti alkuun ja todeta kaiken menneen erittäin hyvin. Ja nyt kun sanoin näin, niin varmaan tässä eteenpäin kirjottaessani alan kohta muistamaan erinäisiä juttuja, jotka ei ollu erittäin hyviä, mutta perutaan toi äskeinen toteamus sitten jos niin käy. Lähdetään tarkastelemaan mennyttä vaikkapa nyt niiden linjausten pohjalta, mitä reissun osalta tein ennakkoon. Niitähän oli mm. sellasia kuin: pois metsätaipaleilta, reitin varrelle ihmisiä/kyliä/kaupunkeja aiempaa enemmän ja päivämatkat lyhyemmiksi.

Ennakkoon minua ”peloteltiin” useammankin ihmisen toimesta sillä, että Pohjanmaalla on tasasen tylsää, tai ehkä tylsän tasasta polkea. Tämä pelottelu osottautu suurelta osin täysin katteettomaksi. Kyllä, olihan siellä paljon tasasia pätkiä, mutta kaikkien oletusten vastasesti korkeuserojakin löytyi. Aiempiin reissuihin verrattuna ne vaan oli tällä kertaa maltillisempia ja kaikin puolin mukavia. Etapeille osui useasti kohtia, joissa ensin ajeltiin kuin huomaamatta hiljalleen ylöspäin ja seuraavaksi saikin sitten lasketella kilometrikaupalla samanlaista loivaa myötälettä alaspäin. Ja tällaset osuudethan on mitä parhaimpia pyöräillä. Nousut ei juuri tasamaata enempää rasita ja laskupätkillä vauhti pysyy yllä vaikkei paljon asian eteen edes tee.

Nämä kaikki maltillisesti polveilleet tiet myös kulki suurimmaksi osaksi muualla kuin metsän keskellä. Toki muutamia paikkoja oli, missä metsä oli vallitsevana maisemana, mutta pääasiassa mentiin kuitenkin peltoaukeiden ja pienempien sekä isompien asutuskeskittymien läpi. Ja mikä mukavinta niin ne kaikkein aukeimmatkin peltotaipaleet olivat kuitenkin tasasesti asutun olosia. Missään vaiheessa ei tullut sellasta oloa, että polkisi keskellä ei mitään. Oltiin siis koko ajan ihmisten ilmoilla. Tämä oli sikäli mukavaa, että jos jotain ongelmia ois ilmaantunu, niin apua luultavasti ois saanu aika läheltä. Vähänkin isompia asutuskeskuksia osui myös reitille sopivin välein. Matkat palvelusta (kuten kaupat, ravintolat) toiseen oli hyvinkin inhimillisiä, eli huolto pelasi.

Mitenkäs sitten päivämatkojen kanssa kävi? Hyvinhän niiden kanssa kävi. Edellisten reissujen 90 km/päivä tahdista pudotettiin nyt summittaisten laskelmien perusteella lukemiin 68,25 km/päivä. Alunperin olin mielessäni aatellu sellasia 60-70 kilsan päivämatkoja ja kyllähän se just ja just niihin rajoihin jäi. Heti toisena varsinaisena ajopäivänä rykästy 92 km oli ainut päivä, jollon päivämatka meni reippaasti yli ton suunnitellun. Muina päivinä pysyttiin jonkinlaisen virhemarginaalin sisällä. Lyhin päivä oli torstain Pietarsaari - Kokkola välin 52 km, josta siitäkin ainakin 6-7 kilsaa tuli illan ruokareissun ansiosta.

Ja kun nyt näihin numeroihin päästiin, niin jatketaan niillä. Miulle ehdotettiin jo reissun aikanakin, että kertoisin minkä hintaisissa majapaikoissa yöni vietin. Lupasin tehdä niistäkin jotain yhteenvetoa jälkikäteen ja aattelin pitää lupaukseni. Majapaikkojen valintaan toi oman ongelmansa se, että olin melko sesonkiaikana liikkeellä eli kaikki idylliset ja edulliset pikkupaikat olivat täynnä jo valmiiksi. Osin siis olosuhteiden pakosta majotukset painottu hotelleihin, joissa nyt ei tietenkään sinällään mitään vikaa ole. Palvelu pelaa ja fasiliteetit on useimmiten hyvät pyörällä liikkuvaa ajatellenkin. Mutta kyllä sitä mieluiten silti etsisi juuri niitä Brinkin Vanhan Pappilan kaltasia paikkoja, jotka erottuu valtavirrasta. Eikä tähän siis syynä ole hinta vaan sellasten paikkojen persoonallisuus ja useimmiten myös kotoisuus, jollasta hotelleissa ei saa. Näistä seikoista johtuen majotusten keskihinnaksi tuli 79 e/yö. Tähän ainoan selvän poikkeuksen toi Pappilan 48 euroa. Yhteensä majoitukset verotti reissukassaa reilun 600 euron verran.

