Fillarnisti: heinäkuuta 2012

31. heinäkuuta 2012

Reissuseuranta kartalla

Miulta pyydettiin karttaa, josta pystyisi näkemään missä vaiheessa reissua olen kulloinkin menossa. Sinänsä asiallinen pyyntö, koska alkuperäiseen reittiin on jo nyt tullut erinäisiä pieniä koukkauksia, jotka ehkä hahmottuu helpommin karttaa tuijottelemalla kuin yrittämällä ymmärtää miun sanomisia.

Tuossa alla olisi linkki nyt lähes "reaaliaikaiseen" seurantaan. Siinä mielessä lähes, että päivitystahti laahaa suunnilleen sen päivän verran aina jäljessä. Reitti ei nyt tietenkään ole aivan millin tarkasti yksi yhteen sen kanssa mistä olen mennyt, koska tiet ja kinttupolut ei Google Mapsissa välttämättä mene ihan niin kuin oikeasti. Mutta aika lähellä totuutta kuitenkin ollaan.

Olkaapa siis hyvät: "reaaliaikainen" karttapalvelu

Päivä 5: Jyväskylä - Orivesi

Aamu aukesi Jyväskylässä ukkosmyrskyn jälkeisissä tunnelmissa. Aamuyöstä joskus neljän aikoihin heräsin railakkaaseen välähtelyyn ja jyrinään. Mietin mielessäni, että hyvä kun sataa ja paukkuu nyt, niin ehkä ilma siihen mennessä vähän rauhottuisi kun on aika loikata satulaan. Näin kävikin. Ei ilma mitenkään auvoisan aurinkoinen ollut aamiaisen jälkeen, mutta sateet olivat joka tapauksessa loppuneet.

Olin laittanut edellisenä iltana jo kamoja kasaan niin paljon kuin mahdollista ja menin aamiaiselle heti puoli kasilta kun se alkoi. Ennusteet lupailivat hyvinkin helteistä päivää, joten tavoitteena oli päästä liikkeelle mahdollisimman aikaisin ja yrittää hyödyntää aamun sekä aamupäivän "viileämmät" tunnit jouhevaan matkantekoon. Lisäksi aikaiseen liikkeelle lähtöön motivoi tieto edessä olevasta yli 100 kilsan päivämatkasta. Ehkä ne aamutunnit vähän viileämpiä olivat, mutta ilma oli edelleen niin painostavaa ja hiostavaa, että ennen kuin pääsin kaupungista ulos, niin olo oli kuin kehnossa höyrysaunassa. Ei varsinaisesti ollut kuuma, mutta hiki virtasi solkenaan. Siinä "saunomisen" lomassa ehdin vähän päästä jo rallitunnelmaankin, kun satuin ohittamaan jonkin tulevan varikkoalueen, jossa Neste Oil Rallin tiimit jo kasailivat rakennelmiaan ja virittelivät menopelejään. Näkymät antoivat suorastaan siivet!


Tähän väliin voin antaa omakohtaisen ohjeen nesteen nauttimisen osalta tällaisilla reissuilla. Aiempina päivinä olin ottanut huikan vartin välein, mutta tänään päädyin 10 minuutin juomaväleihin, mikä ei tuntunut lainkaan liialta. Pyörän mukana kulkee siis kaksi 0,7 litran juomapulloa, joissa on raikasta Hart-Sportia matkaa jouduttamassa. Päivän aikana huomasin, että nautitusta nesteestä suunnilleen kaikki puski ihon läpi ulos vaikka tauoilla join vielä mukana kulkevan juoman lisäksi vähän extraakin. Jos vähän koitan ynnäillä yhteen päivän aikana nautitun nesteen määrää, niin liikutaan varmaan hyvinkin kolmen litran paikkeilla. Plus toki vielä perille päästyäni ja iltaruokailun yhteydessä hörpitty vesi. Ryyppyreissu siis.

Mutta palataanpa päivään. Jos haluatte tietää yhden asian, joka pyöräreissuilla on sieltä ärsyttävimmästä päästä, niin voin paljastaa sen. Se on kaupungit. Etenkin niihin saapuminen ja niistä lähteminen. Kaupunkialueilla eteneminen on yleensäkin liikennevalojen sun muiden takia varsin hidasta ja lisäksi karttaa joutuu vilkuilemaan paikotellen vähän joka risteyksessä. Harhaan ajaminen on lähes vakiotapahtuma, koska valitsemasi pyörätie vie ihan eri suuntaan kuin mihin olit menossa, tai et puutteellisen viitoituksen takia karttaa katsomatta tiedä pitäisikö tuosta nyt kääntyä vai ei. Miulta meni varmaankin noin kolme varttia siitä kun lähdin hotellin pihasta siihen, kun olin jollain tapaa saanut itseni keskusta-alueen ulkopuolelle ja Muurameen johtavalle pyörätielle. Etenkin tuollaisessa trooppisessa ilmanalassa oli aika turhauttavaa pyöriä risteyksissä ja kääntyillä takaisin. Mutta ulos selvittiin ja lähdettiin tahkomaan kilometrejä.

Juoma maistui ja matka taittui. Olin lähtenyt liikkeelle vähän jälkeen kahdeksan ja kymmeneltä olin jo ohittanut Muuramen. Siihen asti olin myös saanut nauttia pyöräteiden ja pikkuteiden rauhasta, mutta Muuramen jälkeen olin pakotettu siirtymään 9-tien varrelle ajelemaan. Onneksi liikenne ei vielä noin aamupäivästä ollut kaikkein vilkkainta ja tiekin aaltoili suhtkohta inhimillisesti. Päivän aikana opin myös sen, että vaikka isommilla teillä ei ole niin paljon jyrkkiä mäkiä kuin pikkuteillä, niin loputtoman pitkiä loivia mäkiä kyllä riittää. Toki ne laskutkin ovat sitten vastapainoksi pitkiä ja loivia.

Kartanluvun aiheuttamat pysähdykset pois laskettuna pidin ensimmäisen varsinaisen tauon Korpilahden Nesteellä. Tuossa vaiheessa matkaa oli taitettu reilu pari tuntia ja kolmisenkymmentä kilometriä. Huoltamon asiakaskunnasta oli helppo päätellä, että viikonlopun jälkeen oli arki koittanut. Sen verran runsaslukuisesti oli raksamiestä ja muuta duunarin oloista kaveria vähän joka pöydässä. Joku matkaileva pariskunta oli sentään terassille eksynyt, joten täysin outolintu en paikassa ollut. Raksamies tai turisti, tauko on joka tapauksessa aina virkistävä.


(Tässä välissä jouduin kirjoittamisen lomassa tekemään työasioita, joten ajatus katkesi. Pahoittelen mikäli jotain jäi sanomatta tai mikäli teksti ei jatku loogisesti.)

Missä siis mentiin... Korpilahti, Korpilahti. Edellä mainitun tauon pidin siis jo hieman ennen kylän keskustaa ja tauon jälkeen kurvailin sen verran pois isolta tieltä, että pääsin pyörähtämään kylän kautta. Näkymät siellä yllättivät positiivisesti. Viihtyisiä puistoalueita istutuksineen ja leikkipaikkoineen, ja myöskin houkuttelevan oloinen satamaravintola. Jos vähän paremmin olisin perehtynyt paikan palveluihin etukäteen, niin olisin ehkä pitänyt taukoni Nesteen terassin sijaan vasta täällä. Mutta joskus sitä tekee virhearviointeja, jopa minä.

Korpilahden jälkeen seuraava määränpää oli Jämsä. Siihen välille ei osunut oikeastaan mitään. Paitsi hiljalleen voimistuva vastatuuli, josta sain enemmän tai vähemmän nauttia koko päivän ajan. Ajoittain tuuli oli hyvinkin puuskaista ja se aiheutti välillä jänniä tilanteita alamäessä rekkojen ohittaessa. Pientä joka suuntaan heiluttavaa turbulenssia oli havaittavissa. Varsinaisten taukopaikkojen puuttuessa oli hyvä pysähdellä edes kunnolliselle levähdyspaikalle, joka Jämsää lähestyttäessä sattui kohdalle. Iso opastaulu kertoili karttojen ja perusinfon lisäksi myös siitä, että ensi kesänä Jämsän pusikoissa rapisee. Samaisella levähdyspaikalla iski myös äkkiarvaamatta paparazzi!



Jämsän kohdalla oltiin melko tarkasti päiväetapin puolivälissä, joten oli luontevaa pitää lounastauko. Paikaksi valkkasin saamani vihjeen perusteella Hotelli Jämsän yhdeydessä toimivan Sirkan Kahvilan. Lounaslista tarjosi moninaisia vaihtoehtoja, joista ravinnoksi valikoitui nakkikastike muusilla. Ja ai että miten oli hyvää! Siihen vielä salaattia kylkeen ja ananaskiisseliä jälkkäriksi, niin kyllä kelpasi nautiskella ja sen jälkeen jatkaa matkaa.

Koska tuuli puuskaili vähän väliä ja liikennettäkin 9-tiellä alkoi olla melkolailla, niin koitin etsiä paikoitellen pieniä kiertolenkkejä, jossa saisi ajella vähän paremmassa rauhassa. Kovin monia mahdollisuuksia siihen ei tarjoutunut, mutta vähän ennen Länkipohjaa pääsin poikkeamaan sivutielle, joka kiersi paikallisen Valkeejärven. Tien pinta ei ollut paras mahdollinen, mutta päällystetty joka tapauksessa ja liikennettä ei ollut sen parin kolmen kilsan matkalla paria autoa enempää. Vauhdikkaampi kanssakulkija, jonka tuolla reitillä kohtasin, meni onneksi täysin omia polkujaan eikä häirinnyt miun ajelua.


Tämän pienen sivutie-ekskursion jälkeen aloinkin olla jo aika lähellä seuraavaa taukopaikkaani eli Länkipohjan Nestettä. Tästä päivästä tuli näköjään Nesteen kannatusta, mutta ehkä se on vähemmän paha asia kuin ABC-asemilla pysähtely. Koukkasin Nesteelle Länkipohjan kirkonkylän kautta, koska silläkin säästyin taas parilta kilsalta ison tien varrella. Pieni kylähän se tuo Länkipohja on, mutta oli siellä sentään joku kivi nostettu jalustalle. En pysähtynyt katselemaan mitä se edusti, mutta ylväs oli. Samassa risteyksessä oli myös vähemmän ylvästä kirkonkylän rakennuskantaa. Yhdistävä tekijä tällaisissa hiljaisissa kylissä ja niiden tyhjissä rakennuksissa on se, että lähes järjestään jokaisessa niistä järjestetään kirpputoreja. Käytetyissä mutta nyttemmin käyttämättömissä tiloissa myydään siis käytettyjä mutta omistajalleen nyttemmin käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa.



Kirkonkylän kierroksen jälkeen kuvittelin kurvaavani kätevästi Nesteelle, mutta jouduin harhautetuksi. Kylältä tuleva tie sivuutti paikan ja ajauduin tyylikkäästi taukopaikkani ohi takaisin 9-tien varteen. Onneksi siitä ei tarvinnut palata kuin muutama sata metriä takaisin päin, niin pääsin sinne mihin olin pyrkinytkin. Siinä reissumiestä ja munkkia mutustellessani katselin karttaa ja totesin, että jäljellä olisi enää reilu 20 km. Määrä tuntui ihanan inhimilliseltä. Etenkin kun mittarissa oli tässä vaiheessa jo vähemmän inhimilliset 97 km. Eväät syötyäni lähdin sinnikkäästi kuromaan viimeistä etappia kasaan. Tie oli onneksi varsin joutuisa, mutta siitäkin huolimatta loppukilometrit tuntuivat vähenevän tuskastuttavan hitaasti. Lopulta sivistyksen merkkejä alkoi näkyä yhä enemmän ja löysin jopa Oriveden keskustaan johtavan pyörätien. Olo oli Hotelli Oriveden pihalle kurvatessani hyvin hyvin helpottunut. Helpottuneisuutta lisäsi vielä jo ennakkoon tieto siitä, että seuraavan päivän etappi olisi vain n. 40 km. Taivaallista!

Suihkun ja venyttelyn jälkeen kävin nauttimassa hotellin ravintolassa reissun tähän mennessä parhaan kana-annoksen, jonka jälkeen kelpasi kellahtaa tämän kertaisen etätoimistoni sängylle.


Päivän kokonaiskilometrit olivat lopulta 122.

Ja loppuun vielä vanha, mutta aina ajankohtainen muistutus matkan varrelta.


PS. Pahoitteluni mikäli päivän tapahtumat etenivät loppua kohden hieman "kiihtyvällä" tahdilla, mutta kun tämä huone pitää luovuttaa vartin päästä. Kamat kasaan siis!


29. heinäkuuta 2012

Päivä 4: Jyskälä mielessäin

Tämä päivä vierähti tosiaankin melko lailla paikallaan pysytellen Jyväskylässä. Tein vähäiset siirtymät kaupungille ja takaisin ihan jalkapatikassa, joten pyöräkin sai itselleen lepopäivän. Ja vaikka varsin joustavan työajan työreissulla olenkin, niin sen verran pitää viikonpäiviä katsoa, ettei sentään sunnuntaisin töitä tee.

Aamulla nukuin kaikessa rauhassa kahdeksaan asti, jonka jälkeen kävin edelleen kaikessa rauhassa syömässä alakerrassa aamiaisen. Samalla tuli myös selailtua Keskisuomalainen, joten oli sellainen oikein sunnuntaimainen aamu. Ai niin, tässä vaiheessa voisi sinne reissaajan perille pääsyä odottelevalle kotiväelle kertoa, että jos viikonlopun aikana ilmestyi postilaatikkoon mystisesti Helsingin Sanomat, niin ne on miun kesäisen osoitteenmuutoksen ansiota. Käänsin viikonlopun Hesarit tulemaan sinne tältä ja ensi viikolta. Ja jos niitä ei ole näkynyt, niin...noh, sitten Hesari on mokannut.

Oikeastaan päivän ainoat ohjelmanumerot olivat lounaalla käynti ja formulakisan jännääminen. Lounaspaikaksi valikoitui Gringos Locos, jonka tex-mex-valikoimasta päädyin ottamaan valkosipulihampurilaisen. Kyllähän sillä nälkä lähti, mutta muuten ei ollut mitenkään sen erityisempi nautinto. Valkosipulia toki oli ihan riittävästi. Formulapaikaksihan olin kovasti jo suunnitellut sitä Matsia, mutta koska toinen vaihtoehto eli Grand Star Cafe sattui olemaan aivan lounaspaikan vieressä, niin päädyin seuraamaan kisaa sinne. Ja mainio kisa se olikin! Kimin voitto olisi kruunannut kaiken, mutta kyllä 2. sijakin lämmittää mieltä. Ei toki kuskin mieltä.

Kaupungille lähtiessäni kävin myös varmuuden vuoksi ostamassa sateenvarjon, jotta ei tarvitsisi takaisin kävellessä kastua litimäräksi ukkoskuuron sattuessa kohdalle. Sanomattakin on selvää, että pisaraakaan ei näkynyt sen varjon oston jälkeen.