Ruokailujen osalta pysyin mielestäni suht maltillisella tasolla. Kaikki siirtymäpäivätkin mukaan laskettuna syömiseen meni keskimäärin 35 e/päivä eli yhteensä 350 euroa. Päivän ruokamenot piti pääsääntösesti sisällään yksi tai kaksi välipala-/jäätelötaukoa, kevyen lounaan ja illalla sitten vähän runsaampi ruokailu. Kuten taisin jo jonkun päivän kohdalla mainita, niin näiden reissujen yksi hyvä puolihan on siinä, että voit aika vapaasti syödä mitä haluat. Asfaltti nielee kuitenkin kaiken päivän aikana.

Muita reissukuluihin laskettavia juttuja oli vielä tietenkin bussisiirtymät reissun alussa ja lopussa. Tämä kustansi pyöreesti 80 euroa/suunta. Paluumatkalla kuljettaja ei viitsinyt rahastaa pyörästä erikseen, kun maksaa kuulemma muutenkin jo niin paljon tulla Oulusta Joensuuhun. Sain siis reilun 5 euron alennuksen paluumatkasta. Kun nämä kaikki kustannukset ynnätään yhteen ja lisätään vielä jotkut satunnaiset energiajuoma-/patukkatäydennykset, niin reissun kokonaiskustannuksiksi saadaan vajaa 1200 euroa, tarkalleen 1163 euroa. Tässä kohtaa joku varmaan on aivan pöyristyny ja toteais, että samalla rahalla vois olla vaikka pari viikkoa etelässä. Niin varmaan vois, mutta voi sen käyttää myös muuhun.

Toivon, että nää laskelmat päätyis mahdollisimman monen matkailualan ammattilaisenkin silmiin. Yllättävän moni alan ns. asiantuntijakin kun edelleen elää siinä oletuksessa, että kaikki pyörämatkailijat pyrkii reissaamaan mahdollisimman halvalla, nukkuen teltassa tien varrella tai leirintäalueella ja laittavan omat ruokansa trangialla. Näinhän asia ei ole, vaan pyörämatkailijoissa on laidasta laitaan olevaa väkeä, kuten muissakin matkailijoissa. Oma reissufilosofia on sen suuntanen, että mukavuudenhalusena en oo kiinnostunu reissaamaan teltan ja trangian kera, mutta tarkotuksena ei oo myöskään elellä mitenkään tuhlaillen. Ja ainakin näistä euroista suurin osa jää tänne koti-Suomeen eli kansakunnan hyväksi tässä on tullu ahteriaan rääkättyä! Odotan siis Suomen hallitukselta jonkinlaista huomionosotusta kotimaan talouden tukemisesta.

Huh huh, tässähän alkaa tekstiä olla jo kohta enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi. Ja lämminkin tuppaa tulemaan tässä. Jos jotain kuitenkin vielä. Noiden jo läpi käytyjen suurten linjojen lisäksi tein satunnaisia pikku juttuja vähän eri tavalla kuin aiemmin. Yksi idea oli jatkuvan kännykkäkartan kyttäämisen sijaan kirjotella kunkin päivän reitti pääpiirteittäin paperille ja edetä näiden ohjeiden mukaan. Homma toimi mallikkaasti ja karttaa piti vilkaista silloin tällöin oikeastaan vain kaupunkeihin saavuttaessa varmistuakseni oikeasta reitistä. Suurin osa suunnistuksesta sujui siis tällasilla lapuilla.

Jaa sekavan näkösiä? Selkeys ja loogisuus on katsojan silmässä. Toinen oikeastaan vieläkin pienempi, mutta elämää helpottanut ahaa-elämys on tässä!

Ei, miulla ei ollu mukana löylytuoksua, vaan tossa pullossa kulki pyykinpesuaine. Pullon osalta piti vaan soveltaa, kun en ennen reissua edes Prisman muovitörppöosastolta löytäny asianmukasta pulloa. Piti siis ostaa tuo ja vaihtaa sisältö. Aiemmilla reissuilla oli siis ollu mukana pyykkipulveria Minigrip-pussissa, mutta pulverihan nyt ei käsipyykissä ole se kaikkein kätevin. Nyt siis edistyttiin tässäkin asiassa ja pyykinpesu oli helppoa ja sujuvaa. Eikä vaatteet edes pahemmin haissu hunajalle tai eucalyptukselle.

Vielä ihan tässä loppumetreillä haluan nostaa esiin bussimatkailun mukavuuden. Täytyy myöntää, että ennakkoon oli vähän jännitys siitä, miten puuduttavaa istumista se tulisi olemaan. Mutta ilokseni voin todeta olleeni hitusen väärässä. Vaikka matkat olikin aika pitkiä, niin bussissa on kyllä verrattain mukava matkata. Penkit on omasta mielestä mukavammat kuin junissa, autossa oli ainakin näinä kahtena kertana tosi rauhallista (vertaa esim. junan käytävällä juoksevat ja huutavat lapset) ja tällasilla pitkillä matkoilla auto kuitenkin pysähtyy sillon tällön vartiksi tai pitemmäksikin aikaa, jolloin voi käydä jalottelemassa. Tai hakemassa vaikka teetä asemalta tai jäätelöä lähikaupasta. Ja missään vaiheessa ei tarvii pelätä, että joku epäkuntonen kiinnitysratkasu naarmuttaa pyörää. Joten ainakin tässä vaiheessa liputan vahvasti bussin käytön puolesta. Toki mielipide voi seuraavalla kerralla muuttua kun on tappava helle ja auto aivan täynnä eikä ole mahdollista vallata kahta penkkiä itselleen. Mutta siihen asti menen näillä näkemyksillä.