Edelliseen liittyen haluisin ylipäätään esittää närkästykseni annettuja sääennusteita kohtaan. Kun nyt tässä jälkikäteen katselee sadetutkan havaintoja, niin voi todeta, että olisin selviytynyt täysin kuivin nahoin tämän päivän matkasta Orivedelle, jos vaan olisin lähtenyt liikkeelle. Onneksi oli niitä muitakin syitä välipäivän pitämiseen just tänään. Muuten ois saattanu harmittaa enemmänkin. Mutta kiitos kuitenkin Esteri tästä. Oon melko varma, että otat vahingon takaisin huomenna.

Ja kauniiksi lopuksi.
Koska kamera ei tänään ollut kaupungilla mukana, niin laitan teille viehättävän toimistoni ikkunasta avautuvan viehättävän ilta-aurinkoisen maiseman.



Päivä 3: Pieksämäki - Jyväskylä

Syysmaisema Pielisjärveltä. Kesäaamutunnelmia Pieksämäeltä. Mikä näitä yhdistää? Ei kyllä mikään. Paitsi, että kai jälkimmäinenkin voisi olla taiteellisen maalauksen nimi. Jätän kuitenkin lupaamatta, että tästä kirjotuksesta tulisi jonkin sortin taidetta.

Aamu valkeni Pieksämäellä aurinkoisena ja lämpimänä. Villiinnyin tästä jopa niin, että vaihdoin kengät lenkkareista sandaaleihin. Jotenkin on sellainen muistikuva, että viime reissullakin tein vastaavan vaihdoksen juuri kolmantena päivänä. Hirmu mielenkiintoista.

Lomatrion tarjoaman perusaamiaisen jälkeen alkoi päivän mankelointi kohti Jyväskylää ja samalla Savosta ihmisten ilmoille Keski-Suomeen. Olin ilmeisesti juuri alkaneista olympialaisista (joissa muuten samana päivänä oli ohjelmassa eka maantiepyöräilykisa) niin innoissani, että matka lähti heti alusta asti kulkemaan varsin rivakasti. Siis rivakasti matkapyöräilyn, ei kilpa- tahi edes kuntopyöräilyn näkökulmasta. Perus pyörämatkailijalle tuollainen yli 20 km/h menevä tai jopa 25 km/h lähentelevä vauhti on jo aika haipakkaa. Matka taittui sitä tahtia, että olin jo noin puolen tunnin polkemisen jälkeen ekalla taukopaikalla. Mitään varsinaista tarvettahan miulla ei ollut pysähtyä Paltasen kesäkahvilassa, mutta koska saatoin melkein jo etukäteen haistaa tuoreen munkin tuoksun, niin olihan se pysähdyttävä. Koskaan ei pidä ohittaa tuoretta munkkia reissulla, millään reissulla, millään kulkupelillä. Ikinä.



Munkkienergialla ja sen hirmuisen kisahuuman (tai vaihtoehtoisesti mukavasti kumpuilevan tien ja voimistuneen myötätuulen) siivittämänä eteneminen jatkui aivan yhtä leppoisan vauhdikkaasti. Mitään kovin kummoista reitin varrella ei ollut, joten sikälikin oli ihan positiivista että matka joutui. Ja joutui niin hyvin, että saavuin 30 km kohdalla olleelle lounaspaikalle paljon ajateltua nopeammin. Jopa niin paljon nopeammin, että olin jo aikeissa pitää pienen lepotauon kun kohdalle jo tulikin mainostaulu, joka ilmoitti Jari-Pekan olevan enää neljän kilsan päässä. Mitäpä sitä siis enää siinä taukoilemaan. Ei kun vaan samoilla vauhdeilla perille asti. Lounaslistalta löytyi salaattipöydän kylkeen perinteistä nakkisoppaa, joka maistui ahkeralle olympiapyö...matkapyöräilijälle oikein mainiosti. Perinteisen sopan lisäksi paikka tarjosi vieläkin perinteisempää nähtävää maaseudun tyyliin.




Siinä soppaa ryystäessä vilkuilin samalla vuorotellen karttaa sekä pihalla liehuvia lippuja, ja totesin myötäisen tuulen tuoman avun ilmeisesti kääntyvän päinvastaiseksi tästä eteenpäin. Ja niin siinä suunnilleen kävi. Jo pariin otteeseen kehuttu valtatie 23 yhtyi tässä kohtaa valtatie 9:ään, ja yhdessä ne johdattivat kulkuni kohti lounasta (ei sama, jonka juuri söin) ja vastaisempaa tuulta. Ei tuo valtateiden varsia ajelu varsinaisesti ole niitä pyörämatkailun parhaimpia puolia vaikka sitä piennartakin olisi ihan riittävästi. Kyllä pienemmät ja rauhallisemmat kylätiet ovat enemmän kaltaisteni matkalaisten mieleen. Mutta ehkä tämän reissun voi myös ottaa kokeiluna ja kokemuksena sen kannalta, millaista matkanteko on valtaväyliä pitkin. Ja kyllähän niiltäkin aina välillä pääsee poikkeamaan sivummalle. Niin tein nytkin ja otin pienen koukkauksen Hankasalmen aseman kylän kautta. Rauhallinen pikku kylänen, josta ei sen ihmeempää mainittavaa sattunut mieleen jäämään. Komeinta ja näyttävintä oli varmaan Vapo Timberin saha. Nähtävyyksiähän ne on tehtaatkin.


Muutaman kilsan pituisen Hankasalmi-ekskursion jälkeen palasin takaisin ysitielle. Piennar ei paikoitellen paljonkaan Varkaudentien vastaavaa leveämpi ollut, mutta tie kokonaisuudessaan on hieman leveämpi, joten reunassa oli liikenteen seassakin kohtalaisen turvallisen oloista mennä. Jotain positiivistakin valtaväylien varsilla etenemisessä on. Ihan kunnollisia taukopaikkoja on yleensä hieman paremmin tarjolla kuin kymmenien kilometrien metsätaipaleilla. Nytkin sellainen oli jo melko pian odotettavissa Lievestuoreen kohdalla. Pääsin myös jo kymmenkunta kilometriä ennen sitä pois isolta tieltä, kun reitti teki pohjoisen kautta pienen mutkan kohti Lievestuoreen kirkonkylää. Reitti oli tältä osin jokseenkin mäkinen, mutta eipä ollut juurikaan muuta liikennettä ja tiekin oli sentään päällystetty. Viime kesän reissulta opin, että hiekkatiepätkiä välttelen viimeiseen asti. Sitä kun ei kartasta näe onko se tie oikeasti hyvä hiekkatie vai joku metsäkoneiden runnoma, jonka irtosoralla taiteilu on kuin marmorikuulien päällä ajelisi.

Lievestuoreen "keskusta" oli melkeinpä malliesimerkki kuihtumaan päin olevasta kyläkeskuksesta, tai sitten silmäni oli vaan liian kriittinen. Joka tapauksessa pääkadun varrella oli useita tyhjiä ja ankean oloisia liiketiloja, ja rapistuneita rakennuksia. Jotenkin samaan kastiin meni myös seuraava taukopaikkani eli Laukaanhovi. Paikka mainostaa nettisivuillaan itseään seuraavasti:  

"Laukaanhovi on yksi Suomen suurimmista matkailu- ja kauppakeskuksista, 9-tien varressa vain 22 kilometriä Jyväskylästä. Laukaanhovi sijaitsee metsien ympäroimällä luonnonkauniilla alueella ja siinä on kaikkea mitä tarvitset virkistykseen ja lepoon: hotelli, sauna, ravintola ja pizzeria, erilaiset kaupat ja liikkeet."

Mikä sitten on totuus. Ravintola löytyy. Tosin listoilla en nähnyt pizzoja, ainoastaan perus huoltoaseman baarin leikkeet ja burgerivalikoiman. Erilaiset kaupat ja liikkeet? Olihan siinä joku matkamuistomyymälä, joka näytti ulospäin niin sekalaiselta ja kitschiltä ettei sinne halunnut edes mennä katsomaan. Ehkä niitä kauppoja ja liikkeitä on aiemmin ollut mm. niissä sisäänkäynnin molemmin puolin olleissa tyhjissä tiloissa, jotka oli suljettu kauniilla kalteriovilla tai -sermeillä. Siis sellaset vanhan ajan hissinovien näköiset, kyllä te tiiätte. Hotellin toiminta paikassa on näemmä päättynyt. Tämä asia tosin selviää ainoastaan paikan "venäjänkielisiltä" sivuilta, jotka näkee tästä: http://laukaanhovi.fi/ru/. Venäläismatkailija on varmasti noista sivuista tosi innoissaan. Koko paikka on jämähtänyt pahasti jonnekin menneeseen aikaan. Kokonaisuudessaan surullinen paikka, jossa söin burgeriaterian ja lähdin äkkiä pois. Kaiken kermana kakun tai pisteenä iin päällä oli piha-alueen perällä toiminut jonkinlainen tivoliviritys, jonne pääsyä ilmeisesti yritettiin rajoittaa kaikin keinoin.


Oli Laukaanhovin nettisivuilla sentään jokin asia oikein. Paikka sijaitsee ysitien varrella ja on noin parinkymmenen kilsan päässä Jyväskylästä. Sen verran siis miullakin oli vielä matkaa edessä. Ja se matka sujui erittäin mukavasti, koska nämä paljon puhutut pientareet olivat tuosta eteenpäin todella reilun levyiset. Ja nyt lupaan, etten mainitse tämän jälkeen tienpientareista enää yhtään mitään!

Jyväskylää lähestyessäni olisin voinut pitää jäätelö-/kahvitauon Vaajakosken ABC:llä, mutta en tehnyt niin. Olen erittäin iloinen siitä, että miun ei ole tarvinnut vielä kertaakaan matkan varrella turvautua näiden keltaisten keitaiden palveluihin. Ei mitään pahaa sanottavaa niistä sinänsä, mutta samanlaisiahan ne on joka paikassa ja kaikki paikalliset erikoisuudet pystyy hyvin sivuuttamaan pysähtymällä vain näissä paikoissa. Paljon houkuttelevampi paikka tauolle löytyi pari kilsaa myöhemmin Naissaaresta. Lämpömittari näytti +25 astetta, joten Naissaaren kahvihuoneen varjoisalla terassilla kelpasi nautiskella mustikkakakkua ja teetä. Herkuttelun jälkeen oli vielä tovi aikaa lepuuttaa silmiään alueella olevissa taideteoksissa.




Naissaaresta oli enää muutaman kilometrin matka majapaikkaani Kesähotelli Harjuun, mutta pyörän ja kartan kanssa suhaaminen hiukan vieraassa kaupungissa ei aina edistä matkantekoa kaikkein parhaiten. Kovin montaa ylimääräistä mutkaa en tullut tehneeksi, mutta karttaa piti vilkuilla aika monessa risteyksessä. Lopulta oikea katu löytyi ja pääsin asettumaan taloksi. Kyseessä on siis Jyväskylän ammattiopiston opiskelija-asuntola, joka kesäaikaan palvelee hotellina. En ole aiemmin vastaavassa majoituksessa ollut ja täytyy sanoa, että systeemi vaikutti heti alusta asti hyvältä. Hotelli on, luultavasti suunnittelematta ja tietämättään, erittäin toimiva pyörämatkailijan kannalta. Kylppärissä on kuivausteline (siis sellainen kuumavesiputkihässäkkä), johon saa huuhdellut pyöräilykamppeet hyvin kuivumaan ja pyöränkin sai tuoda yöksi sisätiloihin säilöön. Enkä edes näyttänyt olevan ainut majoittuja, joka on pyörällä liikkeellä. Isoja plussia tälle paikalle.

Aiempia päiviä helteisempi ilma varmaan vaikutti osaltaan siihen, että päivä tuntui aiempia raskaammalta vaikka kilometrejä kertyi yli 20 vähemmän kuin esim. eilen. Raskaan päivän kruunasi Viikinkiravintola Haraldissa nautitut Jon Jousimiehen kaurispata (saaristolaislimpulla ja savujuustolla kuorrutettua haudutettua metsäkaurista ja hirveä, mustajuuri-perunavoita, tervaan pudonneita puolukoita, hunajajuureksia, tyrnillä ryyditettyjä valkosipulinkynsiä) ja Omenavarkaan hyve (mantelitaikinan sisään leivottu omenahyve, luomumansikkasorbettia, vadelma-omenahilloketta, lakkasiirappia).  Näiden eväiden jälkeen olin täysin valmis painumaan peiton alle.



Sunnuntaipäivän vietänkin sitten Jyväskylässä töitä tehden, formuloita katsellen ja ukkoskuuroja pakoillen. Matka jatkuu maanantaina kohti Orivettä, joten edessä on taas 100 km:n pyrähdys.

Päivän kokonaiskilometrit: 87


28. heinäkuuta 2012

Suunnitelman muutos

Jyväskylään on saavuttu, mutta palataan tähän asiaan myöhemmin.

Nimittäin.
Hyvin suunniteltuun reissuun kuuluu aina se, että jossain vaiheessa jotain suunnitelman osaa muutetaan syystä tahi toisesta. Niin käy nyt tämänkin reissun osalta. Alunperinhän tarkoitukseni oli pysähtyä päiväksi Tampereelle, mutta teenkin tuon pysähdyksen ja taukopäivän jo nyt Jyväskylässä.

Ai ettäkö miksikö? Jotkut viisaat ovat sanoneet, että tällaisiin lihasvoimalla eteneviin matkoihin kuuluu se, että yleensä reissun kolmas päivä on se rankin. Tai että siltä se ainakin tuntuu. Niin näyttäisi olevan miun kohdallakin. Kyse ei niinkään ole fyysisestä jaksamisesta, vaan enemmänkin siitä, että korvien välissä vaan tuntuu nyt sopivalta kohdalta pitää lepopäivä.

Lisäpontta päätökselle on antanut myös sääennusteet, jotka näyttävät Jyväskylän ja Tampereen välimaastoon putoilevan huomisen aikana lähes kaikkea mahdollista ämmistä puukkojen kautta kissoihin. Tai sitten ei putoile. Ehkä juuri tuo epävarmuus ennusteissa sai päätymään siihen, että katselen tuon juupas-eipästelyn mielummin sisätiloissa. Ja vaikka samalle alueelle on maanantaillekin lupailtu jotain ukkoskuurojen tapaisia, niin otan ne mieluummin vastaan päivän levänneenä kuin nyt saman tien huomenissa.

Kolmas asia (joka nyt ei tietenkään MILLÄÄN tavalla vaikuta siihen, että haluaisin olla jollain tapaa sivistyksen keskellä) on se, että huomenna tulee Unkarin F1-kisa, jonka ajattelin mennä katsomaan paikalliseen Matsi-baariin. Jokainen voi sitten pienissä päissään pohdiskella mikä näistä edellä kerrotuista syistä painaa eniten vaakakupissa.

Välipäivä aiheuttaa myös sen, että otan tämän loppuillan täysin lunkisti ja kirjottelen kolmannen matkapäivän kommelluksista tarinaa vasta huomisen aikana. Malttakaa siis mielenne siihen asti.

Tai sen verran voin paljastaa, että näette millainen on tämänkertainen etätoimistoni Kesähotelli Harjussa.