Ja koska en nyt malta lopettaa ja koska jota kuta ehkä kuitenkin kiinnostaa, että mitä jatkossa, niin laitetaan nyt pari ajatusta mitä on ehtinyt mieleen tulla. Mikäli ensi kesänäkin on mahdollisuus lähteä reissuun, niin vaihtoehtojahan on vaikka miten ja paljon. Voisin lähteä Vaasasta/Seinäjoelta tällä kertaa etelään päin. Tai voisin lähteä etelärannikkolle ajelemaan Kuninkaantien ihan ajatuksella läpi, vaikka siellä kolme vuotta sitten jo vähän tuli pyörittyäkin. Tai voisin kokeilla miten ruotsiummikko pärjäisi Ahvenanmaalla. Tai voisin lasketella Länsi-Lappia alaspäin. Tai... Niin, onhan näitä vaihtoehtoja vaikka kuinka ja paljon. Mutta yhdeksi tavoitteeksi ja muutokseksi voisi ensi kesänä ottaa sen, että viipyy vaikka pari yötä yhdessä ja samassa paikassa, mikäli lähistöllä on enemmänkin nähtävää. Nyt jäi esim. Kokkolassa Tankarin majakkasaarella käymättä, koska se olisi vaatinut oman päivänsä. Eli jotain tämän suuntasta ensi vuonna. Ehkä.

Kai tähän loppuun ois vielä kohteliasta laittaa parit kiitokset.

Kiitän Seinäjoen Cumulusta, Härmän Kylpylää, Pietarsaaren Kaupunginhotellia, Brinkin Vanhaa Pappilaa, Hotelli Rantakallaa, Hotelli Raahen Hovia, Liminganlahden luontokeskusta, Hailuodon Luotsihotellia ja Kerttua hyvästä majoituksesta.

Pohjolan Matkaa kiitän hyvistä ja sujuvista bussikyydeistä, joiden aikana tuli käytyä niin monella pikku paikkakunnalla, ettei sitä määrää saisi sovitettua useammankaan viikon pyöräreissulle.

Ja kiitoksen ansaitsevat myös MiesHelsingistä, NainenOulusta ja MiesNorjasta. Kollegoiden tapaaminen on aina ilo!

Kiitokset siis kaikille. Fillarnisti vaikenee.

No ei vaikene, mutta tää tekstitulva loppu nyt tähän!

Mediajulkkis

Tuntemattomaksi jääneen blogilinkin jakajan lisäksi Fillarnisti reissuineen sai myös pienimuotoista medianäkyvyyttä. Synnyinseutujen paikalliset aktiivit katsoivat asiakseen kertoilla, mitä se mualimalle lähteny kaveri kesäsin hellepäissään puuhailee.

Tarinointi löytyy osoitteesta http://www.mietoinen.fi/node/5875.

Kiitokset viestinviejälle!

Oon pari päivää hämmästyen ja kummastuen seurannu blogin kävijätilastoja. Koko reissun ajan sivun latauksia tuli sellanen 70-80 päivässä, mutta nyt torstaina tapahtui jotain odottamatonta. Blogia käytiin katsomassa tuon päivän aikana peräti 337 kertaa!

Kovin tarkkaa selkoa en pysty saamaan mistä moinen huikea piikki johtuu, mutta sen tiedän, että valtaosa noista kävijöistä on Facebookin kautta tänne eksynyt. Ja nyt en puhu blogin omasta Facebook-sivusta, vaan että joku ystävällinen hahmo on omalla sivullaan jakanut linkkiä erityisesti tuohon Virtaavia vesiä ja taivaallisia taukopaikkoja -kirjoitukseen.

Kiitokset siis siulle tuntemattomalle hyväntekijälle, joka näin onnistuneesti välitit pyöräilyn ilosanomaa eteenpäin :)

Tour de Pohjanmaa - Päivä 10: Kotiutuspäivä

Matkaa tehdään kuin viimeistä päivää! Nimittäin reissun viimestä päivää. Noni, typerää sanaleikittelyä. Mennäänpä asiaan.

Reissun viimeinen yö sujui makoisasti uutta matkalakanaa testaten. Kyllä sen alla tai sisällä tai miten nyt pitäiskään sanoa, nukutti oikeen hyvin. Nyt oon siis varustautunu siihen, että jatkossa voin ottaa majotuksia hyvin myös jostain leirintämökeistä tai retkeilymajoista ilman, että täytyy paikan päällä lakanoita vuokraamaan. Ja luultavasti on myös miellyttävämpää.