27. heinäkuuta 2012

Päivä 2: Heinävesi - Varkaus - Pieksämäki

Tyrät rytkyen eteenpäin! No tyrä ei onneksi vaivaa, mutta ekan päivän rasitusten jälkeen alaselkä ja vasen polvi lähettivät vähän sen suuntaisia tuntemuksia, että mitäs tämä tällanen tolkuton tahkominen nyt yhtäkkiä oikeen on. Oikeasti polven oikuttelu on peräisin vuoden takaiselta, miulle täysin luonnottomalta kuntoilumuodolta, eli juoksulenkiltä. Selkä taas ilmeisesti vaan säikähti äkkinäistä liikuntaintoilua. Varsinaisesti tuntemuksia oli jo eilen illalla. En vaan muistanut mainita niistä, joten lähdin purkamaan tätä päivää näin eilisen kautta. Illan venyttelyt ja yöllinen lepo majatalon sängyssä kuitenkin auttoivat pääsemään näistä vaivoista ainakin suuremmalti osin eroon.

Toki ennen liikkeelle lähtöä kävin nauttimassa mukavan runsaan ja monipuolisen aamiaisen Kotipuron isäntäväen tuvassa. Tarjolla oli leipää (josta ainakin osa itse tehtyä) lisukkeineen, kananmunaa, puuroa, jogurttia, muroja, mysliä, oman tilan mansikoita, kahvia, teetä, tuoremehua. Varsin riittävästi tavaraa siis jopa pyörämatkailijan tarpeisiin. Koska en eilen tullut ottaneeksi enkä esille laittaneeksi kuvaa majatalon pihapiiristä, niin korjataan vahinko nyt kun vielä ehtii. Oikeanpuolimmainen rakennus on rakennettu pelkästään majoituskäyttöön ja vasemmanpuoleisessa isäntäväki asustelee itse.


Ennen kuin tämän päivän etappi pääsi kunnolla käyntiin, niin poikkesin vielä hieman takaisin päin eilistä reittiäni ja kävin ottamassa muutaman kuvan Kermankoskesta. Eilen ohi pyöräillessäni huomasin paikan olevan ohikulkumatkalla olevien matkailijoiden lisäksi myös kalastajien suosiossa. Samaa sanoi tänään aamiaispöydässä istunut kaveri, jolla oli aikomus käydä itsekin kokeilemassa millaista syönti kuohuissa on. Koska tuota vettä tuntuu täällä Itä-Suomessa olevan vähintäänkin omiksi tarpeissa vähän joka järvessä ja joessa, niin Kermankoskikin jylisi varsin vuolaana ja voimakkaana siltojen ali.



Kosken ihastelun jälkeen päivän matka pääsi varsinaisesti käyntiin. Ekat kilometrit olivat jo tuttuja edellisen illan ruuan perässä polkemisen vuoksi, mutta Heinäveden keskustan jälkeen päästiin uusiin maisemiin. Sain nauttia vielä yllättävänkin pitkään keskustan jälkeen pyörätiestä, mutta jossain vaiheessa sekin loppui ja siirryin tavalliseksi kuolevaiseksi muun liikenteen sekaan. Sitä ei tosin tiellä paljon ollut, joten sain edetä varsin rauhassa metsän ja satunnaisten peltoaukeiden lomassa. Venyttelystä ja levosta huolimatta päätin viedä päivän läpi niin kevyesti kuin mahdollista. Jokaiseen ylämäkeen haettiin siis pykälää tai paria pienempää vaihdetta eiliseen verrattuna. Pidin myös pikku breikkejä noin tunnin välein ja hiljalleen päivän mittaan polvi alkoikin vertyä tähän hommaan. Lepotauoilla hyödynsin pääasiassa Suomen teidenvarsien monipuolisia taukopaikkoja.


Reilun tunnin nitkuttelun jälkeen tulin Varkaudentielle, jonka jo ennakkoon tiesin ainakin tuolta Varkaus - Joensuu väliltä varsinaisen ärsyttäväksi pyöräilijän kannalta. Tiesittekö muuten, että tuo valtatie 23 on Suomen pisin itä-länsi-suuntainen valtatie, pituutta yhteensä 517 km. Nytpä tiedätte! Mutta takaisin siihen ärsyttävyyteen. Tie on ensinnäkin tuolta osalta hyvin mäkinen, mutta sitäkin enemmän menoa haittaa tien kapeus. Taiteilepa siinä sitten autojen rinnalla kun piennar on 20-30cm, parhaimmillaan ei sitäkään. Etenkin alamäissä täysperävaunillisten rekkojen rinnalla vaappuminen oli äärimmäisen mielenkiintoista.


Ehdin uhmata henkeäni tiellä neljä kilsaa, kunnes poikkesin Tulenliekkiin kevyelle lounaalle. Jos myöhästyin eilen Duo Erja & Tuomon keikalta Kaatamon kylällä, niin nyt sivu suun meni Tulenliekin Naistenviikko, joka oli päättynyt kaksi päivää sitten. Ei ole nyt mitkään planeetat suosiollisessa asemassa sen suhteen, että pääsisin kokemaan tuollaisia huikeita kulttuuritapahtumia. Onneksi paikan päältä sai kuitenkin ruokaa. Jos eilisen päivän sapuskat eivät hirveästi kehuja keränneet niin tänään tahti onneksi lähti paranemaan heti alusta asti. Aamiaisen jatkoksi meni sujuvasti Tulenliekin salaattipöytä, pinaattikeitto ja jälkkäripannari. Ruuan päälle olisi vielä voinut käydä hyppyyttämässä sapuskat tukevasti mahan pohjalle, tai sitten vauhdilla ulos. Myös ilmeisesti paikan entinen isäntä ja emäntä vahti silmä kovana pihalla pyöriviä asiakkaita.


 
Lounaan jälkeen seikkailin sen parikymmentä kilometriä autojen ja ojan välissä, kunnes pääsin sen verran lähelle Varkautta, että pystyin poistumaan valtatien varresta rauhallisemmille reiteille ja lopulta ihan pyörätielle. Tuota Varkaudentietä Joensuuhun päin en voi kyllä millään muotoa suositella pyöräilijöille. Pohdin jo paluumatkaa varten vaihtoehtoista reittiä, mutta palataan siihen kun sen aika on. Varkauteen kuitenkin selvittiin ja heti keskustan laitamilla tuli vastaan tieviittoja, jotka vaikuttivat enemmän jonkinlaiselta kettuilulta kuin opastukselta. Kuka oikeasti laittaa tuollasia välimatkoja pyöräteiden opasteisiin?! "Tule pistäytymään!" Ja onhan Varkaudesta Joensuuhun lähdettäessä sentään pari muutakin paikkaa siinä välissä. Pitää yrittää bongata löytyykö Joensuusta vastaava viitta Varkauteen päin.


Liikennemerkkikettuilusta huolimatta Varkaus tarjosi myös äärettömän positiivisen kokemuksen ja se tuli ruuan, tai ehkä vielä enemmän asiakaspalvelun muodossa. Tähän väliin pitää mainita, että kaikki Taruun sormusten herrasta tutustuneet tietävät hobittien huolehtivan päivittäin toisen aamiaisen nauttimisesta. Itselläni vastaava tarve ilmeni tänään toisen lounaan muodossa. Olin etukäteen selvittänyt muutamia mahdollisia lounaspaikkoja Varkaudesta, mutta koska kaupunkiin saapuminen venähti hieman liian myöhäiseksi, niin totesin etten lounashintaista ruokaa enää mistään saa. Lähdin siis etsimään ihan listaruokaa ja suunnaksi valikoitui ravintola Kaks Ruusua.

Ovella huomasin, että paikka olikin jo menossa kiinni kolmelta ja kelloon vilkaisu näytti sen tarkoittavan enää vajaan puolen tunnin aukioloaikaa. Menin kuitenkin sisään kyselemään olisiko mahdollista saada vielä jotain pientä purtavaa. Paljon en tarvitsisi kun juuri reilu tunti sitten olin ekan lounaan syönyt. Pikaisen ja ystävällisen neuvonpidon jälkeen henkilökunta pahoitteli, että a'la carte -listalta ei valitettavasti pystytä mitään enää tekemään, mutta eiköhän lounaan jäljiltä saada vielä yhdelle nälkäiselle matkamiehelle apetta aikaiseksi. Pian löysinkin itseni aurinkoisen pihapöydän äärestä nautiskelemassa kasvisgratiinia, kalkkuna gordon bleuta sekä lautasellista salaattia. Näiden lisäksi tultiin vielä kysymään haluaisinko jälkiruuaksi omenapiirakkaa kahvin tahi teen kera, ja eihän sellaisesta voinut mitenkään kieltäytyä. Pieni lounastarpeeni täytettiin siis niin runsain antimin, että enpä ole moista palvelua hetkeen kokenut missään. Ja isona plussana kaiken tämän päälle henkilökunnan äärimmäisen ystävällinen ja lupsakka palveluasenne. Kiitos siis Kaks Ruusua -ravintolan väelle. Aurinkoinen päiväni muuttui entistä aurinkoisemmaksi. Voin suositella paikkaa kaikille ketkä Varkauteen sattuvat eksymään





Toisen lounaan jälkeen jatkoin matkaa kohti määränpäätäni Pieksämäkeä. Olin alunperin suunnitellut jatkavani etenemistä tuota surullisen tuttua valtatietä, mutta päätin kuitenkin lopulta tehdä pienen koukkauksen ja lähestyä Pieksämäkeä hieman pohjoisemmasta eli Jäppilän kautta. Matkaa tuolle reitille tulisi muutama kilometri lisää, mutta jo alkumatkasta huomasin valinnan oikeaksi. Liikennemäärä oli tiellä huomattavasti vähäisempi ja maisematkin mukavan maalaisidyllisiä. Toki niitä metsätaipaleitakin sinne mahtui, mutta missä Suomessa nyt ei olisi metsää teiden varsilla.

Jäppilä itsessään ei paljon muistijälkiä jättänyt. Kuvia ei tullut otettua lainkaan, mutta jos kerron että kyseessä oli lähinnä risteys, jossa oli Sale, pari ABC-bensapumppua, ilmeisesti jonkin sortin kirkko sekä entinen Osuuspankki, niin siinäpä se on kuvailtu. Paitsi! Jälkikäteen tehty googlettelu paljasti, että siellä olisi jossain nurkan takana ollut peräti ravintelikin! Huono ennakkoperehtyminen aiheutti tällä kertaa sen, että Jäppilän Kievariin jäi tutustumatta. Jatkossa pitää ottaa paremmin selville minne kyläihmeisiin on suuntaamassa.

Pieksämäelle saapuminen sujui lopulta mukavasti, mutta majapaikkani eli Lomatrion löytyminen oli hieman haasteellisempaa. Tai varsinaisesti ongelma ei ollut paikan löytyminen vaan lähinnä se miten sinne päästä. Jostain syystä en hahmottanut millään miten tolkuttoman pitkälle Pieksämäen keskusta jatkuu ja tästä syystä pysähtelin useamman kerran katsomaan kartasta, että missä hitossa oikeen olen menossa. Ja vielä omaakin hahmotuskykyä enemmän etenemistä haittasi kaupungin pyörätieverkosto. Välillä tuli hieman samanlainen olo kuin viime kesänä Helsingissä Kehä ykkösen varrella, kun koitin hahmottaa kummalla puolella tietä tässä nyt pitäisi olla menossa ja mihin suuntaan. Tällä kertaa paikalliset pyörätiet johdattivat miut mm. jonnekin teollisuusalueen keskelle, josta päätielle palattuanni huomasin varsinaisen pyörätien menevän tien toisella puolella vaikka juuri hetkeä aiemmin olin ollut pakotettu vaihtamaan tien toiselle puolelle koska pyörätie EI jatkunut siitä risteyksestä eteenpäin. Tästä kuitenkin selvittiin oikaisemalla tyylikkäästi pientareiden ja penkkojen kautta. Lisämausteen reitin etsintään toi myös se, ettei kaupungissa ilmeisesti ole nähty kovinkaan tarpeelliseksi käyttää katuviittoja muuta kuin satunnaisissa risteyksissä. Koitapa siinä sitten löytää oikea reitti vaikka miten karttaa tuijottaisit. Perille kuitenkin löydettiin ja campingalueen motellissa minua odotti viehättävä oma pikku soppi yötä varten. Ei erikoinen mutta ajaa asiansa 40 euron hinnalla.


Illan päätteeksi ehdin vielä pistellä poskeeni paikan ravintolassa nuijittua härkää ranskalaisten ja siiderin kera, joten kaipa tässä hyvillä mielin voi alkaa käpertyä peiton alle. Telkkari tosin tuputtaisi olympialaisten avajaisia, mutta vähän tuntuu siltä, että mie simahdan ennen kuin tuli syttyy.

Päivälle tuli lopulta pituutta niin ajallisesti kuin kilometreissä mitattuna hieman ennakoitua enemmän eli yhteensä 112 km ja n. 9 tuntia. Lähipäivien suunnitelmien pohtimiseen tuo mukavan lisämausteensa sunnuntaille lupaillut kesän rankimmat ukkoskuurot. Katsotaan mitä keksin niiden mahdollisimman tehokkaaksi välttämiseksi.

26. heinäkuuta 2012

Päivä 1: Joensuu - Heinävesi

Kuten aiemmin jo tuli todettua, aamu näytti alkuunsa ikävän harmaalta ja sateenuhkaiselta. Pilviverho kuitenkin repeili pois ennen kun sain itseni aamupäivän aikana lähtökuntoon, joten sain nautiskella aurinkoisesta päivästä suunnilleen koko matkan ajan.

Reissuun lähtiessäni tunnelmassa oli vähän samaa kuin viime kesänäkin. Nyt tosin kutkutus sisälsi lähinnä pohdintoja siitä mitähän kaikkea kiinnostavaa tulevina päivinä osuu kohdalle, kun taas viime kesänä päällimmäinen ajatus taisi olla "Mitähän tästä tulee...". Kokemus siis muuttaa vähän myös odotuksia.

Ekat kilometrit aina Ylämyllylle asti olivat lähinnä sellaisia, että toivoi niiden vain jäävän taakse, koska mitään uutta ja ihmeellistä katseltavaa ei olisi. Täysin uusille urille lähdettiin sitten Ylämyllyltä Liperin keskustaan päin kurvatessani. Näistä urista huolimatta en nyt voi sanoa, että reitin varrella olisi valtavan sykähdyttäviä paikkoja ollut. Ellei lasketa P-aluetta, joka on ilmeisesti tehty hirville tahi muille tien lähellä liikkuville metsän elikoille.


Matka taittui ennakoitua vikkelämpää tahtia. Yllätyin löytäessäni itseni Liperin keskustasta jo reilun puolentoista tunnin ajon jälkeen. Kilometrejä oli siis takana n. 30. Liekö johtuu sitten pyörästä vai miehestä vai kenties molemmista, mutta on vähän sellainen kutina, että tämän kertaisella reissulla eteneminen tapahtuu edellis kertaa vauhdikkaammin. Joka tapauksessa Liperissä oli kaikesta huolimatta hyvä pitää lounastauko. Keskusta ei kovin laajoja vaihtoehtoja ruokapaikaksi tarjonnut. Silmään ei osunut kuin Ravintola Glitter, johon siis oli mentävä. Lounaslistalta tuli valittua hienolta ja maukkaalta kalskahtava bearnaisebroileri. Kun annos ilmestyi eteeni niin hirmuisia hurraahuutoja se ei aiheuttanut. Kuivahko kanan pala piileskeli siellä valmiskastikkeen alla vieruskavereinaan ranskalaiset ja pakastevihannekset. Nälkä sillä lähti vähäksi aikaa ja se kai on se oleellisin hyöty ja tarkoitus. Siinä lounastaessa sain ihailla myös Liperin kylän raitin näkymiä. Kaunista oli. Kukkia ja kaikkee.