Heräilin aamulla sillä välillä kun Kerttu oli jolkotuttamassa koiraa ulkosalla. Ehdin vielä kiitellä Talon emäntää hyvästä ja kodikkaasta majotuksesta, ennen kun hänen oli riennettävä taas leikkelemään elukoita. Jäin pakkailemaan kamojani ja ottamaan aamupalaa Toivon valvovan katseen alla. Aamupalan kruunuksi muodostui (hyvän kasvispiirakan ohella) jo illalla ekan kerran maisteltu suklaakakku, jossa jo ulkonäönkin perusteella oli niin paljon kaloreita ettei se voinut olla pahaa. Eikä ollut.

Tuhdisti tankanneena jätin Toivon vahtimaan kämppää ja suuntasin jo enne yhdeksää kohti keskustaa. Sääennusteet lupaili taas niin epäselviä asioita jo puolenpäivän aikaan, että halusin varmistaa mahdollisuudet kierrellä kaupungilla ennen epäselvien asioiden todennäköistä toteutumista. Heti alkuun vein laukut jo bussiasemalle säilöön, jotta sain liikuskella vähän kevennettynä ristiin rastiin katuja. Sää pysyi poutaisena aamupäivän ajan ja sain lopultakin tallennettua Oulun näkymiä. Ehdin jo eilen kehua kaupungin pyörätiet ja ne olivat tänäänkin hyviä. Maisematkin oli keskustaan vievän reitin varrella sellaset, että kyllä niissä polkis vaikka päivittäin.

Tietysti reitin varrelle osui myös se päivän tärkein, reissuni viimeinen, ja ainakin oman alueensa suurin ja uljain. Oulujoki.

Kevennettyäni kuormaa suuntasin kaupungin rantamille ja torille. Kameraan tarttui ainakin omintakeinen possujuna tahi jono, sekä tietysti Toripolliisi. Ja olipa muuten mukava nähdä pitkästä aikaa kaupunki, jossa kauppahalli on ihan kauppahallin näkönen.

Torilla meno oli vielä melkosen rauhallista samoin kuin keskustammassa Rotuaarilla.

Koska tiesin, että bussi (jos siis oli ottava miut kyytiin) ei kovin pitkiä pysähdyksiä matkalla tekisi, niin kävin vielä lounaalla ennen lopullista asemalle siirtymistä. Lounaspaikaksi valikoitui Viikinkiravintola Harald, joka on toiminut miulle ravitsijana monessa muussakin kaupungissa. Niinpä sinne oli suunnattava nytkin. Eikä valinta osottautunu huonoksi tälläkään kertaa. Lounaslistalta löytynyt kampela oli todella hyvää lisukkeineen. Erittäin hyvän ruuan lisäksi tykkään myös Haraldien koko konseptista ja tunnelmasta. Tällä kertaa haluun antaa erityismaininnan tarjoilijalle, joka annoksen tuodessaan toivotti perinteisen fraasin sijaan 'hyviä makuja'. Rehellisenä, joskin täysin omana, mielipiteenä voin sanoa Haraldin olevan niitä harvoja ketjuravintoloita, joita oikeasti suosittelen kaikille lämpimästi. Käykää ja nauttikaa. Ruuasta en ottanu kuvaa, jottei kateelliset lopettais blogin seuraamista. (oikeesti oli niin nälkä, että aloin samantien syömään ja ei alotetusta annoksesta viitti kuvaa ottaa)

Säidenhaltia oli lounastuksen aikana keksiny taas vaihteeksi tuoda sadetta kaupungin ylle ja ulkona odotti litimärät kadut, kun päätin viikinkiretkeni. Vaikka bussin lähtöön oli vielä pari tuntia aikaa, niin totesin asemalla odottelun fiksummaksi kuin joutua sadekuurojen yllättämäksi kaupungilla päämäärättömästi harhaillessa. Kävin aseman rahtipuolella tekemässä tunnustelevia kyselyjä sen suhteen, että voisko pyörä ehkä mahtua kyytiin. Vastaus oli positiivisen suuntanen, joten saatoin hyvillä mielin istahtaa aseman viihtyisyyteen odottelemaan auton lähtöä.

Kohtalaisesta rahtimäärästä ja toisesta polkupyörästä huolimatta onnistuin sovittamaan oman kulkupelini auton tavaratilaan, ja näin matka kohti kotia pääsi alkamaan. Matkan ekat kaksi ja puoli tuntia menivät ihan huomaamatta, kun vastailin pitkät pätkät tänne blogiin tulleisiin kommentteihin. Ja sen jälkeen käytin aikani hyödyksi kirjottelemalla suurimman osan tästä siun nyt lukemasta tekstistä. En oikeastaan edes tiedä missä kaikkialla bussi kierteli. Vaalan ja Paltamon nimet muistan nähneeni joidenki rakennusten seinissä. Ja maisemat oli jälkimmäisen kohdalla hetkittäin hienot. Kajaanissa pysähdyttiin sen verran, että ehdin hakee päivittäisen jäätelön.

Sanottakoon nyt tähän väliin, että kyseessähän ei ole Valion jäätelö vaan Nestlen, joka käyttää Pingviini-tuotemerkkiä. Oon jo ehtiny saada satikutia reissun aikana, kun menin Valion jäätelöstä puhumaan. Mutta ainakin tuokin törpöllinen on sentään tehty Suomen Turengissa.

Ja juuri tulleen tiedon mukaan kotimajoitusemäntäni on tänään saanut käsiteltäväkseen mm. pilaantuneen päättömän mäyrän. En voi kuvitella hienompaa työtä. Tämä näin välihuomautuksena.

Loppu bussimatkasta sujui kirjaa lueskellen ja eväitä syöden. Auto kurvaili erinäisten maakuntataajamien kautta. Vähitellen alkoi silmissä vilistä sellasia nimiä kuin Valtimo, Nurmes, Lieksa, ja sillon alko olla jo aika vahva kotiinpaluun tunnelma. Joensuuhun bussi laskeutui puoli kymmenen aikaan. Saatuani kamat pyörän selkään lähdin taivaltamaan reissun viimeset kilometrit. Ja vieläpä rohkeesti ilman karttaa, vain hatariin muistikuviin luottaen.

Ja tässä sitä nyt ollaan omalla kotisohvalla. Rahallisesti köyhempänä mutta henkisesti ja kokemuksellisesti taas paljon viikon takaista rikkaampana. Oon huono kirjottelemaan mitään syvällisiä tunteita kuvailevaa liibalaabaa, joten totean vaan, että olipahan jälleen kokonaisuudessaan todella mahtava reissu. Hienoja reittejä, mieleenjääviä paikkoja ja hyviä tyyppejä. Jonkinlaista koontia kokemuksista ja tunnelmista on tiedossa jahka nyt vähän asetun aloilleni tässä.

Tähän loppuun kuitenkin vielä yksi kuva, olkaa hyvä. Pielisjoki. Kiitos ja kumarrus.

 Päivän kilometrit: 15
Joet: Pielisjoki

Posted with Blogsy

Tour de Pohjanmaa - Päivä 9: Oikuttelevan luontoäidin armoilla

Suurena suunnitelmana oli, että eilisen kurjan kelin jälkeen tänään ois voinu aamusella vähän kierrellä ja katsella Marjaniemen maisemia enemmänkin. Luonto kuitenkin oli päättäny toisin. Kaikkien ennusteiden vastasesti eilen alkanu sade tuntui vaan jatkuvan. Tai voihan olla, että yöllä ihan kiusallaankin oli poutasta, mistä sitä tietää. Joka tapauksessa aamulla pieniä sadekuuroja tuli vähän väliä. Päätin kuitenkin uhmata vaihtelevaa säätä ja kävin edes muutaman kuvan räpsimässä ulkona. Hivenen harmaatahan siellä oli. Ja tuulista.

Tuulesta ja kevyestä sateesta huolimatta oli tehtävä se mitä olin meinannutkin eli käydä niin sanotusti maailman laidalla.

Ja Luotsihotelli oli ulkoapäin tämän näkönen. Hienot maisemat ravintolasta (tummempi osa) merelle päin. Vaaleammassa osassa oli hotellihuoneet, joista osa oli jotain ateljee-tyyppisiä ja isot ikkunat merelle. Oman huoneeni ikkunahan oli suoraan hotellin sisäänkäyntiä kohti.

Aamiaisen jälkeen alotin arvonnan sen suhteen, että millon kannattais lähtee polkemaan kohti lauttarantaa. Ensin aattelin, että söisin lounaankin hotellilla ja lähtisin vasta sitten, mutta unohdin sen vaihtoehdon kun selvisi, että lounas alkaisi vasta klo 12. Seuraavana ajatuksena oli sitten löytää sääennusteiden ja sadetutkien perusteella sellanen rako, jossa sade vähän hellittäisi. Ja kuinka ollakaan, vähän ennen kymmentä ennusmerkit näyttivät sateen loppumista joskus puolenpäivän aikoihin. Päätin siis suosiolla kärsiä sillä hetkellä vallinnutta sumun ja tihkusateen välimuotoa, ja lähteä polkemaan lautalle päin. Toiveissa siis kelin kirkastuminen matkan aikana ja leppoisa poutasää kun Oulunsaloon pääsisin. Yhtenä tavoitteena oli myös ehtiä klo 12 tai 12:30 lautalle. Muussa tapauksessa oottelisin puolitoista tuntia rannassa lautan tauon päättymistä. Harmaata kohti siis kävi tieni.