Oisin ehkä liian tyly jos sanoisin, ettei Liperissä ollut mitään nähtävää. Kyllä sieltä löytyi sentään komea kivikirkko, kunnanvirastoa vartioiva kanuuna ja ehdottomana plussana Kahvila Mocca, jossa kävin tuon maittavan lounaan jälkeen herkuttelemassa teellä ja munkkirinkilällä. Viimeksi mainitussa paikassa oli käytetty sisustuksessa erittäin runsaasti vanhoja kahvikuppeja ja -pannuja vuosikymmenien varrelta. Plus munkki oli hyvää. Mutta muutoin Liperi vaikutti sopuisalta peruskylältä. Löytyy pari kauppaa, pankki, kioski, huoltoasema, kirjasto ja hautauspalvelu. En lähde veikkailemaan mille noista siellä on eniten tarvetta.




Lounaan jälkeen matka jatkui Heinäveden suuntaan. Lounaan jälkeinen raukeus yhdistettynä mäkisemmäksi muuttuneeseen maastoon aiheutti vauhtiin pientä hidastumista ekaan puoleentoista tuntiin verrattuna. Ehkä ajan kulun hidastumiseen vaikutti myös se, että Liperin ja Heinäveden välisellä osuudella ei ollut senkään verran nähtävää kuin Joensuun ja Liperin välillä. Reitti muistutti sisällöltään hyvin paljon erästä kehitteillä olevaa pyörämatkailureittiä, jonka kanssa olen työn puolesta välillisesti jout...saanut olla tekemisissä. Ainoastaan sillä erolla, että se reitti kulkee vielä syrjemmässä ja keskellä ei mitään. Mutta hyvä reitti se on!

Hidastunutta etenemistä pysähdyin pieneksi toviksi pohdiskelemaan jossakin Kaatamon kylän paikkeilla. Lepuuttelin hetken aikaa itseäni kansallisromanttisesti maitolaiturilla istuskellen ja huomasin samalla tulleeni kylälle selkeestikin päivän verran liian myöhään.



Pieni levähdys auttoi ja matka jatkui huomattavasti keveämmän oloisesti. Mäet tosin eivät hävinneet tai vähentyneet, mutta niistä selvittiin kunnialla. Viimeisen pikapysähdyksen ennen majapaikkaan saapumista pidin odottamatta kohdalle osuneella Vihtarin kyläkaupalla, jonka pihalla nautiskelin jäätelötötterön. Seuraa piti kovin hiljainen, mutta varmasti ahkera ja luotettava Vihtori.



Näin jälkikäteen voi sanoa, että jäätelön tarjoama pikainen lisäenergia tuli tarpeeseen viimeisen parinkymmenen kilometrin matkalla. Tien suunnittelijalla ja rakentajalla oli varmaan aikoinaan ollut todella hauskaa pohtiessaan mitä kautta laittaa tiensä kulkemaan. Heinäveden Kermaa lähestyttäessä oli muutama niin naurettava nousu, että piti ihan tosissaan etsiä pyörästä pienempää pykälää päälle. Voi toki johtua myös näin reissun alussa vielä silkasta tottumattomuudesta, mutta kyllä, OLI MÄKIÄ! Jokaisen ylämäen jälkeen tulee onneksi väistämättä jossain vaiheessa alamäki ja niistä nautiskellen oli lopulta mukava lasketella Kermaan (heh, on siinä paikalla nimi) ja siitä muutaman mutkan päässä sijaitsevaan majapaikkaani Majatalo Kotipuroon. Kyseessä on pieni maatila, jonka pihapiiriin on rakennettu uusi rakennus ihan vain majoituskäyttöön. Paikka oli myös varsin hiljainen ja rauhallinen, kunnes juuri nyt tätä kirjoittaessani majoittumaan saapui äänistä päätellen myös joku lapsiperhe. Siitäkin huolimatta mukavaan, siistiin ja melko kodikkaaseen huoneeseeni kelpasi sijoittaa reissuni eka etätyötoimisto, jossa nyt tätäkin satua kirjottelen.


Majoittumisen, siistiytymisen ja näennäisen työskentelyn jälkeen oli illan ohjelmassa vielä iltaruuan etsintää Heinäveden keskustasta. Sinne oli tästä matkaa 6-7 km, joka toimi ihan hyvänä kevyenä palauttavana poljeskeluna. Heinäveden keskustasta ja nautistusta ruuasta ei kyllä paljon irronnut kerrottavaa. Keskustassa oli menossa jonkin sortin iltatori paikallisine esiintyjineen. Toki tämä koko hulabaloo sijoittui juuri sen ravintolan, eli Ravintola Kyläpääskyn edustalle, johon menin syömään. Koska en ilmeisesti lounaalla nautitusta kanasta vielä oppinut mitään, niin päätin kokeilla kanaa nytkin. Eikä lopputulos paljon edellistä parempi ollut. Harkitsin vielä jälkiruuan ottamista, mutta siinä kuivakkaa kotkottajaa lopetellessani joku "taiteilijapariskunta" alkoi viritellä soitto- ja äänentoistolaitteitaan pöytäni viereen, joten päätin jättää jälkiruuan välistä ja paeta paikalta mahdollisimman pian. Päätös osoittautui hyväksi, etenkin kun esiintyvä rouvashenkilö ehti siinä jo miun läsnäollessa virittelemään äänijänteitään.

Ennen majapaikkaan paluuta hain vielä jälkiruuan korvikkeeksi kaupasta vähän banaania ja Aakkosia. Ne tuli tässä päiväraporttia kirjotellessa mutusteltua iltapalaksi. Näillä eväillä ja tapahtumilla siis yöpuulle. Ja aamulla testaamaan millainen on Kotipuron aamiainen.

Päivän kokonaiskilometrit: 94


Aamuharmaus

Ikkunasta kun katselee niin tulee väistämättä mieleen h-hetken tarkoittavan harmaata hetkeä. Hieman on siis tuhruista ilmaa kehitelly tälle aamulle. Sen nyt ei kuitenkaan tarvitse sen enempää häiritä menoa. Maha on täytetty aamiaisella, pyörää öljytty eilisen pesun jäljiltä ja kaikki tavaramäärä sidottu kuormajuhdan selkään. Vielä vähän sääennusteen syynäilyä ja tarkempaa taivaalle tähyämistä sopivan vaatetuksen valintaa silmällä pitäen, ja sitten vain menoksi. Tänään tavoitteena Heinävedelle päätyminen.

Tästä se alkaa!


PS. Harjaantunut silmähän näkee kuvan olevan lavastettu eikä suinkaan lähtövalmiista pyörästä otettu. Pahoittelen tapahtunutta.
PPS. Ilma näyttää sittenkin jo kirkastuvan. Hyvähyvä!

25. heinäkuuta 2012

Viimeiset viilailut

Tavarat pääpiirteittäin pakattu, kameroiden akut ladattu, pyörä pesty, erinäiset lisähärpäkkeet asennettu, jääkaapintyhjennyssyöntiä harjotettu ja mustikat pakastettu. Kaikki alkaa siis olla valmista aamun h-hetkä varten.

Yleensähän tässä vaiheessa reissusuunnitteluja on tapana vähän listata mitä kaikkea romua meinaa mukanaan raahata. Ja koska en uskalla erottua joukosta, niin samoin teen miekin. Seuraavasta listasta tosin saattaa jotain puuttua, koska laukut on jo 95 prosenttisesti pakattu ja ei voi olettaa miun muistavan mitä kaikkea oon niihin mättäny.