Ja kuinkas sitten kävikään. Muutaman kilsan ajettuani sain huomata ettei sade suinkaan ollut heikkenemään päin. Sen sijaan vallinnut tihku muuttui tasasen kevyeksi kesäsateeksi, jota myös jatkui koko matkan lauttarantaan asti. Eli noin 30 km sain nauttia iloisesta ropinasta kypärään. Positiivistahan tietysti oli se, että tällä kertaa niitä ötököitä ei ilmassa lennellyt. Ja tein muitakin positiivisia havaintoja. Tympeä metsätaival tuntui tänään paljon joutuisammalta. Ilmeisesti kun tiesi mitä edessä oli, niin pääkoppa suhtautui asiaan eri tavalla. Positiivista oli myös ajoitus eli ehdin rantaan juuri sopivasti noin varttia ennen lautan lähtöä. Kelistä huolimatta nautiskelin odotellessa jäätelön lauttarannan, noh, sanotaan nyt vaikka merihenkisessä kahvilassa.

Kelin ansiosta miulla jäi Marjaniemen paremman kiertelyn lisäksi käymättä myös keskustassa olleessa jonin sortin talonpoikaismuseossa. Näistä kaikista tekijöistä johtuen tämän päivän aikana ei juurikaan tämän enempää tullut kameraa kaivettua esiin. Sen sijaan tähän väliin voin kertoa taas yhdestä hengenheimolaiskohtaamisesta. Suunnilleen samoihin aikoihin minun kanssa Marjaniemestä lähti kaksi kaverusta polkemaan kohti lauttarantaa. Näin heidät ekan kerran kun heti alkumatkasta pysähdyin lisäilemään sadekamppeita ja he pyyhälsivät ohi. Vähän keskustan jälkeennoli puolestaan miun vuoro ohittaa kun he pitivät pientä paussia tienposkessa. Lauttarantaannhe tulivat pian minun jälkeen ja siinä lauttaa ootellessa, ja lauttamatkan aikana, tuli rupateltua niitä näitä pyöräilyyn liittyen. Kaverukset olivat Oulusta ja lähteneet vaan yhden yön reissulle Hailuotoon. Otolliset päivät olivat osanneet valita. Vastarannalle päästyämme miekkoset jatkoivat miun edellä matkaansa ja mie jäin pienemmillä vaihteilla sitkuttamaan jäseniini lauttamatkan aikana osittain kadonnutta lämpöä.

Etapin lautan jälkeisestä osuudesta ei kummempaa kerrottavaa ole. Sade alkoi sentään vihdoinkin hiukan laantua mitä lähemmäs Oulua tulin. Erityismaininnan voisi kyllä antaa Oulun alueen pyöräteille. Ne on hyviä, niitä on riittävästi ja opasteita on niin runsaasti, että tollompikin löytää perille, mihin onkaan menossa. Niinpä miekin huristelin itseni varsin onnistuneesti ja ilman ylimääräsiä mutkia Oulun torin nurkalle. Tässä vaiheessa sade oli jo laantunut niin paljon, että olin hankkiutunut eroon sadekamppeista.

Koska päivän yksikin lämmin ruoka oli vielä syömättä, niin ekaksi tehtäväksi otin sopivan ruokapaikan etsimisen. Hirmu pitkälle sen takia ei tarvinnut lähteä, sillä toisella puolella risteystä, johon olin vauhtini stopannut, oli ainakin ulospäin kelvolliselta vaikittanut Toripolliisi-ravintola. Sinne siis apetta etsimään. Listalta löytyi vuohenjuustolla ryyditettyä possunleikettä, jolla päivän rasitukset tuli ainaki osittain kuitattua. Yritin myös kovasti saada jälkiruokaa ja sepä osottautukin sitten jo ongelmallisemmaksi. Tilasin ensin suklaakakkua, josta tarjoilija hetken päästä tuli kertomaan sen olevan loppu. Seuraavaksi kokeilin jotain juusto ynnä marja juttua, joka sekin hyvin pian todettiin loppuneeksi. Tässä vaiheessa listalla oli enää jäljellä jotain perus jäätelöjuttuja, joten päätin hylätä jälkiruoka-ajatukset ja maksaa itseni ulos.

Siinä ruokailun lomassa sade oli yllättäen taas hiukan kiihtynyt, joten valitettavasti Oulustakaan ei vielä tässä vaiheessa kuvia ole. Paitsi yksi. Tällasia joukkokokoontumisia on aina ilo katsella.

Ennen kuin singahdin keskustasta kohti reissun viimeistä majapaikkaa, niin poikkesin vielä Partioaitassa, kun sellanen kaupungista löytyi. Mukaan tarttui matkalakana. Sillä nimellä sitä kai suomeksi kutsutaan. Eli aika sama juttu kuin makuupussin suojalakana. Siitä on siis reissuissa apua, jos majoittuu paikassa, jossa olisi suotavaa olla mukana omat liinavaatteet, mutta jonne ei jaksa mitään kunnon lakanoita ja pussilakanoita raahata. Joten tsuih vaan pussiin nukkumaan. Pitää koekäyttää mahdollisimman pian.

Reissun viimeinen varsinainen matkapäivä alkaa siis olla hiljalleen paketissa. Tämän päivän majotuksesta huolehtii kaverini Kerttu, joka jostain mielenoikusta on täksi kesäksi päätynyt Helsingistä Ouluun kesätöihin leikkelemään kuolleita eläimiä. Reissun viimeinen yö menee siis rivitalossa ihan aidossa kotimajoituksessa. Ja oikein hyvin järjestetyssä sellasessa. Löytyy ihan oma huone ja teetä ja lonkeroakin on jo tarjottu. Illan ohjelmaan saattaa kuulemma kuulua käynti läheisellä grillillä. Odotan jännittävää seikkailua lähiössä. Niin ja kaikkien kuolleista eläimistä kertovien juttujen vastapainona täällä on seurana myös yksi elävä eläin, Toivo.

Tässä tämä homma nyt hiljalleen alkaa olla taputeltu. Huomenna ois tarkotus säiden salliessa vähän pyöriä kameran kanssa kaupungilla ja säistä riippumatta löytää bussikyyti takaisin Joensuuhun. Osittain ollaan siis päätepisteessä ja osittain vielä matkalla. Jatkoa siis seuraa vielä tämänkin jälkeen.

Päivän kilometrit: 62

Posted with Blogsy

Tour de Pohjanmaa - Päivä 8: Marjaniemi: 17, koillinen 2, melkein pilvistä, 13

Palataan heti alkuun vielä hetkeksi Liminganlahden tunnelmiin. Illalla ilmassa leijunut sateen uhka haihtui kuin haihtuikin taivaan tuuliin ja pääsin käymään ruokintareissulla keskustassa. Oikeastaan ainut vaihtoehto oli Hannu Krankka, jossa tuotiin eteen perusmaukas kanapizza ja tietysti jäätelöannos. Ne nautiskeltuani polkaisin takasin luontokeskukseen. Virtaa oli syömäreissun jälkeen vielä sen verran jäljellä, että kävin kävelyllä alueen lintutornilla todistamassa auringonlaskua Liminganlahdella.

Sitten tähän päivään. Miulla oli aluksi pienenä ajatuksena käydä katselemassa luontokeskuksen näyttely ennen liikkeelle lähtöä. Tulin kuitenkin vilkasseeksi päivän sääennustetta, joka uhkaili jälleen sateella. Tällä kertaa illemmalla ja Hailuodossa, jonne päivän etapin oli tarkotus miut johdatella. Päätin siis jättää näyttelyn välistä ja lähdin aamiaisen jälkeen suoraan liikkeelle. Ehdin sentään keskuksesta itsestään nappaamaan pikasesti kuvan.

Olin katsonut, että mitään kovin huikeita jokia ei tän päivän ohjelmaan ollu kuulumassa. Bongasin sentään kuitenki yhden uoman mikä sentään kai voidaan joeksi laskea. Kartan mukaan kyseessä oli Temmesjoki.

Reitti kuljeskeli pyöräteitä pitkin Limingasta kohti Kempelettä, jossa olin aatellut pitää jonkin sortin aikaistetun lounastauon. Matka taittu kuitenki taas niin joutusasti, että hylkäsin tämän suunnitelman. Pysähdyin kuitenkin hetkeksi kauppakeskus Zeppelinin kohdalla ja kiersin pikasesti katsomassa mitä se piti sisällään. Mitään erityisempää ei löytynyt. Ja koko kompleksi oli niin ruman olonenkin,etten viittiny edes ikuistaa sitä muistikortille. Verkkokalvo sai riittää.

Ennen kun lähdin ilmalaivan luota jatkamaan matkaa tuli mieleen, etten ollut muistanut tarkistaa Hailuodon lautan aikatauluja. Niinpä korjasin tämän puutteen vaan huomatakseni, että siinä vaiheessa kun tasasella vauhdilla oisin lauttarannassa, niin niiden kuljettajien lounastauko alkaisi samalla hetkellä. Näin ollen miulle siunaantu yhtäkkiä kaks tuntia joutoaikaa Kempeleen ja lauttarannan välillä kulutettavaksi. Olin katsellut Kempeleen lisäksi mahdollisia lounaspaikkoja myös Oulunsalosta, joten niinpä päätin jatkaa sinne asti ja tutkailla tilannetta. Koukkasin varsinaiselta reitiltäni vajaa pari kilsaa sivuun ja kiertelin Oulunsalon keskustassa avoimin mielin ja silmin. Jälkimmäisiin osuikin Kauppakeskus Kapteeni, jonka seinässä komeili Kahvila-ravintola Pilvilinnan mainos. Niinpä iskin pyörän parkkiin ja suuntasin kohti Pilvilinnan lounasta, joka tänään oli joko jauhelihapihvejä tai silakkapihvejä. Koska jauhelihapihvejä on usein eri paikoissa lounaalla ja ne on lähes aina hyviä, niin päädyin tällä kertaa ottamaan silakkapihvejä. Kala kun on terveellistä. Ja hyvää myös.
Pieni keskustassa kiertely yhdessä lounaan kanssa sai aikaa kulumaan sen verran, että miulla oli niiden jälkeen reilu tunti aikaa ehtiä puoli kahdeksi lauttarantaan, jonne erinäisten viittojen mukaan oli matkaa 14 km. Ajoitus oli siis varsin onnistunut ja sai kruisailla lepposaa tahtia lautalle. Rannassa tulijoita oli ensimmäisenä tervehtimässä Suuret Valkoiset Pyörittäjät.