Karkeasti listattuna mukana on seuraavaa:
  • shortsit (yhdet pyöräilyyn, yhdet vapaalle)
  • tekniset t-paidat
  • sukkia
  • boxereita
  • pitkähihainen tekninen paita
  • tekninen kerrasto
  • ohuen ohut tuulenpitävä pusakka
  • sadevarusteet (pusakka, housut, kengänsuojat, kypärän "uimalakki")
  • pyöräilyhanskat
  • urheilutrikoot
  • reisitaskuhousut
  • lenkkarit
  • sandaalit
  • "paremmat" vapaa-ajankengät
  • fleecepusero
  • pari bandanaa eli putkihuivia
  • pari tavallista t-paitaa
  • ensiapupakkaus
  • pumppu
  • renkaanpaikkaussarja
  • pyörätyökalu kuusiokoloavaimineen
  • Letherman
  • ketjuöljy
  • taskulamppu
  • retkipyyhe
  • kamera
  • kypäräkamera
  • tietokone
  • puhelin x 2 (oma ja työ)
  • kaikkien mahdollisten laitteiden laturit
  • kirja iltalukemiseksi (olin ensin kirjottaa matkalukemiseksi, mutta en sentään ajaessa lueskele)
  • tänään postilaatikkoon tipahtanut National Geographic -lehti (kuten edellä)
  • Pyöräily GT -karttoja
  • pari energiapatukkaa ja -geelipussia
  • vähän pähkinä-rusinasekotusta (mikäli edellä mainitut ei maistu äkkinälän yllättäessä)
  • palautusjuoma- ja energiajuomajauhetta (vanha kunnon Hart-Sport!)
  • hygieniatarvikkeet ja toimiva lääkitys
  • aurinkovoide
  • ajolasit x 2 (aurinkolasit ja ei-aurinkoisen kelin lasit)
  • lompakko, vähän käteistä, pankkikortti ja toive, että tilillä on rahaa
  • kaksi takalaukkua ja yksi tankolaukku, joihin kaikki edellä mainittu on pakattuna
  • kypärä
  • JA PYÖRÄ!

Tuossa siis suunnilleen koko elämäni seuraavan kolmen viikon ajan. Ja kyllähän tuolla kokoonpanolla voisi tarpeen vaatiessa lähteä reissuun vaikka loputtoman pitkäksi aikaa. Ehkä kuitenkin vielä tällä kertaa rajaan sen tuohon kolmeen viikkoon. Tavaramäärä on varmaankin hieman pienempi kuin viime kesän reissulla. Kokemuksesta oppii mikä kaikki on tarpeellista olla mukana. Osa varusteista on myös vuoden aikana vaihtunut vähemmän tilaa vieviksi, joten aika kompaktisti ja mukavasti nuo kaikki laukkuihin sujahti. Toki tossa varmaan on vieläkin paljon karsittavaa, mutta ei nyt tieten tahtoen tarvii turhan minimalistisesti varustautua.

Nyt vaan odottamaan aamua. Pidetään sormet ristissä edes kohtuullisen poutaisen sään puolesta.

23. heinäkuuta 2012

Uuden lelun testailua

Hankin tulevaa reissua varten vähän uutta nykyteknologiaa, jonka tarjoamista mahdollisuuksista tuossa alla pieni näyte. Katsotaan josko matkan varrella tarttuisi jotain materiaalia täällä jaettavaksi.


22. heinäkuuta 2012

Uusiks män!

Lupailin Tšekin opintomatkaa koskevan postauksen lopussa, että seuraavassa kertoisin Saksan kokemuksia. Noh, huijasin! Eli en kerro. Oikeastaan se lupaus nyt meni metsään jo tuon edellä olevan pyöräilyn hyötyjä kuvailevan kuvan myötä, joten voin hyvin luistaa siitä lupauksesta vielä vähän lisää.

Niinpä paneudunkin nyt hetkeksi tämän kesän pyöräreissuni suunnittelun etenemiseen. Sen osalta voisi sanoa, että kävi juuri niin kuin suunnitelmille yleensä tuppaa käymään, eli otsikon mukaisesti uusiks meni. Se aivan alkuperäinen ajatushan oli lähteä tekemään ympyräreitti Pohjois-Savon kautta länsirannikolle ja Keski-Suomen kautta takaisin. Sukujuhlien johdosta reittiin tuli nyt kuitenkin melko radikaaleja muutoksia. Keski-Suomen kautta mennään edelleen, mutta kohteena onkin nyt omat synnyinkonnut Mietoisissa (tai nykyään kunta on virallisesti Mynämäki, mutta mihinkä koira karvoistaan pääsisi) Varsinais-Suomessa. Reissusta ei myöskään varsinaisesti muodostu ajateltua ympyräreittiä, mutta joka tapauksessa tarkoituksena on polkea myös takaisin ja näin ollen lähteä omalta kotipihalta ja palata samaan paikkaan. Viime kesän reissullani kun paluumatka meni VR:n palveluja hyödyntäen. Ja kuten alla olevista kartoista huomaatte, niin matkan oleellisin kohde on muutoksista huolimatta edelleen ohjelmassa. Paluumatkalla teen siis pienen piston reitiltä pohjoiseen ja käyn Ähtärin eläinpuistossa ekaa kertaa n. 30 vuoteen.

Kesäreissun menomatkan reitti.

Ja paluumatkan reitti.

Reitti on siis mennessä ja tullessa suurelta osin sama. Meno kulkee reittiä Joensuu - Varkaus - Pieksämäki - Jyväskylä - Jämsä - Tampere - Huittinen - Mietoinen. Ja paluu muutoin samaa reittiä, mutta Vammalan (joo, se on nykyään Sastamala, mutta kartassa lukee Vammala, ihanat kuntaliitokset) kohdalta poikkean Ikaalisten ja Parkanon kautta Ähtäriin ja sieltä Keuruun kautta takaisin paluureitille Jyväskylän kohdalta. Paluureitin lopullinen linjauskin eli vielä pitkään. Ensin oli tarkoitus edetä Ähtäristä eteenpäin tuolta Äänekoski - Rautalampi akselin kautta, mutta reitti vaikutti Pyöräily GT -karttojen perusteella niin sisältököyhältä, että päädyin menomatkan reittivalintaan. Tämänkin jälkeen Ähtäri - Jyväskylä väliä vatvoin vielä jonkin verran. Aluksi meinasin suunnata Ähtäristä Multialle (on tuossa Keuruun pohjoispuolella), koska löysin sieltä kiinnostavan oloisen majoitusvaihtoehdon: http://www.metsolankartano.fi En kuitenkaan löytänyt kovin rohkaisevia tietoja sen suhteen, että Multialta saisi päivän päätteeksi kunnollisen aterian, joten päätin hylätä tuon vaihtoehdon ja majoittua Keuruun itäpuolella Petäjävedellä. Palataan paikkaan tarkemmin sitten kun siellä ollaan.

Näillä reittivalinnoilla menomatkalle kertyy Google Mapsin mukaan pituutta 573 km ja paluumatkalle 682 km. Lisäystä viime kesän reissun reiluun 800 kilometriin tulee siis ihan mukavasti. Toki matkan varrelle lepopäiviäkin mahtuu. Mennessä on tarkoitus viettää yksi päivä Tampereella ja paluumatkalla tietysti siellä Ähtärissä. Lisäksi kotikonnuilla tulee useampikin välipäivä ennen kuin matka takaisin päin alkaa. Jokaisena ajopäivänä matkan ainakin pitäisi jäädä alle sataan kilometriin. Muutamat päiväetapit ovat jopa vain 40-50 km. Tämä on ehkä ihan hyväkin, koska matkan aikana olisi oikeasti tarkoitus tehdä vähän töitäkin eli siihenkin olisi hyvä jäädä jonkin verran aikaa.

Tältä siis vaikuttaa suunnitelma tällä hetkellä. Vielähän tuo toki voi muuttua...tai ei kun hetkinen. Niin, lähtö on suunniteltu tulevalle torstaille, joten eiköhän tällä suunnitelmalla mennä!