Haluatteko muuten kuulla taas yhden positiivisen puolen pyörämatkailusta? Tietenkin haluatte ja miehän kerron. Lauttajonossa voitte vapaasti rullailla loputtoman pitkän autojonon ohi suoraan puomille odottelemaan kyytiin pääsyä. Itseäni ainakin ärsyttäis edes vähän istua kuumassa autossa jonottamassa samalla, kun joku toinen vaan lipuu kaikessa rauhassa jonon sivuitse oottelemaan. Mietin pitäiskö vilkutella autoilijoille, mutta en viittiny olla niin ilkee.

Kyytiin päästyään voi sitten vaikka katsella loittonevaa rantaa ja kuvitella itsensä suureksi merenkävijäksi.

Lauttamatka kesti puolisen tuntia ja vastarannalta matkaa jatkettuani kasvoille iski yhdenlainen karu totuus Hailuodosta pyörämatkailukohteena. Ensinnäkin seuraavat parikymmentä kilsaa olivat pelkkää silkkaa metsää varustettuna ehkä noin kourallisella taloja. Ankeita deja vu kuvia alkoi vyöryä mieleen. Metsätaipaleen kruunasi asia, josta ei kyllä missään Hailuodon mainoksissa oltu kerrottu mitään. Ilmassa oli raivostuttavan runsaslukuisesti kaiken maailman pieniä mustia itikoita, joita tuli vähän väliä ihan parvina eteen. Kypärään kävi välillä tasanen ropina ja lisäksi itikoita tarttui paitaan sekä aurinkorasvan verhoamiin jäseniin. Jos olen jo jossain aikasemmassa vaiheessa kertonut jostain mukamas reissun tympeimmästä osuudesta, niin unohtakaa ne. Toi 20 km on uusi voittaja. Eikä sitä tunnin tahkomista edes palkinnut mikään idyllinen kyläkeskusnäkymä, niin kun olin jotenkin vähän aatellut. Hailuodon keskusta on melko ankeen olonen kokonaisuus. Myös kanssapyöräilijät vaikutti aika tympeiltä. Stoppasin jäätelölle paikallisen K-kaupan kohdalle ja pihalla oli jsuomalainen pyörämatkailijapariskunta. He eivät kuitenkaan tuntuneet millään tavalla kiinnittävän huomiota paikalle tulleeseen kollegaan, vaan keskittyivät vaan kartan tuijotteluun. En siis viitsinyt edes kokeilla oisko heihin saanu jonkinlaista yhteyttä.

Jäätelötauon jälkeen oli onneksi jäljellä enää loppurutistus saaren perukoille Marjaniemeen. Ja oli kullä luojan lykky ettei matkaa ollut enää järin paljon. Etapin viimeiset kuusi kilsaa voi aika hyvin tiivistää kahteen kuvaan.

Tuolta tulin...

...ja tuonne menin.

Lopulta eteen aukeni meri ja tajusin, että tästä pitemmälle tympeää tahkomista ei enää voi jatkua. Majapaikkanani toimiva Luotsihotellikin oli helppo löytää, koska se oli oikeastaan eka rakennus, joka rannassa kohdalle tuli. Hotellin standard-huoneet on varsin kompaktin kokosia, mutta kyllä tässä nyt yksi ihminen toimeen tulee. On tää kuitenkin just ja just normi laivanhyttiä isompi.

Vaikka Hailuoto ei nyt tähän asti ole tosiaankaan miltään pyörämatkailijan paratiisilta vaikuttanu, niin hotellista on sentään yks positiivinen asia siltä saralta mainittava. Sain laittaa pyöräni samassa rakennuksessa toimivan luontokeskuksen tiloihin lukkojen taakse yöksi. Käytännössä pyöräni on siis yön ajan osa metsähallituksen interaktiivista meriluontonäyttelyä.

Tämän päivän raportti jaa nyt harmillisesti hiukan keskeneräiseksi. Asetuttuani taloksi miulla oli tarkotus lähteä kiertelemään alueella kameran kera. Valitettavasti sääennusteet pitivät kutinsa ja taivas alkoi pian perille päästyäni muovautua hieman vähemmän suosiolliseen suuntaan.

Oleellisimman asian ehdin kuitenkin hoitaa. Valmiina?

*rumpujen pärinää*

Siinä se on! FD13P Weather Sensor!

Tämän lähemmäs merisään lähteitä ihminen tuskin voi enää päästä. Ugh!

Päivän kilometrit: 76
Joet: Temmesjoki
Rannikkosääasemat: Marjaniemi

Posted with Blogsy